Perustavaroita olivat aluksi karja ja vilja, mutta myös monet muut hyödykkeet, kuten hainhampaat Fidzillä, rommi Australiassa ja oravannahat muinaisella Suomenniemellä, ovat hoitaneet maksuvälineen virkaa.
Pohjois-Amerikassa uudisasukkaat omaksuivat alkuperäisasujilta maksuvälineeksi värjätyt simpukat eli wampumit. Ne poistuivat kokonaan käytöstä vasta 1800-luvulla. Kirgisiassa 1900-luvun alussa ainakin vaatimus rahan helposta liikuteltavuudesta täyttyi, olihan rahayksikkönä hevonen. Vaihtorahoiksi kirgiiseille kelpasivat lampaat ja lampaannahat.
Maksuväline kuin maksuväline, tavoitteena oli joka tapauksessa tehdä yhteismitattomista asioista yhteismitallisia. Ja jo oravannahoissa ja haiden hampaissa oli yksi nykyrahallekin ominainen piirre: luottamus rahaan perustuu vain sopimukseen.
Pöllöjä ja päämiehiä
Pankkeja perustettiin jo paljon ennen varsinaisen rahan käyttöönottoa. Noin 3 000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Mesopotamiassa keksittiin kirjoitustaito, ja ainakin säilyneiden dokumenttien perusteella näyttää siltä, että uutta taitoa käytettiin lähinnä kirjanpitoon. Pankkeihin tallennettiin ensin viljaa, myöhemmin abstraktimpia vaihdon välineitä kuten simpukoita ja jalometalleja.
Ensimmäiset kolikot tehtiin Herodotoksen mukaan Kroisoksen hallitsemassa Lydiassa noin 640630 vuotta eaa. Materiaali oli aluksi elektron, kullan ja hopean sekoite, sittemmin metallit yksinään.
Rahan yleistymiseen vaikutti koetinkiven keksiminen. Sen avulla selvitettiin rahan aitous. Kiven karkeaan pintaan kolikolla uurretun naarmun väri kertoi, oliko raha tehty kullasta, hopeasta vai kenties väärennös, ja tehty jostain halvemmasta metallista. Kiinassa metalliraha otettiin käyttöön samoihin aikoihin tai kenties jopa aiemmin kuin Lydiassa, mutta tarkkaa ajankohtaa ei tiedetä.
Kun kreikkalaiset seurasivat Lydian esimerkkiä, kolikoita tuli yhä lisää ja niiden kaiverrukset kehittyivät taiteeksi. Kullakin kaupunkivaltiolla oli oma rahansa, ja Ateenassa tyranni Peisistratos kaiverrutti vuonna 546 eaa. kolikoihin kuvan pöllöstä, kaupunkivaltion symbolista.
Rahojen kuva-aiheet ovat vaihdelleet, mutta monarkioissa kuninkaan tai kuningattaren kuva on ollut varma valinta. Aleksanteri Suuri oli ensimmäinen hallitsija, joka mahtiaan osoittaakseen halusi ja sai kuvansa kolikkoon. Perinne on säilynyt yli kaksituhatta vuotta, ja vaikka Euroopan kruunupäiden valta liudentui jo aikaa sitten symboliselle tasolle, Ruotsin kruunuakin koristaa edelleen Kaarle Kustaan profiili.
Kolikon kääntöpuoli
Raha on vaihdon väline, mutta se myös mittaa ja säilyttää arvoa, tai ainakin sen pitäisi niin tehdä. Kun Ateenassa otettiin hopeakolikoiden rinnalle kupariset lantit, kävi ensimmäistä kertaa toteen kenties ainoa talousteoria, joka näyttää pitävän paikkansa kaikissa olosuhteissa. Kyseisen lainalaisuuden formuloi teoriaksi tosin vasta lähes parituhatta vuotta myöhemmin (1558) Thomas Gresham.
Greshamin lain mukaan huonolla rahalla on taipumus ajaa hyvä raha piiloon eli pois kierrosta. Niinpä kun liikkeessä on samaan aikaan sekä hopea- että nikkelimarkkoja, ostot tehdään nikkelimarkoilla, ja hopeisilla on taipumus jäädä sukanvarteen. Ihmisillä oli tapana myös raaputtaa metallia hopea- ja kultakolikoista, joten kolikoiden painolla, ja niin ollen myös arvolla, oli ikävä taipumus huveta.
Sen lisäksi, että rahaa on haluttu haalia keinolla millä hyvänsä, sitä on myös tehty itse. Väärennösten historia on yhtä pitkä kuin rahan historia. Toinen toistaan taitavampia kaivertajia, rahanlyöjiä ja valtion leimoja seurasivat näitäkin taitavammat väärentäjät ja väärennökset. Niinpä kun kolikoita Pariisin rahamyllyssä 1645 alettiin tuottaa täysin mekaanisesti ja siirryttiin massatuotantoon, tuottavuus ja taloudellisuus eivät suinkaan olleet ainoat toivotut ja saadut hyödyt. Koneella tehdyt kolikot kävivät myös aiempaa vaikeammiksi väärentää.
Englantilaiset kolikkomestarit tekivät 1100 -luvulla niin kevyitä ja huonolaatuisia rahoja, että ”punnalla ei voinut enää ostaa markkinoilta pennyäkään”. Tilanteesta suivaantunut kuningas Henrik määräsi rangaistuksen koko ammattikunnalle, ja kaikki kolikkomaakarit kutsuttiin jouluna 1124 Winchesteriin. Perillä heitä odotti ikävä yllätys: jokaiselta amputoitiin sekä molemmat kivekset että oikea käsi. Kolikoiden laatu arvattavasti heikkeni pitkäksi aikaa.
Ruotsissa vuorostaan päätettiin säästää arvokkaita jalometalleja ja alettiin lyödä raha sille metallille, jota omasta maaperästä löytyi. Kuparin vähäinen arvo johti kukkaron kannalta kiusallisiin seurauksiin. Sivumitaltaan jopa puolimetriset ja painoltaan parikymmenkiloiset plootut varmasti vaikuttivat osaltaan siihen, että setelit otettiin Ruotsissa käyttöön vuonna 1661, ensimmäisenä Euroopassa.
Käteisestä käsitteeksi
Kuten niin monessa muussakin asiassa, myös paperirahan käytössä kiinalaiset ehtivät ensin. Kiinassa ensimmäiset paperirahat otettiin käyttöön jo 800-luvulla. Persiassa paperiraha oli käytössä pari kuukautta vuonna 1294. Myös Japanissa ja Intiassa tehdyt kokeilut seuraavan vuosisadan alussa jäivät lyhytikäisiksi.
Kiinassa paperirahaa käytettiin yli viisisataa vuotta. Ajanjakso piti sisällään useita rahauudistuksia ja huimia inflaatioita, ja paperirahasta luovuttiin sillä erää vuonna 1455. Inflaatioista on kärsitty sittemminkin: 1920-luvulla Saksassa työntekijöille maksettiin palkka kaksi kertaa päivässä, jotta he ehtisivät kuluttaa ansionsa ennen kuin niiden arvo katoaisi.
Suomen sana ”raha” on alun perin tarkoittanut oravannahkaa, mutta englannin rahaa tarkoittavien money- ja monetary-sanojen etymologia tarjoaa varoituksen sanan. Kerrotaan, että Roomassa rahavaroja vartioivat aikoinaan kovaääniset ja herkästi kiihtyvät hanhet. Kun gallialaiset hyökkäsivät Roomaan vuonna 390 eaa., pelasti tuohtuneiden hanhien tekemä hälytys kaupungin hyökkääjien kynsistä. Pelastumisensa kiitokseksi ja kunniaksi roomalaiset rakensivat temppelin varoituksen jumalattarelle Monetalle. Myöhemmin temppelissä tehtiin tietysti rahaa.
Nyttemmin raha on yhä useammin vain bittejä bittien virrassa. Rahalaitokset korvaisivat mielellään kolikot ja setelit erilaisilla maksu- ja rahakorteilla. Pankkien valitus rahan käsittelyn kalleudesta ei ainakaan vielä ole saanut käteistä katoamaan.
Suomessa käytössä ovat olleet kruunut, ruplat, monenlaiset markat ja eurot. Muutosten nostattamasta napinasta huolimatta kansa on aina tottunut rahojen uuteen arvoon ja ulkonäköön. Ihmisten luottamus näihin itseisarvoltaan täysin arvottomiin paperilappuihin ja metallin palasiin on vahva. Siispä ainakin toistaiseksi pankkisalit täyttyvät eläkkeenmaksun aikaan ja pankkiautomaatilla on tilipäivinä pitkät jonot.
Ilmestynyt Kumppanissa 2/2004