Sosiaaliantropologian tohtorin Katy Gardnerin esikoisteos Esther ja Gemma kertoo tutusta ja huvittavasta ilmiöstä: nuorista brittiopiskelijoista, jotka aikuistumisriittinään valloittavat muita maanosia rinkka selässään, kilpaillen keskenään siitä, kuka on kokenut hurjimpia ja autenttisimpia seikkailuja koskemattomimmilla seuduilla.

Kirjan parikymppiset sankarittaret Esther ja Gemma ovat lähteneet Intiaan juuri tällaiselle matkalle paetakseen kotoisia ja arkisia ongelmiaan – yhteisen ihastuksen takia rakoilevaa ystävyyttään, Gemman paikoilleen pysähtynyttä elämää ja sitä jo lapsuudessa muodostunutta asetelmaa, jossa rohkea Esther määräilee ja raahaa perässään arempaa Gemmaa.

Vaikka kirjailija itse on asunut Intiassa vuosia, on kerronnassa vain lievää ironiaa, kun hän antaa Intian toimia sankarittarille juuri sellaisena mielenmaisemana kuin he sen kokevatkin. Vaikka katunäkymiä ja vuoristomaisemia kuvataan elävästi, ne ovat vain kulissi tyttöjen seikkailulle. Yhtään varsinaisesti intialaista ihmistä he eivät tapaa, vaan kaikkialla tulee vastaan vain toisia budjettimatkailijoita; australialaisia, amerikkalaisia ja eurooppalaisia, jotka ovat sonnustautuneet sariin ja varvastossuihin käydäkseen muka paikallisista.

Kirjan aidosti jännittävä ja yllättävä dekkarijuoni, jota en tietenkään tässä paljasta, kutoutuu näistä aineksista – alistuneen Gemman halu muuttaa elämäänsä törmää paitsi aitoon Intiaan, myös rinkkaturistien sinne luomaan new age -kulttiin. Viisaasti kirjailija ei osoittele edes kuvatessaan tämän kitsch-Intian vaarallisimpia piirteitä, vaan antaa näiden ”kohtaloaan etsivien” opiskelijatyttöjen hoitaa puhumisen. Näin tarinan kulkukin on dramaattinen, sillä heidän Intiansa on täynnä enteitä, näkyjä ja jumalia, jotka puuttuvat tapahtumien kulkuun.
 

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003