Sanskritin aakkosia kutsutaan pieniksi luomisen äideiksi.

On olemassa muinaisia kieliä, kuten sanskrit ja latina, jotka elävät aktiivisessa uskonnollisessa käytössä, vaikkei yksikään kansa käytä niitä arkikielenään. On kieliä, joita ei ole koskaan käytettykään muuten kuin rituaaleissa, kuten joruba-kielestä polveutuva Kuubassa käytettävä voodoo-kieli lukumi. Ja on arabian kaltaisia kieliä, joita puhutaan äidinkielenä, mutta pidetään siitä huolimatta pyhinä.

Usein kielen keskeinen asema uskonnossa pohjautuu perinteeseen. Latinan merkitystä katolisessa kirkossa selittää pitkä traditio. Arabia ja sanskrit sen sijaan ovat esimerkkejä kielistä, jotka perinnearvon lisäksi nähdään itsessään pyhiksi.

Sanskrit

Natha-joogakoulu Helsingissä käyttää opetuksessaan sanskritinkielistä terminologiaa ja kieleen pohjautuvia mantroja. Pääopettaja Swami Mahalayananda Saraswati listaa syitä kielen käyttöön: ”Sanskrit on perinteinen joogan kieli, jolla on alun perin kirjoitettu joogasuutrat, tantrat ja muut kirjoitukset. Useita termejä ei ole olemassa toisissa kielissä. Sanskritissa on valtavan monia erilaisia sanoja mielelle ja tietoisuudelle.”

Samalla tavalla kuin anatomiassa kehon jokaiselle pienelle yksityiskohdalle on oma sanansa, Intian vanha joogaperinne on kehittänyt tietoisuuden eri osille terminsä. Tämän käytännöllisen puolen lisäksi sanskritia pidetään jumalallisena.

”Kielen aakkoset kuvaavat luomisen eri vaiheita. Meditaatiossa käytettävät mantrat rakentuvat niiden varaan”, Swami selittää.

Kreikan kielen ensimmäisestä ja viimeisestä aakkosesta, Alphasta ja Omegasta, on syntynyt sanonta ”kaiken A ja O”, alku ja loppu. Sanskritin aakkosiin pätee sama ajatus siitä, kuinka kaikki oleva sisältyy kirjaimiin. Kirjainten ja sanojen uskotaan heijastavan todellisuutta vahvemmin kuin pelkkinä sopimuksina siitä, millä nimellä jotain asiaa kutsutaan.

Latina

Tiedottaja Marko Tervaportti Katolisen kirkon tiedotuskeskuksesta kertoo, ettei latinaa varsinaisesti määritellä pyhäksi, vaikka kielellä onkin kirkossa keskeinen ja virallinen asema. On toki monia katolisia, joiden mielestä latina on pyhä kieli.

Katolinen kirkko on ylivoimaisesti suurin kristillisistä yhteisöistä. Suurin osa maailman yli miljardista katolilaisesta kuuluu latinalaiseen jumalanpalvelusjärjestykseen eli riitukseen. Siinä latina oli vuosisatoja ainoa liturginen kieli, kunnes 1960-luvun alkupuolella Vatikaanin toinen kirkolliskokous antoi liturgiauudistuksen yhteydessä mahdollisuuden käyttää kansankieliä osissa messua.

”Kirkolliskokouksen sana ja kirjain eivät ole täysin toteutuneet, vaan liturgioista on tullut kaikkialla maailmassa lähes latinattomia. Nyt näyttää siltä, että latinan asemaa oltaisiin jälleen vahvistamassa, mutta se ei tarkoita että kansankieltä oltaisiin hylkäämässä”, Tervaportti arvioi nykytilannetta.

Latinan vahva asema perustuu siihen, että sitä on käytetty kirkon koko historian ajan, vaikkei toki alussa ainoana kielenä.

”Kirkon uskon ykseys saa kauniin vahvistuksen ja voiman siitä, että kaikkialla maailmassa kirkossa pystytään rukoilemaan yhdellä kielellä”, Tervaportti toteaa.

Suomessa messun pääosat lauletaan monissa seurakunnissa usein latinaksi ja myös pääosin latinankielisiä palveluksia järjestetään. Katolinen kirkko on Suomessa pieni ja monikulttuurinen, joten latinankielinen messu on koettu Helsingissä enemmän yhteiseksi, kuin esimerkiksi kokonaan englannin-, saksan- tai puolankielinen.

Arabia

Islamin pyhä kirja ei oikeastaan ole Koraani vaan al-Qur’án: teos, joka on olemassa ainoastaan arabian kielellä. Islamilaisen käsityksen mukaan kyse on Jumalan omasta puheesta, jota ei voi kääntää millekään kielelle, koska kaikkia merkityksiä ei kyettäisi toisilla kielillä tuomaan näkyviin. Käännöksiin lisätään tavallisesti nimitys ”Koraanin merkitysten selitys”, ja tällaisina selitysteoksina muslimit hyväksyvät Koraanin ”kääntämisen”. Uskonelämä perustuu kuitenkin arabiankieliseen teokseen.

”Arabian kieli ei ole islamissa pelkästään väline, vaan se mitä sanotaan ja kieli menevät päällekkäin. Samaa asiaa ei voisi sanoa toisella kielellä”, huomauttaa dosentti Ilkka Pyysiäinen Helsingin yliopiston uskontotieteen laitokselta.

”Runoutta voidaan kääntää, mutta se on hyvin vaikeaa. Kyse ei oikeastaan ole enää samasta teoksesta, vaan kääntäjä saa runosta inspiraation ja runoilee sen uudestaan omalla kielellään. Sama pätee tavallaan koraanin kääntämiseen.”

Islamin uskon tunnustajista on kuitenkin arabiankielisiä vain pieni vähemmistö. Opettelevatko kaikki muutkin muslimit arabiaa?

”Valtavan monet osaavat lukea arabiankielistä kirjoitusta, mutta vain vähemmistö puhuu kieltä. Yli miljardista muslimista noin 200 miljoonaa puhuu arabiaa äidinkielenään, ja lisäksi muutama kymmenen miljoonaa osaa puhua kieltä”, arvioi Jaakko Hämeen-Anttila, Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori.

Vaikka jokainen muslimi osaa ulkoa lyhyitä Koraanin katkelmia arabiaksi, arabia ei sittenkään ole muslimimaailman yleiskieli, jolla ketkä tahansa kaksi muslimia eri puolilta maailmaa kykenisivät keskustelemaan.

”Luultavasti he puhuisivat englantia. Siitä huolimatta arabia tietyllä tavalla yhdistää muslimeja. Se on kieli, jota kaikki kunnioittavat”, Hämeen-Anttila toteaa.

Kansankieli

Arabian, sanskritin, heprean ja latinan kaltaisten kielten käyttöä on myös kritisoitu kautta aikojen. Pyhän kielen on väitetty erottavan tavalliset ihmiset jumalasta, viestivän, ettei jumala puhu heidän kieltään. Kritiikki kohdistuu myös papistoon, jonka auktoriteettiasemaa ja valtaa vieras kieli vahvistaa.

Olennainen osa uskonpuhdistusta kristinuskossa olikin tuoda sanoma kansan kielelle. On kuitenkin kyseenalaista, kuinka olennaista yksittäisten sanojen merkityksen ymmärtäminen on pyhyyden kokemuksessa. Esimerkiksi Raamattu käännettiin Suomessa aikoinaan tahallaan vähän vanhahtavalle kielelle, jotta teksti olisi juhlavampaa. Uutta käännöstä tehtäessä haluttiin tehdä kielestä helpommin ymmärrettävää.

”Mutta tavalliset ihmiset eivät halua intellektuaalia ymmärrystä vaan kokemusta. Kun jouluevankeliumi ei enää ollut sama kun lapsuuden kirkossa, uudet sanat eivät monille merkinneetkään enää mitään. Tuttu teksti oli laukaissut tietyn tunnelman ja tunteen turvallisuudesta”, arvioi Pyysiäinen.

Nyt kun katolisessa kirkossa käytetään kansankieltä, voisi kuvitella messun sisällön avautuvan entistä useammille kuulijoille. Tervaportin mielestä asia ei kuitenkaan ole näin yksioikoinen. ”On melkeinpä samantekevää, ymmärtääkö kansankieltä, jos ei tiedä, mikä messu on. Jokaisen uskovan on ennen muuta ymmärrettävä, mitä liturgiassa tapahtuu, oli kieli mikä tahansa.”

Äidinkieli

Pyhä kieli on asetettu erilleen arjesta. Pyhyyteen liittyy myös ajatus koskemattomuudesta, loukkaamattomuudesta, arvokkuudesta.

”Jos joku syntyy Suomessa ja muuttaa Amerikkaan, hänen äidinkielensä voi tavallaan olla pyhä kieli”, Pyysiäinen esittää.

Äidinkieli on syvimpien tunteiden kieli, ja sen merkitys voi korostua entisestään, kun se ei enää ole arjen kieli. Sama ajatus liittyy siihen, miksi mantrat pidetään salassa.

”Mitä enemmän jostakin puhutaan, sitä vähemmän se merkitsee. Esimerkki tästä on sanan ’love’ inflaatio amerikkalaisessa kulttuurissa. Mantra itsessään ei ole sen enempää kuin sana, mutta tärkeää on, miten sana ladataan ja pidetään elossa”, Swami selventää.

Mantroja ei siis välitetä joogaoppilaille initiaatioiden kautta salaperäisyyden vuoksi, vaan jotta sana säilyttäisi voimansa, kun sen käyttötarkoitus rajoitetaan tietynlaiseen meditaatioon.

Oli kieli mikä tahansa, uskonnollisissa tai mystisissä kokemuksissa sen rajoitukset tulevat vastaan.

”Ihmiset kokevat usein, ettei tällaisia kokemuksia voi saattaa sanoiksi. Toisaalta mystikot ovat kirjoittaneet aiheesta paljon tekstejä: on tärkeä puhua siitä, mistä ei voida puhua”, heittää Pyysiäinen paradoksaalisesti.
 

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003