”Afrikka, karju kuin leijona, jotta ihmiset kuulevat sinut. Afrikka, tanssi perinteisiä tanssejasi, jotta ihmiset näkevät sinut.”

Mawe-yhteen johtohahmot Menard Mponda ja Aliko Mwakanjuki kuvailevat pilke silmäkulmassa musiikkiaan ”junttityyliseksi”. Kolme vuotta sitten perustetun laulu- ja rumpuryhmän ohjelmisto koostuu pääasiassa vanhasta itäafrikkalaisesta laulumusiikista. Laulua säestävät ja elävöittävät perinteiset rummut ja tanssi.

Yhtyeen suahilinkielinen nimi Mawe on suomeksi Kivet. Se viittaa kivikauteen ja yhtyeen musiikin vanhuuteen. Suurin osa ryhmän ohjelmistosta on 1830-luvulla Itä-Afrikkaan vaeltaneen ngoni-heimon rikasta lauluperintöä. Ngonit lähtivät heimosotia pakoon Etelä-Afrikasta, jossa kivikausi päättyi 1500-luvulla. Itäisessä Afrikassa kivikausi jatkui joidenkin pienten heimojen keskuudessa aina 1850-luvulle asti.

Nimi kuvastaa myös vanhoja perinteitä.

”Toisinaan sataa, toisinaan paistaa. On talvi, tulee kesä. Kivet ovat ja pysyvät, vaikka niitä ei aina huomata ja arvosteta. Haluamme nostaa afrikkalaisen perinteen kivet esille ja auttaa ihmisiä ymmärtämään niiden arvon”, Aliko ja Menard miettivät.
 

Laulu ja rumpu kutsuvat hääjuhlaan

Mawessa soittavat ja laulavat Menardin ja Alikon lisäksi Menardin veli Deo Mponda ja Ephata Sozigwa. Kaikki kuuluvat bantuheimoihin: Menard ja Deo ovat ngoneja, Aliko nyakusa ja Ephata saramu.

Mpondan veljekset kasvoivat ngoni-musiikin parissa. Iltaisin vanhemmat keräsivät koko perheen yhteen ja lauloivat ja soittivat ngoni-lauluja. Aliko puolestaan on etsinyt juuriaan vasta aikuisiällä. Hänen isoisänsä vietiin orjana Sansibarille, jossa nyakusa-heimon perinteinen musiikki unohtui. Aliko lähti opiskelemaan Bagamoyon taidekorkeakouluun, jossa hän perehtyi perinteiseen musiikkiin ja tanssiin. Myös Menard on opiskellut samaisessa korkeakoulussa.

Aliko ja Menard ovat asuneet Suomessa 1990-luvun puolivälistä saakka. Täällä perinteinen musiikki on saanut uuden vivahteen.

”Kun laulamme, tanssimme ja esiinnymme, välitämme perinteitä myös muille afrikkalaisille ja omille lapsillemme. Haluamme sopeutua suomalaiseen kulttuuriin, mutta samalla säilyttää omamme. Laulumme kertovat elämän arjesta ja juhlasta kuten sadonkorjuusta, aikuiseksi kasvamisesta, naimisiinmenosta ja avioerosta.”

Mawe on esiintyy erilaisten tapahtumien lisäksi tuttavien häissä, lahjana hääparille. Useimmiten parit ovat suomalais-afrikkalaisia, ja häät hyvin suomalaiset. Tansanialaiset häät ovat suomalaisia epävirallisemmat: vieraslistaa ei ole vaan musiikki kutsuu kaikki kiinnostuneet paikalle. Juhlat kestävät rahavaroista riippuen viikosta kahteen.

”Mawe tuo hitusen tuota tunnelmaa suomalaisiin häihin”, Aliko tuumii.

Elanto etnisestä taiteesta

Aliko ja Menard työskentelevät myös tanssin- ja rummutuksen opettajina. Miehet haaveilevat, että saisivat jonain päivänä koko elantonsa taiteesta. He ennustavat kuitenkin tien olevan pitkä ja rosoinen.

”Musiikki on kovaa bisnestä. Pitää olla suhteita, jotta saa itsensä pinnalle.”

Varsinkaan etnoesiintyjiä ei muusikoiden mukaan arvosteta aina edes itse afrikkalaisten joukossa.

”Ihmiset ajattelevat helposti, että tuossa nuo noita rumpuja paukuttelevat. Eiväthän kaikki suomalaisetkaan arvosta perinteistä kansanmusiikkiaan.”

Menard huomauttaa tyytyväisenä, että etnomusiikin arvostus on kohoamassa. Suomalaiset ovat kiinnostuneempia etnisestä taiteesta kuin vielä 1990-luvun puolivälissä, ja jotkut onnistuvat jo tienaamaan sillä elantonsa.

Mawelaisilla on pää täynnä ajatuksia ryhmän kehittämisestä. Vaikutteita ja lauluja etsitään jatkossa muiltakin itäafrikkalaisilta heimoilta, ja harkinnassa on myös modernien ja perinteisten rytmien ja instrumenttien yhdistäminen. Levyä varten on valmiina 15 kappaletta.

Yhtyeen tähän mennessä suurin keikka oli yhdeksänpäiväinen esiintymisputki Kuopion viinifestivaaleilla, joiden teemana oli tänä vuonna Etelä-Afrikka. Menard säilyttää kotonaan yhdeksänvuotiaan tytön antamaa ruusua, ja Alikoon teki suuren vaikutuksen joka päivä esityksiä seuraamaan tulleen ihailijan ele.

”Hän osti meille kaikille viinilasilliset ja toi lavan reunalle. Luulin, että vain Afrikassa esiintyjät palkitaan lahjoin hyvästä esityksestä.”

Ilmestynyt Kumppanissa 5/2003