Monet yhdysvaltalaiset eivät tiedä, missä päin maailmaa São Tomé ja Principe sijaitsee. Kuitenkin tästä entisestä Portugalin siirtomaasta, jossa asuu alle 200 000 asukasta ja jonka pinta-ala on vain sata neliökilometriä, on pian tulossa Yhdysvaltain laivastotukikohta.

Syytä ei ole vaikea arvata. Bushin hallitus on kääntänyt katseensa Afrikkaan tyydyttääkseen Yhdysvaltojen kyltymättömiä energiantarpeita. São Tomén ja Principen saaret sijaitsevat Guineanlahdessa, jonka tiedetään olevan täynnä öljyä. Saarten sanotaan lepäävän neljää miljardia tynnyriä vastaavan öljymäärän päällä. Tynnyriin menee raakaöljyä noin 159 litraa.

Tavoitteena kansallinen turvallisuus

Jo kauan ennen syyskuun 11. päivän terroristi-iskua amerikkalaiset suunnittelivat lähtevänsä Afrikkaan etsimään vaihtoehtoisia öljylähteitä, jotta riippuvuus Persianlahden hupenevista öljyvaroista vähenisi. Vuonna 2000 Yhdysvaltain kongressin Afrikka-komitea pyysi lausuntoa afrikkalaisista öljyvaroista vaihtoehtoisena ratkaisuna.

Konkreettisia kannanottoja saatiin kuitenkin vasta Washingtonissa viime vuonna pidetystä kokouksessa, joka oli IASPS:n, Institute for Advanced Strategic and Political Studies, sponsoroima. IASPS on Jerusalemissa päämajaansa pitävä laitos, joka käy keskustelua ”afrikkalaisesta öljystä ja Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden prioriteeteista”. Mikäli Washingtonin riippuvuus arabien öljyvaroista vähenee, laskee myös amerikkalaisten kiinnostus Palestiinan kysymykseen, mikä taas sopii hyvin Israelille.

Kokouksen päätuotteena syntyi uusi työryhmä AOPIG, African Oil Policy Initiative Group, jonka jäseninä on kongressin edustajia, eri ministeriöiden virkamiehiä, öljy-yhtiöiden edustajia, yhdysvaltalaisia sijoittajia ja kansainvälisiä konsultteja. Työryhmän hallitukselle esittämä raportti kehotti kongressia ja Bushin hallintoa suosimaan öljyn tuottamista Afrikassa ja julistamaan Guineanlahden Yhdysvaltojen ”pääkiinnostuksen kohteeksi”.

Lisää sotilaita ja diplomaatteja

”Afrikasta tuotettua öljyä on pidettävä Yhdysvaltojen turvallisuuden kannalta ykkösasiana syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen ja luulen, että tuon päivän jälkeen meille kaikille on selvää, etteivät perinteiset öljylähteemme ole niin turvattuja kuin aikaisemmin luulimme”, Afrikka-komitean puheenjohtaja, republikaani Ed Royce sanoi symposiumin jälkeen pidetyssä lehdistötilaisuudessa.

”Afrikasta tuotava öljy on tärkeää kansallisen strategiamme kannalta ja sen merkitys tulee entisestään kasvamaan”, hehkutti Yhdysvaltain Afrikan asioista vastaava apulaisulkoministeri Walter Kansteiner III.

AOPIGin asiakirjassa todetaan: ”Koska Guineanlahdesta on tulossa uusi tärkeä energialähde ja painopistealue, Washingtonin on kehitettävä ja toteutettava alueen liittolaistensa kanssa sellaisia ulkopoliittisia aloitteita, joille pitkäaikainen yhteistyö perustuu.”

Tämän ulkopolitiikan keskeisenä ohjelmakohtana on Yhdysvaltain tarve lisätä sotilaallista ja diplomaattista läsnäoloa alueella sekä yllyttää alueen valtioita sellaisiin talousuudistuksiin, jotka tekisivät Yhdysvaltain suunnittelemat kymmenen miljardin dollarin vuosittaiset sijoitukset kannattaviksi.

Afrikasta USA:n suurin öljylähde?

Tällä hetkellä Yhdysvallat tuo 16 prosenttia öljystään Saharan eteläpuolisista maista, siis lähes saman verran kuin Saudi-Arabiasta. Amerikan tiedustelupalvelun ennusteiden mukaan osuus tulee nousemaan 25 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä, jolloin se on jo suurempi kuin Persianlahden osuus. Suurin osa öljystä tulee Nigerian ja Angolan väliseltä Guineanlahden rannikkoalueelta.

Öljy-yhtiöt ovat löytäneet noin 500 miljoonaa tynnyriä korkealaatuista raakaöljyä São Tomé ja Principen lähellä sijaitsevasta Päiväntasaajan Guineasta. Päivittäinen öljyntuotanto on noussut viidessä vuodessa 17 000 tynnyristä 220 000 tynnyriin, ja seuraavan kolmen vuoden aikana määrä saattaa vielä kasvaa 50 prosenttia. Öljymaihin kuuluu myös Tsad, jonne rakennettiin ristiriitaisia tunteita herättänyt Maailmanpankin rahoittama öljyputki. Putki kuljettaa 200 000 tynnyriä öljyä ja kaasua päivässä Kamerunin kautta rannikolle.

Yhdysvaltain energiaministeriön mukaan äskettäin suoritetut öljyetsinnät antavat aihetta vieläkin suurempaan optimismiin. Kongressin jäsen, demokraattien William Jefferson totesi, että maailmasta löydettiin viime vuonna öljymäärä, joka vastasi kahdeksaa miljardia tynnyriä. Tästä määrästä seitsemän miljardia tuli Länsi-Afrikan rannikkoalueelta.

”Afrikan ja Lähi-idän öljyvaroja ei voi edes verrata”, Jefferson jatkoi.

Musta kulta – siunaus vai kirous?

Vaikka uudet sijoitukset öljytuotantoon olisivat tervetulleita mantereelle, joka on pitkään kärsinyt paikallaan polkevasta taloudesta ja suuresta köyhyydestä, on syytä tarkastella myös asian varjopuolia. Useimmiten öljystä saadut tulot ovat olleet enemmänkin kirous kuin siunaus kehitysmaille.

Nigeria on tästä hyvä esimerkki. Tavallisen nigerialaisen elämänlaatu on tällä hetkellä huonompi kuin 25 vuotta sitten, siitä huolimatta, että tuona aikana maa on tuottanut 300 miljardia dollaria öljytuloja. Korruptoituneet diktaattorit ovat ryöstäneet suurimman osan rahoista ja jäljelle jäänyt pieni osa on sijoitettu projekteihin, jotka eivät ole hyödyttäneet köyhiä. Sama näkyy muuallakin: Kun Sudanin hallitus syyllistyy törkeisiin ihmisoikeusloukkauksiin hajottaessaan maan tasalle kokonaisia kyliä, kääntävät öljy-yhtiöt katseensa toisaalle.

AOPIGin painotus on uusliberalistisissa talousuudistuksissa. Afrikan valtioita yllytetään liittymään AGOA:n (African Growth and Opportunity Act) noudattamiseen, jotta ne saisivat vastalahjaksi rahaa öljytuotantoon. Jopa Maailmanpankki on viime aikoina liittynyt AGOA:n arvostelijoiden joukkoon, koska sen mielestä AGOA rajoittaa liikaa sallittujen tuotteiden määrää. AGOA painostaa enimmäkseen afrikkalaisia maita hyväksymään sellaisia toimia, joita Yhdysvallat ei saa vietyä lävitse Maailman kauppajärjestö WTO:ssa.

Näiden talousuudistusten toteutuessa ja energia- ja kiinteistömarkkinoiden avautuessa eri maiden öljy-yhtiöille syntyy uuskolonialismin aalto, joka muistuttaa tilannetta vuonna 1885. Euroopan suurvallat istuivat tuolloin Berliinissä jakamassa Afrikan mannerta keskenään. Tällä kertaa kuitenkin Yhdysvaltain armeija on jakajan roolissa ja sen länsimaiset apurit saavat vain rippeet.

AOPIG on kuitenkin tietoinen siitä, miten vähän öljytulot ovat vaikuttaneet öljyä tuottavissa maissa asuvien ihmisten elämään. Sen vuoksi ryhmä on kehottanut perustamaan kehityssäätiöitä, joille maksettaisiin osa öljytuloista eli yli 16 dollaria tynnyriltä menevä osuus. Ja vaikka hinta olisi alle 16 dollaria tynnyriltä, ne saisivat oman osuutensa tuloista. Öljy-yhtiöitä kehotetaan myös avoimempaan toimintaan ja kertomaan julkisesti, paljonko ne maksavat öljystä kyseisten maiden hallituksille.

Selvää on, että sekä Afrikan että muiden alueiden lisääntynyt öljyntuotanto vaikuttaa OPECin nopeaan kuolemiseen. OPEC on tähän asti vastannut maailmanmarkkinahintojen vakaudesta.

Yhdysvallat on jatkuvasti yrittänyt vähätellä OPECin merkitystä saadakseen aikaan tilanteen, jossa markkinavoimat yksinään päättävät öljyn halvasta hinnasta. Jos OPEC kuolee, öljyn hinta tulee todennäköisesti vaihtelemaan rajusti, jolloin kehitysrahastojen perustaminen ei todennäköisesti toteudu.

Öljyntuotantoa armeijan varjossa?

AOPIGin raporttia lukiessa on tärkeä huomata, että sen suositukset perustuvat pelkästään hallitusten sisäisiin tai Yhdysvaltojen ja Afrikan maiden kahdenväliseen yhteistyöhön, johon on kytketty sotilaallisia viritelmiä. Raportti kertoo hyvin vähän kansalaisyhteiskunnan osallistumisesta. Raportin suosittamien toimien valheellinen turvallisuus ja vakaus, joka perustuu Yhdysvaltojen armeijan massiiviseen läsnäoloon, ei toisi pysyvää vakautta ja turvallisuutta ilman Afrikan maitten ruohonjuuritason tukea.

Vastoin AOPIG:in näkemyksiä alueen epätasapaino lisääntyisi suuresti, mikäli Afrikasta tehtäisiin uusi öljyrintama. Yhdysvaltojen etujen mukaista olisi puuttua jatkuvasti alueen maiden sisäpolitiikkaan, jotta vain sille myötämieliset hallitukset pääsevät valtaan ja pysyvät vallassa.

Yhdysvaltojen nykypoliittinen suuntaus hyökätä ennalta sellaisten hallitusten kimppuun, joita pidetään maailmanlaajuisena turvallisuusuhkana, toteutui Irakissa. Öljytuottajamaan ollessa kyseessä pelkkä työmarkkinakiista öljytuotannossa voi aiheuttaa sen, että Yhdysvallat kutsuu laivastonsa apuun.

Menettely on tuttua myös Nigerian suistoalueen taannoisista tapahtumista. Kun paikalliset naiset valtasivat öljyntuotantolaitoksia vaatien inhimillistä kohtelua, AOPIG leimasi toiminnan turvallisuusriskiksi ja oli sitä mieltä, että Nigerian rannikkoalueitten turvatoimet olivat riittämättömiä.

Toistaiseksi Afrikan päämiehet eivät ole reagoineet Washingtonin viimeaikaisiin liikkeisiin. Ehkä he ajattelevat öljytulojen pelastavan paikallaan polkevan talouden, mutta yhtä hyvin kyse voi olla kiristyvästä hirttosilmukasta maanosan kaulan ympärillä.
 

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 2/2003