Afrikan kuvauksia on kirjoitettu paljon, mutta hyviä kuvauksia ei ole koskaan liikaa. Puolalainen toimittaja Ryszard Kapuscinski on yksi niistä harvoista eurooppalaisista, joiden todella voi sanoa tuntevan tuota laajaa mannerta. Kymmenistä sodista raportoinut ja lähes jokaisen Afrikan kolkan kiertänyt toimittaja on nyt koonnut kokemuksiaan 29 lyhyttä tositarinaa sisältäväksi kirjaksi.
Eebenpuu on kirjana kunnianhimoinen keitos. Kapuscinski on laittanut yksien kansien väliin, 360 sivuun, tarinoita Afrikan neljältä vuosikymmeneltä, Saharasta Etelä-Afrikkaan. Maantieteellisesti hyppivää tarinavyyhtiä pitää kasassa kronologinen järjestys: lukija saa seurata ensin Afrikan itsenäistymisen optimismin vuosia, minkä jälkeen tarinat alkaa vallata kaaoksen ja sisällissotien tunnelma.
Kapuscinkin kunniaksi on laskettava, ettei hän yritäkään runnoa Afrikkaa yhdeksi ja yhtenäiseksi, helposti kuvattavaksi kokonaisuudeksi. Afrikka on kulttuurisesti ja poliittisesti valtavan moniulotteinen alue, ja Kapuscinskin tyyli perustuukin irrallisiin hetkiin, kohtaamisiin ja tunnelmavälähdyksiin. Kirjaa lukiessa oivaltaa, että monet eurooppalaiset Afrikka-kuvaukset perustuvat – tietoisesti tai ei – maanosan katsomiseen kokonaisuutena, mikä väistämättä tekee väkivaltaa sen kulttuuriselle rikkaudelle.
Eurooppalainen tarkkailija
Kirjan tarinoita yhdistäviä punaisia lankoja kuitenkin löytyy. Matkatessaan halki laajan mantereen erilaisten seutujen, Kapuscinski on aina eurooppalainen, joka ei pääse pakoon ihonvärinsä luomaa ylemmyysstigmaa eikä historian tuomaa syyllisyyttä. Hän tulkitseekin kokemuksensa pohjalta kolonialismin perintöä laajana ja raskaana Afrikan kansojen henkisenä painolastina. Orjakauppa voi loppua, mutta orjuuden leimaama maailmankuva elää sitkeästi sukupolvesta toiseen. Konfliktien ja vihanpidon syiden alta löytyvät useimmiten Euroopan siirtomaavaltojen veriset kädenjäljet.
Eebenpuun luettuaan on Afrikan tilasta tietoisempi, mutta maanosan tulevaisuudesta jopa hämmentyneempi. Sekä optimismia että pessimismiä on tarjolla riittämiin. Jos sisällissodat rauhoittuvatkin, jäävät jäljelle toimettomien ja tarpeettomien ihmisten valtavat slummit. Tavallisen ihmisen elämän helpottaminen ei ole tehtävistä helpoimpia. Kapuscinskikin raportoi, haastattelee ihmisiä ja tulkitsee sen kun ehtii, mutta tuntuu jäävän melko neuvottomaksi suurten kysymysten äärellä.
Eebenpuu on sirpaleinen ja kokonaisuuksia karttava kirja, mutta kaikessa sirpaleisuudessaankin se tarjoaa hämmästyttävän määrän tietoa tuosta unohdetusta maanosasta. Miksi Liberiasta tuli apartheid-valtio, miltä tuntuu sairastua aivomalariaan, miten sotapäällikkö saa lainaa Maailmanpankilta? Miksi karimojongit eivät käytä vaatteita, miten kukonsulilla estetään asuntomurrot, miksi Ruandan sotilasjohtaja soitti Francois Mitterandille? Avoimeksi jäävien uteliaisuuden kohteiden sekaan nousee vastauksiakin.
Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 1/2003