Suomeen pitäisi saada kehitysyhteistyölle mahdollisimman myönteinen hallitus. Nyt siihen on kaikki mahdollisuudet.

Tällaiseen ihannehallitukseen tulisi sekä kehitysyhteistyöstä että ulkomaankaupasta vastaava globalisaatioministeri. Hallitusohjelmaan kirjattaisiin kunnianhimoiset kehitysyhteistyötavoitteet ja niistä pidettäisiin myös kiinni.

Sanat teoiksi

Neljä vuotta sitten Kepan vaalipaneelissa Sosiaalidemokraattien Erkki Tuomioja, Vasemmistoliiton Suvi-Anne Siimes, Rkp:n Eva Biaudet ja Vihreiden Osmo Soininvaara lupasivat yhteen ääneen, että kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa nostetaan ja kasvutavoite kirjataan hallitusohjelmaan.

Mutta toisin kävi. Kasvutavoitetta ja korotusaikataulua ei saatu mukaan hallitusohjelmaan. Panelistit pääsivät kyllä Lipposen kakkoshallituksen ministereiksi, jotka eivät pystyneet pitämään lupauksiaan.

Nyt vuoden 2003 vaalikierroksen aikana järjestettiin uusi Kepan vaalipaneeli. Ja kuinka ollakaan, samat poliitikot – nyt ministereinä – olivat taas mukana. Samat lupaukset vahvistettiin tällä kertaa oikein kättä nostamalla.

”Lipposen kakkoshallituksessa meillä ei riittänyt poliittista voimaa. Valtiovarainministeriö ajoi kehitysyhteistyömäärärahojen ylitse. Kyllä me yritimme, mutta poliittista tahtoa ei riittänyt”, kuului selitys miksi lupauksia ei ole pidetty.

Tosiasia on, että Lipposen sateenkaarihallituksen kovat taloudelliset asenteet ja voimat selättivät kehitysyhteistyömyönteisinä tunnetut ministeritkin kerta toisensa jälkeen.

Suomi pysyi kehitysyhteistyöpolitiikassa erillään pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden ryhmästä, jonka kehitysyhteistyömäärärahojen taso on 0,76-1,01 prosenttia bruttokansantulosta. Suomen häpeärajalla olevan 0,34 prosentin viiteryhmänä ovat tällä hetkellä EU:n eteläiset keskiarvomaat Portugali ja Espanja.

Poliitikot seuraavat yleensä herkällä silmällä ja korvalla kansalaisten mielipiteitä. Niin olisi syytä tehdä myös kehitysyhteistyöasioissa.

Heinäkuussa 2002 Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto ja Kepa julkistivat mielipidemittauksen, jonka mukaan 74 prosenttia suomalaisista haluaa nostaa kehitysyhteistyömäärärahoja ainakin 0,5 prosenttiin bruttokansantulosta. Noin puolet vastaajista toivoi avun nousevan vähintään YK:n antaman suosituksen mukaiselle 0,7 prosentin tasolle.

Myös kansanedustajaehdokkaat yli puoluerajojen kannattavat kehitysavun nostoa. Peräti 65 prosenttia ehdokkaista haluaa nostaa avun 0,7 prosenttiin ja 49 prosentin mielestä tämä tavoite on saavutettava jo seuraavan hallituskauden aikana eli vuoteen 2007 mennessä.

Toivehallitus ohjelmaa toteuttamaan

Millainen hallitus sitten pystyy parhaiten toteuttamaan kehitysyhteistyömyönteisen hallitusohjelman?

Uuteen hallitukseen tulee saada voimia, jotka ovat riittävän vahvoja pitämään antamansa lupaukset ja jotka saavat näkemyksensä läpi myös hallituksen tiukoissa taloudellisissa väännöissä.

Avainasemassa uudessa hallituksessa ovat tietenkin pääministeri ja valtiovarainministeri. Kahdessa aikaisemmassa hallituksessa tämä akseli on määrännyt pitkälti muun muassa kehitysyhteistyömäärärahojen alhaisen tason.

Pääministerin kehitysyhteistyönäkemykset ovat suurten linjavetojen kannalta tärkeitä. Pääministerin vastuulla on myös Suomen kestävän kehityksen politiikka. Tarjolla nyt olevista varteenotettavista pääministeriehdokkaista SDP:n puheenjohtajalla Paavo Lipposella on kahdeksan vuoden tunnetut näytöt. Keskustan Anneli Jäätteenmäki on ulkopolitiikassa kokematon, mutta ainakin puheissa selvästi kehitysyhteistyöhaluinen.
Uuden hallituksen valtiovarainministerin on myös ymmärrettävä köyhien maiden ja ihmisten tarpeet. Ehkä kannattaisi kokeilla vaihteeksi vihreää rahakirstun vartijaa.

Kehitysyhteistyöministerillä ei ole aikaisemmissa hallituksissa ollut riittävää poliittista painoarvoa erityisesti silloin, kun on päätetty raha-asioista. Seuraavaan hallitukseen tarvitaankin uusi globalisaatioministeri, joka vastaa sekä ulkomaankaupasta että kehitysyhteistyöasioista. Uskottavuuden kannalta olisi tietysti hyvä, jos globalisaatioministeri olisi kokenut ja jo valintahetkellä laajasti kehitysyhteistyöasioihin ja kauppapolitiikkaan perehtynyt.
Kehitysyhteistyöasioiden kannalta on myös tärkeää, kuka on ulkoministerinä. Asioiden kokonaisvaltaista hoitoa helpottaa, jos pääministeri ja globalisaatioministeri voisivat olla samasta puolueesta tai puolueryhmittymästä.

Lähdetäänpä siitä, että kansa on tyytymätön muun muassa harjoitettuun kehitysyhteistyöpolitiikkaan ja Keskustapuolue voittaa vaalit. Silloin kehitysyhteistyön kannalta hallituksen uudet avainministerit voisivat näyttää vaikka seuraavilta:

+ pääministeri: Anneli Jäätteenmäki
+ valtiovarainministeri: Osmo Soininvaara
+ globalisaatioministeri: Heidi Hautala
+ ulkoministeri: Matti Vanhanen
+ ympäristöministeri: Eva Biaudet

Jos sitä vastoin lähdetään siitä, että kansa hyväksyy viime vuosina harjoitetun politiikan ja Sosiaalidemokraatit voittavat vaalit, niin tässä tapauksessa hallituksen avainministerit voisivat uusjaon jälkeen näyttää seuraavilta:

+ pääministeri: Paavo Lipponen
+ valtiovarainministeri: Ville Itälä
+ globalisaatioministeri: Eva Biaudet
+ ulkoministeri: Erkki Tuomioja
+ ympäristöministeri: Suvi-Anne Siimes

Kansalaiset tekevät ratkaisevan valintansa maaliskuun 16. päivä.

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 1/2003