Jakartan kuuma ja kostea ilma läpäisee kaiken. Autojen pakokaasupilvet mustaavat tien. Taksikuski ajaa väistellen autoja vasemmalta ja oikealta vuoronperään riippuen siitä, mistä helpommin pääsee. ”Minkälainen presidentti Megawati oikeastaan on”, kysyn häneltä. ”Jaa, huono presidentti se on, mutta parempi kuitenkin kuin edellinen”, vastaa taksikuski. ”Sanovat, että hänen aviomiehensä on korruptoitunut, niin kuin suurin osa kansanedustajistakin, eikä Megawati reagoi mitenkään”, provosoin. ”Oo, korruptoitunut, mutta eihän sille voi mitään, kaikki valtaapitävät täällä ovat korruptoituneita”, sanoo taksikuski ja vetäisee mutkan suoraksi renkaat vinkuen.

Indonesian pitkäaikaisen diktaattorin Suharton aikana korruptio läpäisi koko julkisen hallinnon. Todisteiden hävittäminen oikeudenkäyntien estämiseksi oli arkipäivää ja nepotismi, sukulaisten suosiminen, oli tehnyt kaikista Suharton perheen jäsenistä monimiljonäärejä. Suharton väistyttyä vallasta vuonna 1998, korruption vastainen taistelu haluttiin nostaa yhdeksi poliittisen muutoksen moottoreista Indonesiassa.

Korruption kitkeminen on osoittautunut vaikeaksi. Viiden vuoden ajan korruptio on ollut jatkuvasti esillä lehdistössä, mutta vain muutama suuri tapaus on poikinut oikeusjutun ja tuomion. Presidentti Suharton poika Tommy Suharto ja metsäyrittäjä Bob Hasan tuomittiin vuosiksi vankilaan. Mutta presidentti Suharto, korruption isä Indonesiassa, on päässyt pälkähästä terveydellisistä syistä. Tunnetun Indonesia-tutkijan Jeffrey Wintersin mukaan korruptiotapaukset onkin viety eteenpäin tai työnnetty syrjään syytetyn valta-aseman ja kytkösten perusteella.

Yksi Indonesian korruption vastaisen taistelun näkyvimpiä hahmoja on Teten Masduki ICW-järjestöstä. Hänen mukaansa korruptio läpäisee kaikki tasot ja on kolmen tekijän, valtiokoneiston, yrittäjien ja kansalaisten symbioosi. Korruption hävittämisen pitäisi alkaa poliittisesta eliitistä, sillä ylätason korruption hävittyä korruption uhrit lopettaisivat siihen osallistumisen.
 

Ei aikaa tuhlattavaksi

”Joka kerta kun uusin henkilökortin maksan ylimääräistä poliisille. Jos en maksa, prosessi vie mahdottoman pitkän ajan. Me haluamme, että palvelu toimii järkeenkäyvän nopeasti. Kun poliisi nopeuttaa prosessia, minä korvaan sen hänelle lahjuksina. Ei poliisin edes tarvitse pyytää rahaa. Minä tiedän, että se pitää antaa”, kertoo nuori opiskelijatyttö Nur.

Indonesian kuluttajien yhdistyksen (YLKI) vetäjän Nanangin mukaan Indonesiassa on syntynyt uusi instant-kulttuuri: kaikki halutaan tehdä nopeasti ja helposti. Tavalliset ihmiset eivät halua tuhlata aikaansa taistelemalla valtiokoneistoa vastaan, sillä se tuntuu mahdottomalta tehtävältä. Instant-kulttuurin lisäksi monet indonesialaiset eivät tiedä mikä on korruptiota ja mikä ei. ”Jaavalla korruption vastainen taistelu tuntuu entistäkin mahdottomammalta tiettyjen kulttuuristen käsitteiden takia. Sungkan tarkoittaa haluttomuutta vastustaa tai moittia statukseltaan korkeampia henkilöitä. Jaavalaiset välttävät konfliktia niin pitkälle kuin mahdollista. Jos virkamies pyytää rahaa, jaavalainen antaa, vaikka tietäisi paremmin”, Nanang puistelee päätään.

Johannesburgin kestävän kehityksen konferenssin valmistelukokous pidettiin Balilla, ja järjestöt osoittivat siellä mieltään. Globaalin talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuus nähdään yhtenä syynä korruptioon.

Indonesian valtiokoneisto perustuu vanhaan hallintomalliin, joka kolonialistisen vallan aikana palkkasi enimmäkseen korkeammin koulutettuja tai ylhäisen syntyperän omaavia indonesialaisia. Tämä yleensä jaavalainen yläluokka muodosti vähitellen oman valtakulttuurinsa, jossa tapana oli lahjojen antaminen ylemmän aseman omaaville. Vielä tänäänkin jaavalaiset ovat tärkeissä asemissa valtionhallinnossa monilla Indonesian kaukaisillakin alueilla.

Indonesiassa on yli 200 miljoonaa asukasta. Heistä yli puolet asuu Jaavan saarella, Indonesian vallan keskuksessa.

”Välttääkseni suuttumista hitaalle ja ylimieliselle virkamiehelle minä maksan, jotta kaikki hoituisi nopeasti. Kuulun keskiluokkaan eikä summa minulle ole suuri. Mutta ajattelepa köyhiä, jotka eivät pysty maksamaan ylimääräistä”, sanoo kansalaisjärjestöaktivisti Nita.

Jonottaminen vaikeaa indonesialaisille

Tunnetun korruptioon erikoistuneen tutkijan George Aditjondron mukaan korruptioon on kaksi pääsyytä: valtion työntekijöiden palkkatason alhaisuus ja kulttuuri. Korruptiossa on kuitenkin eri tasoja: paikallinen, kansallinen ja ylikansallinen taso, ja ne ovat kaikki riippuvuussuhteessa toisiinsa.

”Indonesiassa ei ole sosiaalisia sääntöjä. Tasa-arvoon perustuva jonottaminen ja asioiden hoitaminen on vaikeaa indonesialaisille. Virkamieskoneistossa tämä sosiaalisen kurin puute johtaa korruptioon ja ahneuteen”.

”Ilmiötä on kuitenkin katsottava kokonaisvaltaisesti, emmekä voi sanoa, että Indonesia on kansallisvaltiona yksinään vastuussa korruptiosta. Ylikansalliset yritykset maksavat voitelurahoja ja käyttävät hyväkseen korruptoituneisuutta edistääkseen omaa asemaansa kilpailuun perustuvassa järjestelmässä. Näin ne siis omalta osaltaan edistävät korruptiota ja myös usein osallistuvat esimerkiksi työläisten, maanviljelijöiden ja alkuperäiskansojen oikeuksien loukkauksiin. Mielestäni korruptiota pitää katsoa laajemmin kuin vain julkistaloutta koskevana varojen väärinkäyttönä”, George huomauttaa. ”Kysymyksessä on myös globaalin talousjärjestelmän epäoikeudenmukaisuus, joka näkyy konkreettisesti juuri köyhissä maissa.”

George Aditjondron näkökulma ei ole vielä kovinkaan yleinen Indonesiassa. Yleisesti ottaen korruptio nähdään julkisen talouden ja palvelujen korruptoituneisuutena, ja harvat kansalaisjärjestöt kiinnittävät huomiota yksityiseen sektoriin ja yritysten toimintaan.

Tutkintakomissio antaa odottaa itseään

Kansalaisjärjestöillä on monia näkemyksiä korruption vastaisesta taistelusta. Toiset, kuten ICW, näkevät tärkeäksi poliittisen eliitin, valtion ylempien virkamiesten ja oikeuslaitoksen puhdistamisen korruptiosta. Tätä varten tarvittaisiin korruption vastaiseen taisteluun keskittynyt komissio, jonka muodostaminen on mainittu korruptiota koskevassa laissa. Monien järjestöjen pettymykseksi oikeuslaitoksesta ja poliisivoimista riippumatonta korruptiotapauksia tutkivaa komissiota ei kuitenkaan ole perustettu, ja nyt näyttää siltä, ettei sitä perustetakaan ennen kuin vuoden 2004 vaalit ovat ohitse.

Toiset eivät ole varmoja edes komission mahdollisuuksista. ”Tilanteessa, missä kontrolli ei toimi ja lailla ei näytä olevan mitään merkitystä, komissiokin voi korruptoitua”, sanoo Wahyu Idea-järjestöstä. Idea pyrkiikin tekemään järjestäytymistyötä köyhien, erityisesti maaseudun asukkaitten keskuudessa. ”Me aloitamme aivan perusasioista, kuten siitä, mitä on korruptio. Olen optimistinen, että liikkeemme leviää. Jo nyt yhä enemmän kansalaisjärjestöjä on liittynyt korruption vastaiseen taisteluun, ja jotkut kansalaisliikkeetkin ovat saaneet pieniä voittoja. Tietysti työhön kuluu vielä vuosia”, hän lisää.

Toisaalta monet korruptiota vastustavat kansalaisjärjestöt ovat itsekin joutuneet kritiikin kohteeksi. Ideaa syytetään myös yhteistyöstä korruptiota edistävien tahojen kanssa.

”Me teemme yhteistyötä Maailmanpankin ja UNDP:n kanssa. Tiedämme, että meillä on erilaiset päämäärät ja että Maailmanpankin lainoista 30 prosenttia on mennyt korruptioon. UNDP:n kumppanuushankkeessa, mihin korruption vastainen liikekin osallistuu, huhutaan olevan korruptoituneita tahoja tai ainakin läheisissä yhteyksissä heihin olevia henkilöitä. Mutta mitä muutakaan me voisimme tehdä ? Tekemällä työtä näiden tahojen kanssa toivomme, että saamme ihmiset ymmärtämään mitä todella pitäisi tehdä”, Wahyu sanoo haastavasti.

George Aditjondron mielestä Indonesian korruption vastainen liike on toistamassa maan ympäristöliikkeen virheitä. ”Kansalaisjärjestöt legitimoivat rahoittajien ja korruptoituneiden tekijöiden toimintaa yhteistyöllään. Jos kansalaisjärjestöt vaativat Maailmanpankin antamien velkojen korruptioon menneiden osuuksien peruuttamista ja rahoittajien tai kumppanuushankkeen työntekijöiden menneisyyden selvittämistä, ehkäpä yhteistyö on oikeutettua. Mutta nykytilanteessa ne vain tukevat korruptoitunutta toimintaa. Minun mielestäni Indonesiassa tarvitaan kansalaisliikkeitä tai -tottelemattomuutta, mikä tukisi korruption vastaista taistelua myös ylätasolla.”

Ilmestynyt Kumppani-lehdessä 6/2002