Näkökulmat

Rakkikoira puri poliitikkoa

Ensi keväänä Suomeen saapuu joukko poliitikkoja kehitysmaista seuraamaan maalisvaaleja. Ihan kiva juttu, mutta kun muistaa, mistä homma lähti, rupeaa itkettämään.

Satu Hassi esitteli ministerinä ollessaan idean puolueiden kehitysyhteistyöstä. Ajatuksen mukaan suomalaiset puolueet voisivat siirtää etelään demokraattisten arkirutiinien pyörittämisessä takkiin tarttunutta kokemustaan. Ideaa ryhdyttiin kehittelemään eri tahoilla, muun muassa ulkoministeriössä.
Mika Railo (Kuva: Mikko Eerola)
Kesällä joku onneton tunari vuoti hankkeen julkisuuteen. Muun muassa Hesari ja Ilta-Sanomat teurastivat idean pääkirjoituksissaan. Kuin yhdestä suusta nimettömät skribentit leimasivat hankkeen kehitysmaamatkailuksi. Muutama maakuntalehden kolumnisti yhtyi kuoroon ja syytti puolueita yrityksistä kahmia itselleen köyhien vähiä kehitysapupennosia. Reaktioiden takaa kuulsi pikemminkin jonkinlainen jälkivennamolainen puoluevastaisuus kuin mikään rationaalinen harkinta.

Ilmeisesti julkisen kohun pelästyttämänä hanke on siis kuivunut ”vaalitarkkailijoiden” lennättämiseksi Suomeen. Mikä on sääli, koska hankkeelle olisi ihan oikeaa tarvetta.

Kenenkään päähän tuskin pälkähtää kiistää toimivan puoluelaitoksen roolia vakaiden, ”onnen tavoittelulle” ja vaurauden luomiselle otollisten olojen luomisessa. Samaan hengenvetoon lienee myös helppo myöntää, ettei kansanvalta aina toimi kovin hyvin köyhissä ja alikehittyneissä maissa. Esimerkiksi monessa Afrikan maassa puolueilta puuttuu joko kokemusta ja näkemystä demokratian pyörittämisen käytännöistä.

Toinen ongelma on tietysti se, että niin kauan kuin politiikka on kehitysmaassa ainoa henkilökohtaisen rikastumisen väylä, vetää se puoleensa onnenonkijoita, joille demokratia kuulostaa torimummojen jorinoilta.

Demokraattisen osaamisen siirtämisessä voisi myös suomalaisilla puolueilla olla aitoa annettavaa etelän puoluetovereille. Jos sitä ei puolueille sallita, kuka sen tekee? Tiedotusvälineet?

Yhteistyöstä on hyviä kokemuksia muualla Euroopassa. Ruotsissa puolueilla on yhteensä 12-13 miljoonan kruunun kehitysyhteistyöbudjetti, joka jaetaan eduskunnan voimasuhteiden mukaan. Puolueiden työ on eteläisen pallonpuoliskon sisarpuolueiden valmiuksien kehittämistä pienistä käytännön rutiineista ideologiseen työhön. Työtä, jota suomalaisessa kehitysyhteistyöslangissa kutsutaan ”käpäsiti bildingiksi”.

”Vahvaa demokratiaa ei saavuteta ilman vahvoja puolueita”, Ruotsin sosialidemokraattisen puolueen kansainvälisten asioiden sihteeri Ann Linde kiteyttää yhteistyön idean.

On sääli, jos Suomessa hanke puolueiden kehitysyhteistyöstä kariutuu muutaman journalistin primitiivireaktioon. Toivotan karavaanille rohkeutta jatkaa valitulla linjalla laiskanpulskeista rakkikoirista välittämättä.

Ai niin, Journalistiliittokin on kuulemma vastikään pitänyt kokouksen, jossa harkittiin kehitysyhteistyön aloittamista. Mitähän moisesta pitäisi ajatella?