Aloin pohtia naisen elämää ja asemaa huimasti aiempaa enemmän äidiksi tultuani. Jos minusta tuntui toisinaan sietämättömän raskaalta hoitaa koliikkivauvaa, vaikka mieheni jakoi vastuun lapsesta ja mukavuuksin varustellusta kodista, saatoin vain aavistaa millaisena elämänsä kokee yksin kodista, toimeentulosta ja lapsistaan vastaava nainen köyhyyden ja kriisien keskellä.
Mutta kun ajattelen Sambian naisia, kuulen korvissani valituksen sijaan naurua ja laulua. Kättentaputusten ja huutojen säestäminä he laulavat: ”Meillä oli ongelmia, joten perustimme naisten ryhmiä. Olemme tyytyväisiä ryhmiin” ja: ”Kertokaa kaikille, että naiset tulevat ja ratkovat ongelmat.” Nämä Itä-Sambian maaseudun naiset matkustavat päiväkausia voidakseen osallistua järjestönsä kokoukseen ja opettavat vapaaehtoistyönä peltometsäviljelyä sadoille maanviljelijöille.
Itä-Sambian naisjärjestöjen kaltaisia ryhmiä kokoontuu ympäri maailmaa ja ne ovat vahva muutosvoima. Ruohonjuuritasollakin naisten asemaa kohentavat ryhmät käyttävät usein työkalunaan naisten asemaa käsitelleen YK:n Pekingin maailmankonferenssin julistusta ja toimintaohjelmaa. Pekingin konferenssin yksi tärkein anti onkin ollut se, että naiset ovat saaneet siitä tukea tasa-arvovaatimuksilleen. Pekingin toimintaohjelmaan vedoten on saatu luotua esimerkiksi kansallinen tasa-arvo-ohjelma lukuisissa Aasian ja Afrikan maissa.
Hallitukset ovat luvanneet kokoontua yhteen pohtimaan Pekingin ohjelman toteutumista ja naisten asemaa seuraavan kerran vuonna 2005. Tapaamisen muotoa ei ole kuitenkaan vielä päätetty. Yleisesti ottaen YK:n jättikonferensseja on arvosteltu, eikä syyttä. Ymmärrys köyhyyden todellisuudesta ja tarmo ongelmien ratkaisemiseen kun ei näytä ulottuvan virallisten neuvottelupöytien ääreen, kuten Heidi Hautala totesi Johannesburgin kokouksen jälkeen.
Peking oli kuitenkin poikkeus tästä säännöstä ja niin suuri menestys, että naisten asemaa käsittelevälle viidennelle maailmankonferenssille saattaisi olla hyviä perusteita. Jos naisten asemalle ei omisteta konferenssia, asian käsittely jää entistä enemmän muiden tilaisuuksien varaan. Vaikka Pekingissä sovittiinkin siitä, että naisten asemaa edistettäisiin myös muissa konferensseissa, niissä on menty Pekingistä taaksepäin ja vesitetty sen tuloksia. Näin kävi viimeksi Johannesburgissa, jossa kestävän kehityksen konferenssissa nostettiinkin yllättäen esiin seksuaalioikeudet. Terveyskysymyksissä päätösten perusteiksi kirjattiin ihmisoikeuksien lisäksi kansallinen lainsäädäntö ja kulttuuriset sekä uskonnolliset arvot. Käytännössä tämä voi tarkoittaa, että esimerkiksi abortit kielletään ja sukuelimiä silvotaan näillä perusteilla.
Viidettä naisten asemaa käsittelevää konferenssia on vastustettu myös siksi, että sen pelätään vievän naisten asemaa taaksepäin. Pekingissä saatiin aikaan niin vahva asiakirja, että jos se nyt avattaisiin, on mahdollista ettei vastaaviin sitoumuksiin enää päästäisi. Siksi viidennessä konferenssissa ei tulisi avata Pekingin asiakirjaa, vaan arvioida sen toteutumista ja asettaa uusia tavoitteita. Tätä mieltä ovat myös monet suomalaiset kansalaisjärjestöt, jotka ovat olleet eturintamassa naisten viidennen maailmankonferenssin järjestämisen puolesta. Suomen hallituskin tukee konferenssin järjestämistä.
Tuli viides konferenssi tai ei, ruohonjuuritasolla lukemattomat järjestöt jatkavat aktiivista työtään naisten hyväksi. Kehitysmaiden naiset eivät istu odottamassa, että joku muuttaa maailman heidän puolestaan. Samalla kun odotamme tai edistämme konferenssia meillä on myös monia muita keinoja auttaa etelän naisia heidän työssään, naisjärjestöjen suorasta tukemisesta maailman talousjärjestelmän vinoutumiin vaikuttamiseen.