Graça Nevesiä naurattaa ajatus siitä, että hän jäisi historiankirjoihin. Yleensä mosambikilaisten torimyyjien elämäntarinat eivät päädy kirjahyllyihin.

Graçan kohdalla kuitenkin saattaa käydä niin. Hän on ensimmäinen mosambikilainen nainen, joka on julkisuudessa kertonut olevansa hiv-positiivinen.

Mosambikissa arvioidaan olevan lähes puolitoista miljoonaa hiv-tartunnan saanutta. Sairaus on kuitenkin yhä tabu, josta vaietaan kaikilla maan yli 20 kielellä. Testaus- ja hoitomahdollisuuksien puuttuessa vain harva tietää omasta tartunnastaan.

Vaikka valistuskampanjoita on ollut käynnissä jo vuosia, moni mosambikilainen epäilee yhä aidsin olemassaoloa, eikä siten usko itse olevansa vaarassa saada tartuntaa. Yhtenä epäuskon syistä on se, ettei sairaudella ole ollut kasvoja Mosambikissa.

Graça on yksi niistä edelläkävijöistä, jotka ovat päättäneet antaa sairaudelle kasvot: omansa.

Graça sai tietää tartunnastaan jo kahdeksan vuotta sitten. Silloin se tuntui kuolemantuomiolta. Graçan ensimmäinen tulevaisuudensuunnitelma oli itsensä ja tyttärensä tappaminen. Myrkky oli jo valmiina, mutta jäi onneksi ottamatta.

Tieto Graçan tartunnasta levisi naapurustossa nopeasti. Graçan talon ulkopuolelle kerääntyi uteliaita, jotka halusivat nähdä miltä aids-potilas näyttää. Graçan kävellessä kadulla lapset juoksivat karkuun, aikuiset huutelivat perään syytöksiä ja uhkauksia. Pitkään Graça peitti ulos lähtiessään kasvonsa huivilla.

Aidsin olemassaoloon uskovillakin on Mosambikissa usein vain hatarat tiedot siitä, miten hi-virus tarttuu. Graçan arki on hyvä mittari pelon ja harhakäsitysten määrästä: julkisissa kulkuneuvoissa tai kirkossa kukaan ei suostu istumaan viereiselle penkille ja vanhemmat kieltävät lapsiaan leikkimästä Graçan tyttären kanssa. Graça menetti myös elinkeinonsa torimyyjänä asiakkaiden pelätessä tartunnan välittymistä ruoan kautta.

Nykyään suuri osa Graçan ajasta kuluu muiden tartunnasta saaneiden tukihenkilönä toimimisessa. Vasta tartunnastaan kuulleen epätoivoa helpottaa se, kun sairauden kanssa selviämisestä kertoo ihminen, jolla on siitä jo vuosien kokemus.

”Minun kanssaan puhuessaan he uskovat, ettei elämä lopu tartunnan saamiseen. Minä olen kahdeksan vuoden jälkeen yhä hengissä ja osaan iloita elämästäni”, Graça sanoo.

Hiv-positiivisten järjestössä Kindlimukassa aktiivinen Graça on apua tarvitsevien tavoitettavissa muulloinkin kuin toimistolla ollessaan. Moni tukea tarvitseva ei halua paljastaa kasvojaan edes muille tartunnan saaneille, joten Graçan kännykkä soi tiuhaan. Ei ole epätavallista sekään, että tukea haluavat vierailevat Graçan kotona iltapimeällä. Se tuntuu monesta turvallisemmalta vaihtoehdolta kuin kävellä päivällä avoimesti Kindlimukan ovesta sisään koko maailman silmien edessä.

Eniten Graçaa huolettaa aids-orpojen kohtalo.

”Meillä ei ole vielä olemassa mitään järjestelmää, jolla varmistetaan aidsin takia orvoksi jääneiden lasten selviäminen”, Graça huolehtii.

Kindlimuka pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan tukemaan menehtyneiden jäsentensä perheitä, mutta resurssit siihen ovat vielä vähissä. Pahin tilanne on silloin, kun lapsilla ei ole vanhempien kuoltua muuta sukua huolta pitämässä.

Graçan resepti rankasta arjesta selviämiseen on avoimuus ja vankkumaton usko, olkoon se sitten huomiseen tai korkeampaan voimaan. Graçalla on myös selvä kuva siitä, miten asioita muutetaan.

”Meidän pitää puhua, puhua, puhua. Muuten eivät asiat muutu, muuten muutkin joutuvat kokemaan saman kuin minä”, Graça sanoo.

Graçan nuorempi tytär eli vain kolme kuukautta. Vanhempi on jo 10-vuotias terve koululainen. Tulevalta Graça toivoo sitä, että tytär saisi opiskella ja menisi jonain päivänä naimisiin. Parasta tietenkin olisi nähdä päivä, jolloin syntyy ensimmäinen lapsenlapsi.