Lapsityövoiman hyväksikäyttö on puhuttanut maailmaa kymmenisen vuotta, mutta yhä asiasta näkee kirjoitetun mitä merkillisimpiä ”totuuksia”. Kukaan ei halua lasten kärsivän, mutta moni puolustaa lapsityövoiman käyttöä – tai ainakin sulkee siltä silmänsä. Jotkut jopa kampanjoivat lasten oikeuksien puolesta vaatimalla, että köyhien lasten on saatava tehdä työtä. Ehkä vielä näemme julisteita, joissa vaaditaan boikotoimaan julmia työnantajia, jotka eivät anna lasten ansaita jokapäiväistä leipäänsä!
Boikottien vastustajat vetoavat mielellään Bangladeshin vaateteollisuuden tapaukseen. Tapauksesta voi löytää myös argumentteja boikottien puolesta. Amerikkalainen senaattori Tom Harkin aloitti ensimmäisten joukossa globaalin keskustelun lapsityövoimasta. Hän ehdotti vuonna 1993, että USA kieltäisi kaikkien sellaisten tuotteiden tuonnin, joiden tuottamiseen on käytetty lapsityövoimaa. Harkin käytti esimerkkinä Bangladeshin vaateteollisuutta.
Boikottiuhan ansiosta Bangaldeshin tekstiilialan työnantajien järjestö BGMEA, ILO ja UNICEF pääsivät sopimukseen siitä, ettei tekstiiliteollisuudessa enää käytetä alle 14-vuotiaita lapsia, ja jos näitä tehtaissa havaitaan, heille järjestetään mahdollisuus koulunkäyntiin. 40 000 lasta häädettiin pois tekstiilitehtaista, mutta näiden lasten kohtaloa ei ole tutkittu. 2000 lapsen tiedetään päässeen kouluun. Yhden teorian mukaan loput lapset joutuivat entistäkin huonompiin oloihin. Totuus voi olla myös se, että suurin osa palasi pikkuhiljaa tehtaisiin – olivathan he ammattitaitoista työvoimaa.
”Harkinin tapaus” ja muut boikotit tai pikemminkin niiden uhat ovat vauhdittaneet yritysten lapsityövoimaa koskevien säännöstöjen luomista ja kauppasopimustekstien uudistamista. Kokonaan toinen asia on, miten nämä hyvät aikomukset toteutuvat käytännössä. Ilman kansalaisjärjestöjen aktiivisuutta kirjaimet eivät ehkä lainkaan herää tosielämään.
Lapsityövoimakeskustelussa voi yleensä nähdä kolme myyttistä asiaa: lapsityövoima on kehitysmaiden ongelma, lapsityövoima johtuu köyhyydestä, ja lapset työskentelevät yleensä vientiin suunnatussa halpatuotannossa. Mutta: lapsityövoima lisääntyy koko ajan rikkaissa teollisuusmaissa, köyhyys johtuu pitkälti lapsityövoimasta ja suurin osa lapsityövoimasta on maataloudessa. On myös muistettava, että vaikka joidenkin tutkimusten mukaan vain viisi prosenttia lapsityöläisistä olisi vientiteollisuudessa, tämä tarkoittaa ainakin 12 miljoonaa lasta! Ja tuota lukua laskettaessa on unohdettu, että esimerkiksi t-paidan tuotantoprosessi alkaa puuvillapellolta, ja ainakin Pakistanissa puuvilla poimitaan suurimmaksi osaksi käsin – myös pienin käsin.
Nykyään useimpien tavaroiden tuotanto on pirstottu alihankkijaketjuiksi, joista tunnemme vain toisen pään, toista ei ehkä tavoiteta koskaan. Jos pystymme vaikuttamaan edes siihen, että tuonti Eurooppaan ja USA:han on lapsityövoimasta vapaata, annamme siis yli 12 miljoonalle lapselle mahdollisuuden leikkiin ja koulunkäyntiin. Tämän toteutuminen vaatii paljon muutakin kuin boikottiuhan, mutta ehdottomasti myös sen.
Jotkut uskovat auttavansa kehitysmaan köyhiä antamalla roponsa maailmankaupan jättiläisten voittopottiin ja jotkut jättämällä antamatta. Raha ei ratkaise maailman ongelmia, asenteet ja poliittinen tahto ratkaisevat.
Boikotti, samoin kuin lakkokin, on hyvä pitää mielessä viimeisenä keinona, mutta sen lisäksi tarvitaan koulutusta lapsille ja paremmat palkat aikuisille. Kaikki tähänastiset kehitysyhteistyöohjelmat ovat tavoittaneet vain häviävän pienen osan maailman apua tarvitsevista lapsista. Silti kehitysyhteistyövarojen suuntaaminen lasten tilannetta parantaviin hankkeisiin kuten koulutukseen ja terveydenhoitoon, sekä yleensä ihmisoikeuksien parempaan toteutumiseen on tärkeää.
Tärkeintä on kuitenkin muuttaa ihmisten asenteita. Köyhällä lapsella on sama oikeus leikkiin ja koulunkäyntiin kuin rikkaalla lapsella. Näiden oikeuksien toteutumisen puolesta voimme ja meidän tulee puhua, kirjoittaa, vaatia, taistella, käyttää rahaa – ja joskus myös boikotoida.
Kirjoittaja on Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:n talouspäällikkö, joka vastaa järjestön lapsityövoimahankkeista ja -kampanjoista.