Olen ministeri Niinistölle anteeksipyynnön velkaa.
Syytin viime vuonna tässä lehdessä hallituksen ministereitä selkärangan puutteesta. Nämä kun eivät mielestäni uskalla sanoa julkisesti, etteivät pidä kehitysyhteistyötä tarpeellisena, vaan selittelevät Suomen alhaisia apulukuja taloudellisella tilanteella. Mikä on siis mielestäni selkärangatonta kieroilua.
Ministeri Niinistö on sittemmin — tuskin kuitenkaan Kumppanin kirvoittamana? — julkisesti tunnustanut, ettei usko kehitysavulla saatavan mitään aikaiseksi. Tämän hän totesi helmikuussa esimerkiksi ruotsinkielisten radiouutisten haastattelussa.
Joten: pyydän anteeksi ilkeitä sanojani, herra ministeri. Selkärankaa teiltä ei ainakaan puutu.
Ministeri Niinistö on oikeassa väittäessään, että kehitysapua on vuosien varrella haaskattu typeriin hankkeisiin, ja haaskataan epäilemättä edelleen. Eikä kiistää voi sitäkään, etteivätkö korruptoituneet poliitikot etelässä olisi vuosien varrella kahmineet valtavia summia omiin taskuihinsa. Ja tekevät sen vastakin, jos vain me ja heidän omat kansalaisensa sen sallivat. Kehitysavulla ei myöskään ole nostettu maailman köyhimpiä kansantalouksia jaloilleen, eikä varmasti koskaan nostetakaan.
Mutta tästä ei pidä päätellä, että kehitysyhteistyötä ei tarvita. Ontuva analogia sallittaneen: jos valtiontalouden tasapainottamisessa on ongelmia, pitäisikö lyödä hanskat tiskiin ja jättää homma nuoremmille?
Maaliskuussa YK-maat pohtivat suurella joukolla Meksikon Monterreyssa sitä, mistä kaivaa rahat köyhyyden poistoon. Vaikka kokouksen anti paperilla jäi kehitysmaiden kannalta laihaksi, oli puheissa kuultavissa uusi nuotti.
Yksi korvinkuultava sävellajinmuutos oli vanhan ”Trade not aid” -sloganin muuttuminen muotoon ”Trade and aid”. Monterreyssa jopa Yhdysvaltain presidentti ja Maailman kauppajärjestön johtaja myönsivät, että kehitysyhteistyöllä on tärkeä rooli köyhyyden vastaisessa taistelussa. Kun markkinoiden kyky tuottaa terveydenhoidon tai koulutuksen kaltaisia yhteiskunnallisia palveluita on olematon, julkisen sektorin on hoidettava asia. Ja kun kehitysmaan julkisen sektorin kyky tuottaa näitä palveluita on sekin olematon, jää kehitysyhteistyölle riittämiin sarkaa.
Summa summarum, ministeri Niinistön ideologinen suoraselkäisyys on hatunnoston arvoinen. Toivon, että lausunto tallentuisi tulikirjaimin kansalaisten mieliin ainakin vielä vuodeksi, eli siihen asti, kun me suomalaiset pääsemme jälleen päättämään, kuka meitä seuraavat neljä vuotta piiskaa entistä kilpailukykyisemmiksi.