PARIISI — Tapaamme Señor Caceresin taideateljeessa pittoreskin Montmartren kukkulan alapuolella. Kolhon pihan perältä kuuluu infernaalisia rytmejä: osoite on oikea ja astun valoisaan, värikkäillä maalauksilla, piirtoheittimellä ja musiikki-instrumenteilla täytettyyn huoneeseen. Asiaansa intohimoisesti perehtynyt Caceres on mielissään kohdatessaan Argentiinasta kiinnostuneita ihmisiä. Aloitamme kuitenkin tangosta.
 

Tangon taika tulee Afrikasta

Juan Carlos Caceres on pitkällä muusikonurallaan omistautunut erityisesti tangolle siitä yksinkertaisesta syystä, että tango variaatioineen on läsnä kaikkialla Argentiinassa. Kansainvälisesti tunnettu versio tangosta saa Caceresin tuhahtamaan: ”Euroopassa vallitsevat käsitykset tangosta koostuvat täysin kliseistä ja väärinkäsityksistä! Ensinnäkään se ei ole pelkkä tanssi, vaan kokonainen oma musiikinlajinsa, jolla on juurensa jo 1800-luvun alussa ja Afrikasta tuotujen orjien perinteessä.”

”Termi ‘tango´ on afro-portugalilaista alkuperää, ja se tarkoitti alunperin rumpua tai orjien kokoontumista. Tämä termi löytyy monesta muustakin Latinalaisen Amerikan maasta, joka on käynyt läpi kolonialismin.”

Alkuperäinen tango oli hyvin rytmistä ja siis lyömäsoitinvoittoista musiikkia, joka oli saanut vaikutteita Afrikan ohella myös espanjalaisista, italialaisista, keskieurooppalaisista, kuubalaisista ja brasilialaisista sekä Buenos Airesin orjien candombe-rytmeistä. Argentiinan toisen kuuluisan rytmin milongan tapaan tangokin kehittyi 1900-luvulle mennessä myös tanssiksi, kun se siihen asti oli ollut lähinnä musiikinlaji.

Tango saapui Eurooppaan ja ensisijaisesti Pariisiin 1920-luvulla, jossa se nopeasti eurooppalaistui ja sai aikaisempaa hienostuneemman asun. Tämä yli-sentimentaalinen ja viimeistelty ”salonkitango” palasi sitten takaisin Argentiinaan, jossa se sai hyvän vastaanoton: vastasihan se maan silloista ilmapiiriä ja yläluokan valkoihoista asennetta, josta orjien rummutus ja rytmisyys oli kaukana. Juuri tämä kastroitu versio tangosta sai lopullisen muotona peronismin valtakaudella 1950-luvulla, ja siitä muodostui se maailmalle lopullisesti lanseerattu salonkitanssi, joka tänään ainoana tunnetaan.

Juan Carlos Caceres on tehnyt itsekin paljon tango-tempoisia kappaleita, mutta niistä ei löydykään vain yltiöpäistä dramaattisuutta tai mustanpuhuvaa tunteellisuutta, vaan jazz-vaikutteita, lyömäsoittimia ja afrikkalaisperäisiä kuoro-osuuksia. Taiteilijan oman luonnehdinnan mukaan hän ”ikäänkuin jakaa korttipakan uudelleen ja säveltää jalat perinteessä, mutta nykyaikaisella kielellä”. Caceresin ansiosta moni eurooppalainenkin tietää tänään sen, että aidon tangon sanoituksiin on aina kuulunut kärkevä sosiaalinen kritiikki eivätkä pelkästään dramaattiset rakkausteemat.

”Argentiinalaiset eivät ole nostalgisia, kyynelehtiviä romantikkoja, jotka hiljentyvät bandoneonin edessä kuten tangon vienti-imagoon kuuluu! Maamme on trooppisen lämmin, ja sen kansa osaa irrotella, pitää hauskaa ja nauraa. Maan tämänhetkinen tango on aivan toisenlaista kuin se mitä eurooppalaiset kuvittelevat tai mitä heille tarjotaan. Itse asiassa maailmaa nykyään vilkkaasti kiertävien tango-kokoonpanojen ohjelmisto perustuu yli 60-vuotta vanhalle tyylille.”

”Mutta karnevaaliperinteessämme vasta näkyykin maan ja tavallisen kansan todellinen olemus. Vaikka karnevaalit olivatkin pannaan julistetun ‘populaarikulttuurin´ ilmaisumuotona kiellettyjä ja ankaran sensuurin alla 30 vuoden ajan, ei se perinne sieltä mihinkään kadonnut, pikemminkin päinvastoin!”

Karnevaalit pitävät pintansa

Poliittisesti epäkorrekti Juan Carlos Caceres on viime aikoina perehtynyt erityisesti maansa omaleimaiseen karnevaaliperinteeseen tonkimalla keräilijöiden materiaalia, vanhoja dokumentteja ja kasettiäänityksiä — argentiinalaista karnevaalimusiikkia kun ei juurikaan ole levytetty poliittisista syistä. Tutkimukset ja niiden verevät caceresmaiset tulkinnat kuuluvat miehen uusimmalla Tocá Tango -albumillakin.

Juan Carlos Caceres: Tango Negro

Argentiinan murga-karnevaalirytmi on brasilialaisten marssitempojen serkku ja siitä voi löytää, jos oikein haluaa, vaikkapa kuubalaisen descargan tai guaguancon elementtejä.

Murgaan kuuluu kolme peruselementtiä: (kuoro)laulu, lyömäsoittimet ja akrobaattinen tanssi. Laulut ovat ensisijaisesti kärkevää yhteiskuntakritiikkiä ja huumorilla höystettyjä pilkkalauluja, joissa suomitaan iloisesti niin poliittisia kuin sosiaalisiakin epäkohtia jopa puolihärskein sanoituksin. Tangosta periytynyt laulutapa on karnevaalilaulujenkin taustalla.

Tanssi puolestaan sisältää elementtejä niin afrikkalaisista kuin eurooppalaisistakin tansseista, ja siitäkin voi löytää niin tangon kuin italialaisen tarantellankin vaikutteita.

Caceres innostuu: ”Tällä hetkellä maassa on meneillään suuri murga-kokoonpanojen kartoitus, ja voitteko kuvitella, että pelkästään Buenos Airesissa on tänään yli 10 000 murga-muusikkoa! Nuoriso on ottanut karnevaaliperinteen ylläpidon asiakseen ja näin tämä perintö pysyy hengissä, kaikista vallanpitäjien tempuista huolimatta! Karnevaalit ovat yhä Argentiinassakin — kuten monessa muussakin Latinalaisen Amerikan maassa — todellinen koko kansan juhla, meillä tosin niillä vitsikkäillä protestisanoituksilla on ihan oma ja erityisen tärkeä osuutensa. ”

Valkoihoinen Argentiina

Ei ole kai mikään ihme, että maailmalla tunnetaan paremmin kuubalaiset tai brasilialaiset karnevaalit, Argentiinan vastaavat kun olivat suorastaan kiellettyä toimintaa vuosikymmenten ajan, eikä maan eurooppalaisuutta ihannoiva yläluokka tuntenut niitä omikseen.

”Vielä 1800-luvulla Argentiina oli yhtä värikylläinen ja sekakoosteinen väestöltään kuin vaikkapa Brasilia tai monet Väli-Amerikan maat tänään. Buenos Aireskin oli vielä silloin orjien jälkeläisten, intiaanien, mulattien ja mestitsienkin kotikaupunki, jonka katukuva alkoi suuresti muuttua 1900-luvulla.”

”Argentiina erosi Espanjasta, maassa käytiin sisällissotaa vuosikausien ajan, ja Paraguayn-sodan jälkeen vuonna 1870 maan poliittinen johto otti selvän tavoitteen: Argentiinasta päätettiin tehdä mahdollisimman eurooppalainen ja valkoihoinen valtio. Aloitettiin suuri strateginen siivousoperaatio: historiankirjoja myöten intiaanit, orjuuden aika, afrikkalaiset vaikutteet ja kaikki ‘rahvaanomainen´ kuten juuri karnevaalit haluttiin hävittää ‘barbariana´. Maahan jopa yritettiin tyrkyttää englannin kieltä!”

Maan valkaisupolitiikka johti eurooppalaisten ja varsinkin italialaisten massiiviseen maahanmuuttoon: mitä valkoihoisempi siirtolainen, sitä tervetulleempi maahan. Niinpä maan väestö tänään tosiaan on paljon muita mantereen valtioita valkoisempi, ja sen musiikkiperinteestäkin on tietoisesti ”kadotettu” sen afrikkalaiset ja alkuperäiskansojen tuomat elementit.

Lähes parituntiseksi venähtänyt tapaamiseni charmantin Señor Caceresin kanssa on pakko lopettaa. Etääntyessäni ateljeesta sen ikkunoista alkaa taas kuulua poskettomat bakkanaalirytmit: maalejaan sekoitteleva Juan Carlos Caceres jatkaa tutkimustyötään.

Juan Carlos Caceres ”Tango Negro” Mélodie Celluloid 67006-2 France 1998 Juan Carlos Caceres ”Tocà Tango” Mélodie Celluloid 67026-2 France 2000 Barbara Luna ”India Morena” Mélodie Celluloid 67024-2 France 2001