Nyt palmujen reunustamilla hiekkarannoilla ilakoivat turistit. Kookospuissa kiipeilleistä mahlan kerääjistä on tullut hotellien siivoojia ja puutarhureita, pienviljelijät ovat myyneet maansa ja ostaneet riksan tai rakentaneet pelloilleen vierastaloja ja rantabaareja.

Goan elinkeinorakenteen muutos on ollut nopea, muttei kivuton eikä täysin vapaaehtoinen. Usein vahvat hotelliyrittäjät ovat turvautuneet kaikkiin keinoihin painostaessaan paikallisia asukkaita myymään maansa ja tekemään tilaa matkailijoille. Hankalimmissa tapauksissa valtiovalta on rientänyt apuun ja pakkolunastanut yksityisiä ja yhteismaita hotellien tarpeita varten.
 

Lakipykälät kumoon

Ihmisten lisäksi Goan rantaluonto on saanut osansa kovakouraisesta kehitystyöstä. Hyvä esimerkki on Moborin rantoja hallitseva loistohotelli Leelah Palace, joka on mainosten mukaan yksi maailman kauneimmista hotelleista. Mainoksissa ei kuitenkaan kerrota, että tuo paratiisi luotiin tasaamalla hiekkadyynit puskutraktorilla, kaatamalla kookospalmut rannalta ja kaivamalla rantahiekkaan täysin keinotekoiset laguunialtaat.

Vaikka merenrannat ovat Intian lakien mukaan julkisia alueita, aitasi Leelah Palace oman kaistaleensa paratiisia yksityiskäyttöön. Yhtä lailla lain vastaista oli estää kookosmahlan kerääjien työskentely hotellin omistamilla mailla ja painostaa niillä asuvat ihmiset jättämään kotinsa.

Leelah Palace ei ole Goassa harvinaisuus. Ympäristöstä, paikallisista asukkaista ja lakipykälistä piittaamattomia luksusuhotelleja on paljon. Toisaalta alueen asukkaat ja järjestöt ovat viimeisten 10 vuoden aikana pystyneet torjumaan useiden jo aloitettujenkin jättihankkeiden toteutumisen. Kuin muistutuksena tästä rapistuu Agondan rannassa vuosia sitten valmistunut viiden tähden hotelli, jota ei koskaan avattu ja jonka ainoat vieraat ovat nykyäänkin apinat ja käärmeet.

Lain mukaan Intian rannikolla ei saa rakentaa mitään 500:aa metriä lähemmäs nousuveden rajaa. Turismielinkeinolle on tehty myönnytys, jonka mukaan rakentaminen on tietyin edellytyksin luvallista aina 200 metriin saakka. Goassa kummastakaan rajasta ei ole aina pidetty kiinni. Jopa suuret luksushotellit ovat surutta rikkoneet lain kirjainta ja henkeä.

Paikalliset kyykkyyn

Goassa turismi vaikuttaa kaikkeen, ja se myös jakaa väestöä eri leireihin. Turismista eniten hyötyvät puolustavat elinkeinoa innokkaimmin, mutta kriitikoiden määrä kasvaa jatkuvasti.

Calanguta on yksi Goan vanhimmista ja pisimmälle kehitetyistä turistirannoista. Joitain hotellialueita lukuunottamatta se on arkkitehtuuriltaan melko iloton, tiiviisti rakennettu betonilähiö.

”Alueella on asemakaava, mutta sitä ei ole noudatettu sen enempää kuin muitakaan rakennusmääräyksiä”, huokaa asukasaktiivi Agnelo Barreto.

”Kadut ovat niin kapeita, ettei niille mahdu edes paloauto. Hotelleilla ei ole asianmukaista viemäröintiä vaan alimitoitetut jätevesitankit, joiden ylijuoksuttaminen on tavallinen käytäntö. Ja sadekautena koko kaupunki tulvii, kun sadevesien luontaiset valumareitit on hävitetty”, kertoo Barreto.

Paikalliset asukkaat valittavat myös, että turistien ylellisyyspalvelut on asetettu heidän perustarpeidensa edelle. Marraskuussa alkava matkailukausi merkitsee turisteille yltäkylläisyyttä, mutta paikallisille asukkaille puolen vuoden säännöstelytaloutta.

Samaan aikaan, kun turistit polskuttelevat hotellien uima-altaissa vehreiden – siis hyvin kasteltujen – puutarhojen siimeksessä, jonottavat paikalliset naiset yhteisten vesipisteiden luona tuntitolkulla saadakseen juoma- ja talousvettä perheilleen.

Monet hotellit ovat turvanneet veden saantinsa tekemällä syviä porakaivoja. Niiden käyttö on kuitenkin laskenut pohjaveden tasoa niin paljon, että tavalliset pihakaivot ovat kuivuneet ja niihin on noussut suolavettä. Myös käsittelemättömät viemärivedet ovat saastuttaneet yksityisiä kaivoja.

Sähkökään ei ole itsestäänselvyys ympäri vuoden. Heti hotellien täytyttyä alkavat vähän väliä toistuvat sähkökatkokset. Jollain alueilla sähkön jakelua paikallisille rajoitetaan tiettyihin tunteihin päivittäin. Lähes kaikkialla virta on niin heikkoa, että se saa lamput väpättämään ja tuulettimet hidastumaan.

Hintojen hillitön nousu on riesa varsinkin niille, jotka eivät saa tulojaan turismista. Voimakkaan rakennusbuumin myötä kiinteistöjen hinnat ovat nousseet niin, ettei perinteisten elinkeinojen tuloilla pysty enää hankkimaan tonttimaata tai asuntoa. Myös kaikkien muiden hyödykkeiden, jopa peruselintarvikkeiden, hinnat ovat turistialueilla paljon muuta maata korkeampia.

”Ennen me söimme joka päivä tuoretta kalaa parhaasta päästä. Nyt kaikki kala menee turisteille”, kuvailee Agnelo Barreto.

Luksustelijoita suositaan

Goassa vierailevat turistit voidaan jakaa karkeasti kolmeen ryhmään: hippihenkisiin nuoriin repputuristeihin, charterlennoilla rantautuviin pakettimatkalaisiin ja raharikkaisiin luksusturisteihin. Jokaiselle on omat eriytyneet palvelunsa, sillä samoilla rannoilla he eivät viihdy.

Selvästi suurin ulkomaalaisten turistien ryhmä ovat tilaus- eli chartermatkalaiset. Valtiovalta, joka 1980-luvulla lähti voimakkaasti tukemaan charterturistien lennättämistä Goaan, on selvästi pettynyt heidän tuomiinsa rahamääriin.

”Englantilaiset puutarhurit ja putkimiehet tulevat peruutusmatkalle ja elävät herroiksi työttömyyskorvauksellaan”, kuvaili eräs paikallinen tyypillisiä chartermatkalaisia.

Intian keskushallituksen ja Goan valtion turismiviranomaiset ovatkin asettaneet uudeksi kohderyhmäksi ”kulutuskykyiset laatuturistit” eli ökyrikkaat. Koska ”laatuturistit” kaipaavat myös pääomaa vaativia palveluja, hallitus on ottanut niiden kehittämisen erityiseen suojeluunsa. Se on räätälöinyt yrittäjille erilaisia tukimuotoja verohelpotuksista lainojen korkotukiin ja kehittänyt alueen infrastruktuuria näiden tarpeiden mukaan.

”Luksusturistien majoittaminen ja viihdyttäminen vaatii paljon parasta maata, vettä ja maisemaa, kallista rakentamista ja ylellisiä palveluja. Luksusturistit eivät kuitenkaan hyödytä Goan valtiota tai goalaisia. He rikastuttavat suuryrityksiä ja kartuttavat keskushallituksen kassaa tuomalla maahan ulkomaanvaluuttaa”, perustelee Roland Martins, joka toimii turismikysymyksiin erikoistuneessa kansalaisjärjestössä.

Hänen mukaansa paikalliset pienyrittäjät eivät pääse osallisiksi luksusturismin tuomista rahavirroista. Ylellisyyspalvelujen luomiseen tarvitaan niin suuria pääomia, ettei sellaisia ole kuin suurilla intialaisilla ja ulkomaalaisilla yrityksillä. Charter- ja luksusturismin yleistyminen onkin lisännyt selvästi Goan turismin ulkomaista rahoitusta.

Turmeltuneita tapoja

Repputuristit ovat paenneet kaukaisemmille rannoille, missä turismi on nuorta ja palvelutaso kehittymättömämpi. Siellä he majoittuvat paikallisten asukkaiden luomiin vaatimattomiin lomakyliin ja majoihin. He pöristelevät vespojen ja moottoripyörien selässä pitkin kylän raittia. He pötköttävät päivät pitkät kalastajaveneiden välissä rannalla ja kokoontuvat iltaisin pieniin ravintoloihin tai rantabileisiin.

Kuulostaa harmittomalta, mutta monet paikalliset ovat eri mieltä. Pelkästään nuorison teknobileet ja niiden synnyttämä melusaaste on monille ylivoimainen koettelemus. Opettaja T.E. Philipin naapuritontilla Vagatorin rannalla järjestetään turististisesongin aikana vähän väliä rave partyja.

Vagatorin ranta on ollut länsimaisen nuorison kokoontumispaikka jo niin monta vuotta, että sillä on ollut perusteellinen vaikutuksensa kylän elämään ja ihmisiin. Yhä useampi on myynyt maansa, hylännyt vanhan ammattinsa ja siirtynyt turismin palvelukseen.

Kalastaja tai maanviljelijä ansaitsee noin 1 000 rupiaa (noin 165 mk) kuussa, mutta hotellinpitäjä saa helposti kymmeniä tuhansia rupioita. Vanhat ammatit eivät enää houkuttele.

Opettaja Philipin suureksi suruksi myös entistä useampi koululainen lintsaa tai jättää koulun kesken päästäkseen ansaitsemaan turismilla. Yökaudet olutta, ruokaa, ehkä huumeitakin rantabileissä kaupitelleet nuoret torkkuvat tunnilla eivätkä jaksa opiskella.

”Naapurini, yliopisto-opettaja asuu vaatimattomasti ja ajaa vanhalla vespalla. Toinen naapurini on nuori pojankloppi, koulupudokas, mutta hänellä on komea talo ja kolme autoa! Tällaisessa tilanteessa on vaikea motivoida nuoria käymään ahkerasti koulua”, kuvailee opettaja Philip.

Vapaamielinen Goa?

Goaa mainostetaan turisteille enemmän eurooppalaisena kuin intialaisena, kristillisenä ja vapaamielisenä trooppisena paratiisina. Ja paikallisten harmiksi turistit uskovat mainoksiin.

”He tulevat tänne kuin ei-kenenkään-maalle. He eivät kunnioita meidän tapojamme ja unohtavat omatkin käyttäytymissääntönsä”, kuvailee katolinen pappi isä Jose Diaz länsimaisia turisteja. Hän paheksuu erityisesti turistien vähäpukeisuutta, vapaata seksiä, alkoholin, huumeiden ja rahan holtitonta käyttöä. Tuo kaikki tuntuu niin tavattomalta ja loukkaavalta intialaisin silmin.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että esimerkiksi Galangutaan tulee linja-autollinen nuoria intialaismiehiä, jotka suuntaavat kulkunsa ensimmäiseksi uimarannalle. He ovat tulleet katsomaan ja valokuvaamaan pienissä bikineissä tai yläosattomissa aurinkoa ottavia naisia.

Monet naisturistit ovat pitäneet miesten tuijottelua ja lähestymisyrityksiä kiusallisina. Paikalliset naisaktivistit katsovat, että ilmiö on yhteydessä seksuaalisen häirinnän, raiskausten ja prostituution yleistymiselle. Nämä kaikki ovat kielteisiä ilmiöitä niin länsimaalaisten kuin goalaisten naisten kannalta.

Vaikka Goa ehti olla Portugalin siirtomaa lähes 500 vuotta ennen vuonna 1961 tapahtunutta itsenäistymistä, se ei muuttunut niin epäintialaiseksi, vapaamieliseksi ja eurooppalaiseksi kuin mainosmiehet antavat ymmärtää.

Matkaoppaat esimerkiksi kertovat, että Goan asukkaiden enemmistö on roomalaiskatolisia. Tieto ei pidä paikkaansa. Väestöstä noin 70 prosenttia on hinduja, 25 prosenttia katolisia ja vajaa 5 prosenttia muslimeja. Valkoista valhetta perustellaan sillä, että turismi keskittyy alueille, joissa katoliset muodostavat enemmistön.

On ihme, että maallistuneet anglikaanit ja protestantit niin helposti uskovat, että katolisen kirkon arvomaailma on niin vapaamielinen kuin matkailunedistäjät antavat ymmärtää. Tosiasiassa katolinen moralismi oli keskeinen sytyke ensimmäiselle turismikriittiselle kampanjalle, joka 1980-luvun lopulla suuntautui nudismia vastaan.

Mielenosoitusten jälkeen nudismi kiellettiin lailla. Samoin teknomusiikin huudattaminen iltakymmenen jälkeen kiellettiin asukkaiden vaatimuksesta. Tosin kuka tahansa Goassa käynyt voi todistaa, ettei kumpaakaan lakia noudateta.

”Meillä on hyvät lait. Ongelma on se, ettei niitä valvota. Korruptio tekee kaiken mahdolliseksi”, huokaa isä Jose Diaz. Hän osoittaa kirkon ikkunasta näkyvää kasvillisuuden peittämää kukkulaa. Sinne tulee ulkoilmadisko, joka kulkee lupahakemuksissa nimellä ”lintutarkkailulava”. Läheisen hotellin uusi uima-allas taas rakennetaan otsikolla ”makeavesivarasto”.

Päätosvalta kansalle

Vaikka turismihankkeiden vastustus ja kriittiset puheenvuorot lisääntyvät Goassa, arvostelijoista vain aniharvat ovat kaiken turismin kieltämisen kannalla. Suurin osa näkee turismin tärkeänä elinkeinona, josta ei haluta kokonaan luopua. Toisaalta kritiikin kärki ei kohdistu niinkään turisteihin, vaan omiin päättäjiin ja virkamiehiin.

”Tällä hetkellä ulkopuoliset päättävät, miten turismia Goassa tulee kehittää. Meidän ympäristöstämme, kulttuuristamme ja elämäntavastamme on tehty kauppatavaraa, johon meillä ei ole mitään oikeutta”, kuvailee Roland Martins.

Hän vaatiikin päätösvaltaa takaisin niille ihmisille, joiden elämään ratkaisut eniten vaikuttavat. Turismin kehittämisen suunnasta ja kaikista hankkeista on päätettävä paikallistasolla ja demokraattisesti. Kehityksen suunta on valittava niin, että siitä hyötyvät paikalliset asukkaat eivätkä ulkomaalaiset matkanjärjestäjät, lentoyhtiöt ja hotelliketjut.

Roland Martins uskoo, että Goan turismin kurssi voidaan kääntää vain kansainvälisellä yhteistyöllä. Goalaisilla kansalaisjärjestöillä on jo hyviä kokemuksia yhteistyöstä Japanin ja Länsi-Euroopan kansalaisjärjestöjen kanssa. Hän uskoo, että esimerkiksi eettinen kuluttajaliike voi osaltaan vaikuttaa kehitysmaiden turismiteollisuuteen siinä missä lenkkitossuteollisuuteenkin.

Faktaa Goasta

• Goa on entinen Portugalin siirtomaa, joka itsenäistyi osaksi Intiaa vuonna 1961.
   
• Nykyisin 1,3 miljoonan asukkaan Goassa käy 1,3 miljoonaa matkailijaa vuodessa, lähes kaikki kuuden talvikuukauden aikana. Matkailijoista noin miljoona on intialaisia lomanviettäjiä.
   
• Suurimman ulkomaalaisjoukon muodostavat noin 100 000 brittiä. Toiseksi eniten on saksalaisia, noin 30 000 henkeä, ja kolmanneksi eniten suomalaisia, noin 11 000 turistia.
   
• Suomalaisten kanssa lähes samoihin lukumääriin yltävät sveitsiläiset, ranskalaiset, italialaiset ja yhdysvaltalaiset matkailijat.