Ranskassa syntynyt espanjankielinen yhtye Flor del Fango on omalaatuinen orkesteri: se yhdistää musiikissaan meksikolaista kansanperinnettä, rokkia, akustisia soittimia ja kantaaottavia tekstejä sekä osallistuu omalla tavallaan meksikolaisten zapatistien taisteluun.

Flor del Fangon jäsenet ovat kotoisin useista eri espanjankielisistä valtioista.

Oman terminsä mukaan ”meksikodeelistä” musiikkia tekevä kahdeksanhenkinen Flor del Fango ei ole latinobändinä millään lailla tavanomainen kuten ei ollut sen syntymäkään: ryhmä sai alkunsa vuonna 1997, kun Pariisin Zenith-halliin oltiin puuhaamassa suurta hyväntekeväisyyskonserttia Meksikon Chiapasin osavaltion maya-intiaanien ja zapatistien hyväksi.

Tapahtumaan osallistui mittava joukko vapaaehtoismuusikoita vaihtoehtorock-, punk- ja underground-piireistä, ja heitä kaikkia yhdisti rock’n’roll, Latinalainen Amerikka ja tarve ottaa kantaa yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Hyväntekeväisyyskonsertti oli ja meni, mutta sitä varten kyhätty Flor del Fango jäi: bändin jäsenet totesivat löytäneensä ideologis-musikaalisen yhteisön, jota he kaikki olivat vuosien ajan tietämättään etsineet.

Diktatuureja pakoon

Flor del Fangon karismaattinen kitaristi ja puhemies Napo Romero kertoo Pariisissa vaikuttavan ryhmänsä kokoonpanosta: ”Olemme kotoisin Espanjasta, Chilestä, Argentiinasta, Venezuelasta… Kullakin on oma tarinansa mutta tiedämme omakohtaisesti, mitä eläminen sotilasvallan, sensuurin tai fasismin alla voi olla: osa meistä joutui jättämään kotimaansa joko diktaattoreja paetakseen tai muulla tavoin poliittisina pakolaisina.”
 

”Kaikki yhteiskunnalliset epäkohdat ja konfliktit siis koskettavat meitä, mutta on luonnollista että sydäntämme lähimpänä ovat juuri Latinalaista Amerikkaa koskevat ongelmat. Ja niitähän riittää!”

Flor del Fangon hispanomaista tulleilla jäsenillä on kaikilla siis omat taustansa, ja he kaikki ovat täysin sopeutuneet ranskalaiseen yhteiskuntaan niin kansalaisina kuin muusikkoinakin.

Napo analysoi uutta kotimaataan omasta näkökulmastaan: ”Perheeni pakeni aikoinaan Espanjasta Francon fasismin vuoksi, ja odotukset uutta kotimaata, demokraattista Ranskaa kohtaan olivat aikamoiset. Mutta Ranska onkin itseriittoinen ja hyvin pitkälle perinteidensä varjossa elävä muka moderni valtio, joka itse asiassa on vielä hyvinkin kaukana tasa-arvosta.”

”Oikeus erilaisuuteen on täällä hyvin rajallista, ja ikuinen keskustelu siirtolaisongelmista perustuu syvään kaksinaamaisuuteen: onhan Ranska sentään rakentanut valtansa ja voimansa ennen muuta siirtolaisten avulla.”

Napo myöntää silti, että heillä muusikkoina on ollut paljon onnea, koska he ovat voineet elää Ranskassa, joka on niin monien kulttuurien risteyspaikka, maantieteellisestikin katsottuna. Ranskan monikulttuurisuus ja sijainti antaa paljon mahdollisuuksia paitsi taiteellisille myös poliittisille päämäärille.

”Uskomme että esimerkiksi musiikkimme avulla kerätyt varat voivat todella edistää tiettyjä hankkeita, kuten Chiapasin maya-intiaanien kouluprojekteja, ja olemme myös mukana meksikolaisen subcomandante Marcosin ja zapatistisen vastarintaliikkeen tukikomiteassa. Suorat sanat tiettyjen laulujemme sanoituksissa ovat nekin yksi tapa tuoda epäkohtia julki.”

Miksi juuri Meksiko?

Flor del Fangon jäsenet ovat siis kaikki ranskalaistuneita latinoja ja kotoisin useista espanjankielisistä valtioista, mutta yksikään heistä ei tule Meksikosta. Kuitenkin Florin musiikki perustuu täysin meksikolaiseen kansanperinteeseen ja ryhmän tukemat maya-intiaanit ovat Meksikon köyhimpiin kuuluvia kansoja. Miksi juuri Meksiko?

Florin Napo Romero selittää: ”Meillä Florin jäsenillä on paljonkin yhteisiä intressejä Meksikon suhteen! Ensinnäkin, me kaikki olemme jo lapsuudestamme asti, kukin tahoillamme, kuunnelleet meksikolaista musiikkia ja rakastamme sitä jo siksi, että siinä heijastuu maan värikäs historia.”

”Meksikon historiaa ovat alkuperäiskansojen lisäksi muokanneet monet muut kansat: muun muassa preussilaiset, ranskalaiset, yhdysvaltalaiset ja saksalaiset. Kaikki nämä kansat ovat jättäneet jälkensä myös maan rikkaaseen musiikkiperinteeseen.”

”Meksikolaisesta musiikista maailmalla lähinnä tunnetuin mariachi-musiikki saa usein kliseemäisiä muotoja tyyliin kolme viiksiniekkaa kitaroineen ja sombreroineen, mutta itse asiassa mariachi-musiikki muodostaa oman, hyvin monipuolisen musiikkikulttuurinsa, joka on ottanut vaikutteita kaikkialta maailmasta.”

”Bändin jäseniä yhdistää myös ihastuminen Meksikon alkuperäisasukkaiden vastarintaan ja aloitekykyyn. Esimerkiksi juuri paljon puhutussa, luonnonrikkauksia pursuavassa ja strategisesti tärkeässä Chiapasin osavaltiossa elävät alkuperäisasukkaat eli intiaanit ovat rutiköyhiä, ja heitä on kohdeltu iät ja ajat kuin keskiaikaisia maaorjia.”

”Heidän väkivallaton vastarintansa armeijaa, poliisivoimia ja monikansallisia yrityksiä vastaan alkoi jo 1970-luvulla, ja kun väkivallattomuus ei ole johtanut mihinkään, heidänkin on ollut pakko lopulta aseistautua. Mutta Chiapasilla on sentään ollut pokkaa sanoa ya basta, jo riittää, ja ryhtyä konkreettisiin toimiin!”

Florin akustinen vaihtoehto

Flor del Fangon jäsenten idoleihin on aina kuulunut Chuck Berry, Gene Vincent ja monet muut perusrokkarit. Vuosia vaihtoehtorock-bändeissä (Chihuahua, Mano Solo, Mano Negra) soittaneet muusikot ovat täysin muuttaneet suuntaa: tänään he haluavat tietoisesti jättää eräät rock-elementit ja liiallisen sähköisyyden sivuun keskittyäkseen akustisempaan, latinalais-amerikkalaisempaan saundiin.

Napo selvittää ryhmän musikaalista asennetta: ”Emme me suoranaisesti tietokonemusiikkia ja kaikkea sähköisyyttä vastaan ole, mutta meille kaiken perusta on ihmisen ääni ja akustisen kitaran tai puisen lyömäsoittimen saundi.”

”Olemme siis jättäneet muissa bändeissä vuosia soittamamme sähkökitarat pois – mikä ei ollutkaan ihan helppoa! – ja vaihtaneet ne akustisiin soittimiin. Kaikkialla vallitseva elektroninen saundi ja megabassot tuntuvat nykyään tukahduttavan myös itse musiikin alleen, mikä on myös yksi syy valintaamme.”

Napo lisää, että akustinen saundi on pakottanut heidät opettelemaan uusiksi työnsä monia puolia kuten sovittamista, joka sekin on ollut mielenkiintoista ja haastavaa puuhaa. Joka tapauksessa Flor del Fangon jäsenet eivät yritäkään tehdä puhdasta perinnemusiikkia, koska ”on niin paljon muita jotka tekevät sen heitä paremmin”.

Kuvaavaa Florin työlle ja musikaaliselle asenteelle on se, että ryhmä on työskennellyt paljon erilaisten sirkusten kanssa. Napon mukaan sirkusten ilmapiiri ja intiimi kosketus yleisöön sopii mainiosti heidän kaltaisilleen kiertolaisille, joille värit, kuvat ja tuoksut ovat yhtä tärkeitä kuin saundit.

Kuinka Ranska sitten on ottanut Flor del Fangon vastaan? ”Mutta mehän olemme ranskalainen yhtye! Tosin olemme pistäneet rokkiasenteen hieman sivuun painottaaksemme latinopuoltamme, mutta kuuluvathan ranskalaisetkin latinokansoihin!” Napo huudahtaa.

”On totta, että laulujemme espanjankielisyys aiheuttaa joitakin hahmotusvaikeuksia varsinkin nuorille kuulijoille. Me emme kuulu suoraan ‘maailmanmusiikki-kategoriaan’, emme ole Mano Negra emmekä myöskään salsabändi!”

”Osa yleisöstä tuntee monet meistä soitettuamme juuri Mano Negrassa ja muissa kuuluisissa rock-bändeissä, niinpä he kokevat yllätyksen, kun päästämme irti vaikkapa uusiksi muokkaamamme zapatistien hymnin, tai rokahtavan versiomme vanhasta populaarisävelmästä Marijuanasta. Latinorytmit ja espanjankielisyys ovat lopulta etuja nyt kun ‘latinomusiikki‘ vihdoin alkaa saada tilaa Ranskassakin.”

Flor del Fangon anarkiaa ja vallankumousta vaativat tai epäonnista rakkautta ja elämän pettymyksiä kuvailevat kappaleet soivat, kuten arvata saattaa, suhteellisen vähän ranskalaisilla radiokanavilla. Pariisin kymmenissä eteläamerikkalaishenkisissä baareissa, klubeissa ja ravintoloissa sen sijaan Florin vereviä meksikolaissaundeja kuulee taajaan.

Flor del Fangon muusikot ovat tehneet työtä latinalaisen musiikin kliseiden kaatamiseksi pitkään, ja Napokin toteaa olevansa tänään tyytyväinen, kun Eurooppa vihdoin tietää sen olevan muutakin kuin vamos a la playa – kesädiskomusiikkia.

Flor del Fangon unelma

Mikä sitten on Florin pitkän matkan rokkareiden, solidaarisuusaktivistien ja romanttisten protestilaulajien tulevaisuudenunelma? ”Jos jätämme sivuun sosiaalipoliittiset ja rauhaa, kurjuutta ja diktatuuria koskevat tavoitteemme, Flor del Fangon suuri yhteinen unelma on palata kotiin, ja pääsisäänkäynnin kautta!” Napo sanoo.

”Olisi hienoa esiintyä Latinalaisessa Amerikassa kaikille niille, jotka pakosta jouduimme jättämään taaksemme. Näin voisimme myös osoittaa, että espanjankielinen lauluperinne ja fuusiomusiikki elää, kehittyy ja ansaitsee paikkansa muiden joukossa. Ja jos musiikkimme herättää ihmiset ajattelemaan tiettyjä sosiaalisia epäkohtia ja saa heidät jopa vaikuttamaan niihin, niin mikäs sen parempi!”

Flor del Fangon optimistinen ärvyyttely ja realistinen irrottelu ei jätä kylmäksi. Pelkkä levynkannen selailu vie ajatukset arjesta Florin meksikodeelisiin sfääreihin. Suosittelen.
 

Todellakin voittaisi (Venza de veras)

Oikeus loistakoon koko maailman yllä
Lannistakaamme kurjuus, alistaminen ja kärsimys
Jatkakaamme taistelua solidaarisesti
Me jotka rakastamme oikeudenmukaisuutta
pysymme aina kansan rinnalla

Toivon että vapaus todellakin voittaisi
Toivon että vapaus todellakin voittaisi
Todellakin voittaisi

Juuremme ja maa kuuluvat esi-isille,
perintö maanviljelijöiden ja työläisten

Kaikkilla maailmassa meidän on pidettävä yhtä
jotta valheet loppuisivat ja diktatuurit kaatuisivat

Toivon että vapaus todellakin voittaisi
Toivon että vapaus todellakin voittaisi
Todellakin voittaisi