Aikamme sankari:
Jose Aráujo

Indonesian miehitettyä Itä-Timorin Jose Aráujo liittyi miehitystä vastustavaan Falantil-sissiliikkeeseen. Jose pakeni viidakkoon ja eli siellä lähes 24 vuotta. Hän palasi viidakosta syksyllä 1999 sen jälkeen, kun INTERFETin joukot olivat saapuneet Itä-Timorille.

Uuden elämän aloittaminen ei yleensä ole helppoa sissiliikkeen jäsenille sotimisen päätyttyä. Josekin joutui aloittamaan täysin tyhjästä: hänellä ei ollut kotia eikä ammattia.

”Aluksi olin vartijana World Vision -järjestössä, mutta viime lokakuussa minut irtisanottiin. Ymmärtääkseni siksi, etten osaa lukea enkä kirjoittaa”, kertoo Jose. Irtisanomisen jälkeen hän teki kuten moni muukin itätimorilainen on tehnyt: ryhtyi kioskiyrittäjäksi. ”Minulla ja vaimollani on seitsemän lasta, joista vasta kaksi on koulussa, ja he tarvitsevat ruokaa”, perustelee Jose päätöstään.

Kioskissa on myytävänä vettä, virvoitusjuomia, joitakin mangoja, kananmunia, nuudeleita, teetä ja kahvia. Tuotevalikoima vaihtelee lähes päivittäin. Asiakkaille on varattu yksi pöytä ja penkit sen molemmille sivuille. Väliseinä erottaa pöydän keittiöstä.

Jose perusti kioskinsa tyhjillään olleeseen taloon, mutta loppuvuodesta omistaja saapui paikalle ja hän joutui muuttamaan kauppapaikkaansa. Mies sai luvan kioskin pystyttämiseen tyhjään kadunkulmaan Dilin keskustassa. Kadun toisella puolella vastapäätä Josen kioskia on uusi hotelli, joka tavoittelee asiakkaikseen pääasiassa Itä-Timorissa työskentelevien kansainvälisten järjestöjen työntekijöitä tai muita, jotka maksavat laskunsa joko Australian tai Yhdysvaltain dollareilla..

Josen kioskin asiakaskunta koostuu tavallisista itätimorilaisista, joita kadun toisella puolella ei toivoteta tervetulleiksi. He eivät myöskään maksa dollareilla vaan Indonesian rupioilla. ”Asiakkaita käy yleensä viidestä kymmeneen päivässä, joskus enemmän”, Jose kertoo. Hän laskee ansaitsevansa noin 200 000 rupiaa viikossa, eli noin 155 markkaa. ”Ansaitsen suunnilleen saman verran kuin aikaisemmin World Visionin vartijana.”