Aikamme sankarit:
Licinio ja Berta Alicia Flaco Dogiramá

Talonsa rappusille asettuessaan Berta äkkiä huudahtaa ”odota” ja kipuaa takaisin ylös. Hetken kuluttua hän laskeutuu miehensä viereen, levittää tukevan hiuspehkonsa uudestaan harteilleen ja seisoo yhtä ylväänä kuin hetkeä aikaisemminkin, mutta tällä kertaa yläruumis paljaana.

Kuvaussession jälkeen Licinio kysyy, että ”otetaanko pipat?” ja iskee talonsa lattialla jämäkästi machetella kookospähkinään niin että koko tolpilla seisova rakennus heilahtaa.

”Kookosmaito on terveellistä ja hyvää”, hän sanoo ojentaessaan toisesta päästä rikki lyödyn pähkinän. ”Näistä saa Colonissa 30 centtiä kappaleelta, täällä 25 – ei siis mikään hyvä bisnes.” Isokokoisten ja painavien pähkinöiden rahtaaminen jokiveneellä tuntien matkojen päähän ei yksinkertaisesti ole kannattavaa, sillä ansaittu raha palaa nopeasti moottorin bensoihin.

Licinion perheellä on kaksi viljelmää, joissa he kasvattavat papayaa, guavaa, appelsiineja ja banaaneja. Toinen fincoista on kilometrien päässä ja kävelymatkaan menee 4 tuntia yhteen suuntaan. Vene olisi nopeampi, mutta taas se polttoaine….

”Ei siellä käydäkään kuin muutamia kertoja kuukaudessa tekemässä pakolliset harvennus- ja muut työt”, Licinio sanoo ja ryystää pähkinästään viimeiset mehut.

Toisella fincallaan Licinio ja Berta käyvät päivittäin. Työpäivä alkaa auringon noustessa ja loppupäivä auringonlaskuun saakka kuluukin tiluksilla macheten tahdissa. Apuna heillä on enää neljästä lapsesta nuorimmainen Lincon oman perheensä kanssa. Muut lapset asuvat muualla.

Licinio katselee hajamieleisenä talonsa epa-palmusta tehtyä ilmavaa lattiaa ja pohtii uuden teon olevan kohta käsillä. Epa-palmut ovat kuitenkin nykyään harvassa ja niitä on haettava syvältä viidakosta. Puumateriaalia ovat verottaneet myös yhtiöiden metsähakkuut, jotka ovat riipaisseet Panaman sademetsistä jo kolmanneksen. Licinio muistelee haikeana entistä kotitaloaan, joka paloi poroksi eräänä yönä. Jäljelle ei jäänyt tulimerestä mitään – paitsi sukukalleutena pidetty, satoja ellei tuhansia vuosia vanha ruukku, jota hän esitteleekin ylpeänä.

”Ainoastaan ruukun nokasta kuumuus lohkaisi pienen palasen. Miten he osasivatkaan tehdä näin kestäviä saviruukkuja”, hän sanoo ihaillen esi-isiensä käsityötaitoja ja ajautuu sitten pohtimaan kansansa kohtaloita laajemminkin: ”Kaikkia niitä vuosia, jotka ovat emberoiden historiassa menneet taisteluun oman kulttuurin ja maan puolustamiseksi, on turha edes yrittää laskea. Minusta on tärkeää, että lapsemme kykenevät pitämään kulttuuriamme yllä ja siksi tein uuden talommekin perinteiseen tapaan perinteisistä materiaaleista.”

Licinio tunnetaan kyläkokouksissa kiihkeänä koulutuksen puolestapuhujana. ”Meiltä puuttuu edelleenkin terveydenhuolto, lapsiltamme koulutusmahdollisuudet ja maanviljelyksessä tarvitsemme apua”, hän sanoo.

”Kaikkihan me olemme saman Jumalan lapsia, vaikka jotkut ovat halunneetkin tuhota toisten kulttuurin ja elämän”, hän jatkaa. ”On löydettävä jokin keino, jotta oppisimme ymmärtämään paremmin toinen toisiamme”.