Okinawan G8-kokous maksoi 750 miljoonaa dollaria. Summalla oltaisiin voitu mitätöidä Guayanan, Ruandan, Nicaraguan, Laosin, Sambian, Beninin, Kambodzhan ja Haitin vuotuiset velanhoitokulut.
Paljolti kansalaisjärjestöjen Jubilee 2000-kampanjan ansiosta kehitysmaiden velkaongelma on parin viime vuoden aikana rakettimaisesti noussut keskeiseksi aiheeksi johtavien teollisuusmaiden kokouksissa. Velkaantuminen on vihdoin tunnustettu todelliseksi ongelmaksi, jonka jatkuminen ei pitkän päälle ole kenenkään etujen mukaista.
Kesäiseltä Okinawan G8-kokoukselta odotettiinkin merkittäviä lisäsitoumuksia YK:n pääsihteerin Kofi Annanin kokouksen alla esittämän vetoomuksen pohjalta. Vetoomuksessaan Annan totesi, että ”osaratkaisut eivät riitä”, vaan köyhimpien maiden velka olisi ”mitätöitävä sataprosenttisesti”.
Näille odotuksille G8-maiden kokous tuotti valtaisan pettymyksen. Kokouksen lopullisessa julkilausumassa vain lähinnä toistettiin Kölnin edellisvuoden huippukokouksen lupaukset. Kölnin huippukokouksessa tehtiin jo konkreettisia osapäätöksiä velkojen mitätöinnin aloittamiseksi, mutta Okinawassa asiassa ei edetty piirunkaan vertaa eteenpäin.
Ihmetellä sopiikin Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonin kokouksen jälkeen antamaa lausuntoa, jonka mukaan tämänkertainen kokous oli ensimmäinen, jossa systemaattisesti keskityttiin kehitysasioihin.
Tuossa kaikkien aikojen kalleimmassa, 750 miljoonaa dollaria maksaneessa kokouksessa velkakeskustelu unohtaen kylläkin oltiin jopa herttaisen yksimielisiä siitä, että köyhät maat tarvitsevat muun muassa tietokoneita ja AIDS-lääkkeitä.
Kukapa tosiasian kiistäisi, mutta mitä tekemistä tämän kaltaisilla puheilla on köyhien maiden todellisuuden kanssa?
”Tämä ei ole minkään arvoinen, ennen kuin velat on mitätöity”, julistettiin kannettavan mikron ruudussa ennen kuin kone sytytettiin palamaan mielenosoituksessa kokouspaikan edustalla. Internet-yhteyksistä on turha haaveilla maissa, joissa ei ole edes infrastruktuuria, joille niitä perustaa. Ja AIDS-lääkkeet olisivat toki erittäin tarpeen, mutta käytännössä valmiiksi velkaantuneen maan olisi otettava lisää lainaa pystyäkseen ostamaan kalliita lääkkeitä.
Maat jumittuvat rakennesopeutusohjelmiin
Kuluvan vuoden toukokuussa vain yksi maa ennustetuista 24:stä, Uganda, taisteli tiensä Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston rakennesopeutusohjelmien läpi aloittaakseen nk. köyhyysohjelman (Poverty Reduction Startegy Programme) ja saavuttaakseen siten oikeuden myös velkahelpotuksiin.
Ugandan lisäksi huhtikuuhun mennessä odotetusta 11:tä maasta Bolivia, Mauritania, Tansania ja Mosambik saavuttivat vaiheen, joka oikeuttaa ne keskimäärin 40 prosentin velanhelpotukseen. Se taas on aivan liian vähän, jos tavoitteena on köyhyyden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä.
Maailmanpankille on nyt tullut kiire laskea loppuvuonna velanvähennyksestä hyötyvien maiden määrää. Britannian Jubilee 2000 -kampanjan uusimman tutkimuksen mukaan Kölnin sopimuksen toimeenpano kestää ainakin viisi vuotta ja sillä kyetään lyhentämään velkaa ainoastaan kolmanneksella.
Nyt näyttää siltä, että vuoden loppuun mennessä velanhelpotusta ei tule olemaan enempää kuin 15 miljardia dollaria vuosi sitten luvatun 100 miljardin sijaan. Toistaiseksi helpotusta on toteutunut vajaat 12 miljardia.
YK:n pääsihteerin Kofi Annanin mielestä pitäisi perustaa riippumaton velkojen selvittelykomitea. Nykyinen järjestelmä, jossa rikkaat velkojat sopivat ja sanelevat keskenään ehtoja köyhille velallisilleen ei näytä saavan aikaan muuta kuin korkean tason konferensseja ja petettyjä lupauksia.
Pettymyksen tunteet purkautunevat konkreettisesti myös syyskuun lopulla Prahan kaduilla Valuuttarahaston ja Maailmanpankin vuosikokouksen aikana.