Kaupan vapauttamisen on ajateltu olevan yleishyödyllistä ja edistävän taloudellista kasvua kehitysmaissa. YK:n kauppa- ja kehityskonferenssin (UNCTAD) syyskuussa julkaisema raportti kiistää tämän ”yleisen totuuden” ja kehottaa kehitysmaita käyttämään useita erilaisia keinoja valuuttakurssien vakauttamiseksi ja pääomavirtojen kontrolloimiseksi.
Raportin mukaan niiden kehitysmaiden, jotka eivät vielä ole liberalisoineet vientipolitiikkaansa, pitäisi pitää varansa. Näiden maiden kannattaa laittaa ensin muu talous kuntoon ja saada budjettinsa tasapainoisiksi verotusta järkeistämällä ennen kuin ne ryntäävät vapauttamaan ulkomaankauppansa.
Ulkomaankaupan vapauttamisen on ajateltu auttavan kehitysmaita suuntaamaan resurssinsa tehokkaammin avaamalla maan talouselämä kansainvälisille markkinavoimille. Raportti kiistää tämän viisauden ja kertoo, että ”markkinoiden avaaminen globaalin taloudellisen integraation vaatimuksille ei ole auttanut. Esteetön kilpailu ja epätasa-arvo eivät ole koskaan edistäneet nopeampaa talouskasvua ja tasaista vaurastumista edes tämän päivän kehittyneissä maissa. Esteetön kilpailu on jopa aika ajoin ollut tuhoisaa”.
UNCTAD:in raportin mukaan ”Uruguayn kierroksen otaksutut saavutukset ovat osoittautuneet liioitteluksi. Kansainvälisen rahan liikkeillä on ollut pikemminkin hajottava vaikutus”. Maailmankauppajärjestelmä on muuttunut kahdenkeskisestä monenkeskiseksi ja maailmanlaajuisesti säännellyksi. Nykyinen kauppajärjestelmä haavoittaa kehitysmaita. Maailman kauppaa johtavan Maailmankauppajärjestön (WTO) säännöissä ei oteta tarpeeksi huomioon kehitysmaiden etuja.
Investoinnit keskittyvät muutamaan maahan
Kehitysmaat ovat kilpailukykyisiä esimerkiksi tekstiilien ja jalkineiden valmistajina. Näillä kehitysmaatuotteilla ei kuitenkaan ole vapaata pääsyä kehittyneiden maiden markkinoille epäreilujen maailmankauppakäytäntöjen vuoksi. Kehitysmailla on vastaavia vaikeuksia maataloustuotteiden markkinoilla teollisuusmaiden maataloustukijärjestelmien vuoksi. Samaan aikaan kehitysmaita kielletään tukemasta vastaavalla tavalla omia maataloustuottajiaan.
Myös virallinen kehitysapu on laskenut viimeksi kuluneen vuosikymmenen aikana. Vuonna 1998 virallinen kehitysapu oli kaikkiaan 20 miljardia dollaria. Vuosikymmenen alussa se oli 28 miljardia dollaria. Kehitysavun vähenemistä on jossain määrin kompensoitu teollisuusmaiden suorilla kehitysmaainvestoinneilla. Nämä investoinnit ovat kohdistuneet kuitenkin vain muutamiin harvoihin kehitysmaihin.
Kaikkiaan kahden biljoonan dollarin teollisuusmaista kehitysmaihin suuntautuneesta rahavirrasta puolet on teollisuusmaiden suoria investointeja. Investoinnit kasvoivat 1980-luvun 15 prosentista 28 prosenttiin 1990-luvun aikana. Kasvusta huolimatta kolme maata – Meksiko, Kiina ja Brasilia – on saanut yli puolet kaikista investointituloista. Afrikka pitää perää. Henkeä kohti laskettuna Saharan eteläpuoleinen Afrikka sai viisi dollaria ja Latinalainen Amerikka 62 dollaria. Ghana sai kuusi, Kiina 21 ja Brasilia 35 dollaria henkeä kohti.
Kehtiysmaiden vientitulot laskeneet
Toinen raportin esiin nostama kysymys on perushyödykkeiden hintojen lasku. Kehitysmaat saavat suurimman osan vientituloistaan perushyödykkeiden kaupasta. Nyt perushyödykkeiden osuus maailmankaupasta on pudonnut alle 20 prosenttiin ensimmäisen kerran 50 vuoteen. Kehitysmaiden vientitulot ovat sen seurauksena pienentyneet huomattavasti. Asiaan on vaikuttanut myös dollarin arvostuksessa tapahtuneet muutokset vuosina 1997 ja 1998. Jopa öljyä tuottavien maiden vientitulot pienenivät yli 50 miljardin dollarin verran.
Teollisuusmaat ovat hyötyneet perushyödykkeiden maailmanmarkkinaosuuden pienenemisestä. UNCTADin raportissa todetaan: ”Teollistuneet maat hyötyivät ennenkuulumattomasta perustuotteiden hintojen romahduksesta. Ne hyötyivät myös rahan ulkomaisen vaihtoarvon alentamisesta kärsineiden maiden halpojen tuotteiden maahantuonnista. Yksistään öljytuotteiden hintojen alennus toi teollisuusmaille noin 60 miljardia dollaria. Se enemmän kuin teollisuusmaiden virallinen kehitysapu.”
Lopuksi raportissa esitetään kehittyneille maille pyyntö kohdella kehitysmaita tasaväkisesti ja päästää niiden tuotteet omille markkinoilleen.
LINUS ATARAH