Tansania elää jatkuvassa murrostilassa. Lamakaudet, politiikan rappio ja yksityistäminen muuttavat yhteiskuntaa. Tukeutuminen ulkomaiseen taloudelliseen apuun on passivoinut kansalaisia.

”Jos tästä oravanpyörästä ei murtauduta ulos, uuden vuosituhannen alku on vaikeaa aikaa”, ennustaa tansanialainen Salome Mjema, joka valmistelee väitöskirjaa Tampereen yliopistossa kotimaansa politiikasta.

Mjema on valmistumassa ja haluaisi palata takaisin maahansa, vaikka tietää mikä siellä odottaa: töitä kyllä löytyy, mutta palkka on pieni ja työn arvostus matalalla.

”Tansanian tulevaisuus on naisten käsissä”, sanoo Mjema. ”Miehistä on vaikea löytää samanlaista tarmoa ja uskoa tulevaisuuteen. Naisilla on asennetta, jolla selviää. Yksi pitää lehmää, toisella on muutama kana ja jollakulla pieni kasvitarha. Ylijäämä vaihdetaan naapurin kanssa tai myydään torilla.” Salome Mjema oli 1980-luvun lopulla tutkijana Wider Instituutin rahoittamassa Grassroot Dynamics -projektissa. Hän tutki naisten asemaa ja taloutta Dar es Salamin alueella.

”Naiset huolehtivat perheistään ilman julkisia tukia. Miesten palkka ei ole enää pitkään aikaan riittänyt perheen elämiseen, sillä 80-luvun alun lamakausi vei työpaikkoja ja inflaatio söi rahanarvon. Niinpä oma-apu, self help, on naisille itsestäänselvyys.”

”Arvioni mukaan naisten tulot kattavat ainakin 80 prosenttia perheissä käytettävästä rahasta. Käytännössä tämä on merkinnyt taloudellisen vallan siirtymistä heidän käsiinsä. Miesten pitää pyytää vaimoiltaan rahaa saadakseen työmatkansakin maksettua.”

Naiset perustivat oman pankin

Naiset toimivat järjestäytyneen talouden ulkopuolella. Heitä ei veroteta eikä tuloja tilastoida. Yksittäiset rahasummat ovat niin pieniä, ettei niitä edes viedä pankkiin.

”Se ei kannata”, sanoo Mjema. ”Pelkkä bussitaksa saattaa viedä kolmanneksen rahasta.”

Naiset ovatkin pistäneet pystyyn oman pankkijärjestelmänsä.

”Upato-ryhmissä osa päivän tienestistä laitetaan syrjään. Sata shillinkiä (noin 70 penniä) päivässä ei ole iso raha. Mutta kun jokainen ryhmän jäsen antaa sen päivittäin, kuukaudessa saadaan jo kokoon isompi summa. Kertynyt raha annetaan kullekin jäsenelle vuorollaan. Hän voi ostaa sillä lehmän, kärryt tai laittaa hieman taloa kuntoon.”

”Kun viimeksi kävin kotona, hämmästyin sitä, miten pitkälle jotkut olivat päässet Upato-ryhmien tuella. He ovat käynnistäneet pientä liiketoimintaa ja päässeet irti köyhyydestä.”

Tasa-arvoa politiikkaan

Itsenäistymisen jälkeen 1960-luvulla vain muutama nainen oli mukana politiikassa. Taustalla olivat kulttuuriset tekijät, joiden vuoksi naisia ei äänestetty.

”Naisia varten luotiin 1970-luvulla parlamenttiin erityinen kiintiö, jolla heitä houkuteltiin osallistumaan politiikkaan”, kertoo Mjema. Nyt useat kiintiön turvin esille päässeet naiset ovat rohkaistuneet mittaamaan kannatustaan yleisissä vaaleissa. Niinpä naisten osuus on noussut noin 40 edustajaan.

”Mutta naiset eivät kiinnitä huomiotaan todellisiin asioihin”, hän jatkaa. ”He kiistelevät siitä pitäisikö naiset mainita erikseen heidän asioitaan hoitavan ministeriön nimessä. Eivät nimet ole tärkeitä vaan asiat joita tehdään.”

Koulutettujen syrjintää ja oman pussin politiikkaa

”Koulutettujen naisten asema työelämässä on huono”, sanoo Mjema. ”Tiedän sen omasta kokemuksesta. Olin työpaikkani ainoa korkeakoulututkinnon suorittanut ja hoidin asioita, joista olisin selvinnyt ilman koulutusta. Ilmaisen koulutuksen vastineeksi minun oli pakko työskennellä kolme vuotta minulle osoitetussa paikassa ennen kuin sain valita jatkanko vai etsinkö uuden työpaikan.”

Tansanian valtionhallinnossa monet johtajat ovat pitkän linjan miehiä. Heillä ei useinkaan ole koulutusta ja asemaansa he ovat nousseet vähitellen.

”Kaikkia pitkälle koulutettuja, myös miehiä, syrjitään”, hän jatkaa. ”Meidät koetaan uhkaksi. Joskus yritin selittää, että pystyn tekemään vaativiakin töitä. Silloin minulta kysyttiin, että mitä sitten vielä teen Tansaniassa. Kaikki pätevät ovat jo lähteneet ulkomaille. Minä puolestani kysyn, mitä tulevaisuutta on maalla, joka työntää parhaiten koulutetun työvoimansa ulkomaille?”

”Poliittinen ilmapiiri on muuttunut, korruptio on nykyään avointa”, Mjema sanoo. ”Koska kukaan ei ota vastuuta, myös poliitikot pelaavat omaan pussiinsa. Johtajat ovat vanhoja. He ovat taistelleet itsenäisyydestä ja ovat vielä kiinni siirtomaavallan purkautumisen ajassa.”

”Nyt on kuitenkin uusi aika ja uudet vaatimukset. Vanhat eivät enää tiedä, kuinka tässä tilanteessa toimitaan. Kun uusia vahvoja johtajia ei tule, olemme kriisissä.”

”Jopa oppositio toimii vanhan mallin mukaan. Yksipuoluejärjestelmän aikaan kaikkia eri mieltä olevia pidettiin pettureina. Siksi opposition toiminnasta kuultaa vieläkin todellisen vaihtoehdon puute.”

Mjema on tyytyväinen, että kehitysmaiden velkaongelmaan etsitään ratkaisua. Tansanialtakin menee noin 70 prosenttia vientituloista velkojen maksuun.

”Mutta pitäisi myös kiinnittää huomioita niihin 30 prosenttiin, jotka jäävät maahan. Mitä niillä rahoilla tehdään ja kenen taskuun ne menevät? Jos näitäkin rahoja käytetään väärin, mitä hyötyä silloin on velkojen mitätöinnistä?” Mjema kysyy.

Uskoa tulevaisuuteen

Tansania paikkaa talouttaan kehitysavulla. Nostaako se maan jaloilleen 2000-luvulla?

”Ulkomainen apu usein vaikeuttaa kehitystä. Se luo maahan avuttomuuden ilmapiirin. Projekteille etsitään ulkomaisia tukijoita eikä mietitä sitä, miten ne voisivat toimia omillaan. Ja kun tuki joskus loppuu, niin projektitkin kuihtuvat.”

”Tansanialla on mahdollisuutensa”, Mjema uskoo. ”Se vaatii muutoksia asenteisiin. Henkinen riippuvuus ulkomaisesta avusta on katkaistava. Olisi otettava mallia Dar es Salamin naisista ja nostettava oma-apu kunniaan.”

”Ennen kaikkea tarvitsemme vahvaa johtajaa. Kansassa on paljon mahdollisuuksia ja luovaa voimaa. Me tarvitsemme jonkun, joka osaa suunnata sen oikein.”

TAPANI PENTIKÄINEN

Kirjoitus on toinen osa Kumppanin kolmiosaisessa sarjasta, jossa Suomessa opiskelevat afrikkalaiset esittävät näkemyksiään maansa tilasta ja tulevaisuudesta.