Kolmannet Maailma kylässä -festivaalit keräsivät toukokuun lopussa kymmeniä tuhansia ihmisiä Kaisaniemen puistoon Helsingissä, jossa 160 kansalaisjärjestöä esittelivät toimintaansa. Jubilee 2000 -teema ja monikulttuurinen Suomi olivat festivaalin pääteemat.

Koko viikonlopun kestäneiden festivaalien summaaminen lyhyeksi jutuksi on vaikea tehtävä. Varsinkin, kun nauhoitettuja haastatteluja kuunnellessani huoneen täyttävät mitä erilaisimmat rytmit, joiden seasta haastateltavien puhetta on ajoin vaikea erottaa.

Kyselykierros mukana olevien järjestöjen piirissä kertoo yleisestä tyytyväisyydestä. Väkeä on ollut enemmän kuin koskaan ennen, tämä festivaali on vakiinnuttanut paikkansa, tämä oli upeaa, tänne tulemme uudelleen.

Nurmikolla törmään Antti Tietäväiseen. Onkohan hän jo käynyt shiatsu-hierojan tai afrikkalaisen pilapiirtäjän käsittelyssä?

”Semmoisiin en ole kyllä osallistunut, muttaesiintyjiä olen käynyt katsomassa. Kuubalaisesta Klimaxista tykkäsin paljon”, koko festivaalialueen kiertänyt Antti sanoo.Kysyn, minkä arvosanan hän antaisitapahtumalle kokonaisuutena. ”Festareille annan ysin, mutta säälle seiskan.”

Tietäväinen tunnustautuu myös pian päälavalla aloittavan Eino Grönin ystäväksi. Eikka villitsee epäilemättä yleisöä laajemminkin, mutta teen omasta ja kuvaajan puolesta päätöksen siirtyä esityksen ajaksi hieman syrjemmälle.

Tummaihoisen rumpuryhmän lähistöltä löytyy mielenkiintoisen näköinen koju. Sitä hoitava Aila Palkinen on siinä mielessä erikoinen vieras, että hän on tullut paikalle kaukaa pohjoisesta – ei etelästä kuten useimmat. ”Vastaanotto on ollut mukava, pitkiä juttutuokioita on pidetty ja kauppojakin on syntynyt”, muoniolainen käsityöyrittäjä Palkinen sanoo. Maailma kylässä -festivaaleilla ensi kertaa mukana oleva Palkinen vaikuttaa tyytyväiseltä viikonlopun antiin, mutta harmittelee sitä, ettei itse ole juurikaan ehtinyt kiertää aluetta omaa kojua päivystäessään.

Festivaalialueelta ystävänsä kanssa poistuva rouvashenkilö antaa tuomionsa: ”Minä en ole ennen täällä ollut, mutta kyllä se aika sekavalta vaikutti! Kauheata huutoa aina joka paikassa”, kommentoi Jacobina, mutta suostuu antamaan yleisarvosanaksi kahdeksikon. Festivaalien monikulttuurisuus ei häntä ja seuralaistaan hätkäyttänyt: ”Me ollaan niin totuttu siihen, kun me ollaan koko elämämme oltu lähetysseurassa töissä, me tunnetaan yhtä ja toista.”

Lyhyesti sanottuna globaali fiilis

Esiintymislavan takaa löytyy kiireinen Pelle Miljoona. Pelle, miten kiteyttäisit Maailma kylässä -festivaalin tunnelman?

”Täällä on, tota, globaali fiilis.”

Olet ollut täällä soittamassa ennenkin.Minkä arvosanan antaisit Maailmakylässä -festarille?

”Hei, toi muistuttaa mua koulusta. Idon’t give any arvosanoja!” Tämän festivaalin teema on Jubilee 2000. Luuletko että kehitysmaiden velat saadaan annettua anteeksi?

”No ei niitä ainakaan maksettua saada koskaan. V-u, ne kasvaa vaan. (Nauraa.)”

Sunnuntain ohjelman päättää Jubilee-lavalla esiintyvä Ultra Bra. Odottelen backstagella levy kourassa, ja saan ujutettua sen keikkabussiin nimikirjoituksia varten. Minulla käy hyvä onni, ja Terhi Kokkonen kiikuttaa levyn takaisin nimiä täynnä.

Ultra Bran soittaessa bongaan väkijoukosta Kepan järjestöpäällikön Riikka Kämpin. ”Muutama ihminen sitten tuli meidän bileisiin”, hän sanoo säteilevänä ja katsoo vellovaa väkijoukkoa. Jubilee-vetoomukset viedään tungoksessa melkein nimienkerääjien käsistä.

Luen levyni kansivihkosta laulujen sanoja sitä mukaa kun ne kaikuvat yleisölle. ”Jossain kaupungissa on maailma näytteillä”, Kaisaniemessä raikuu. Katoille kiivenneet fanit tanssivat Ultra Bran mukana, ja pauhun ylittää vain jonkun kapinoivan tenavan itkuinen huuto: ”Ei, äiti, eiii lähdetä vielä!”

KRISTIAN TUOMIKUMPU