Islamilainen kulttuuri
Toim. Heikki Palva ja Irmeli Perho, Otava 1998.
Islamilaisen maailman alueella Aasiassa, Afrikassa ja Euroopassa asuu yli miljardi muslimia ja sillä sijaitsee runsaat neljäkymmentä muslimienemmistöistä valtiota. Pelkästään nykyisen päivänpolitiikan seuraaminen vaatii jo sellaisia perustietoja islamilaisen maailman historiasta, että harvalta meistä niitä omasta takaa löytyy. Siksi Otavan kustantamaa Islamilainen kulttuuri -kirjaa ei voi tervehtiä muuta kuin tyytyväisyydellä.
Lähes 500-sivuisen kirjan voi lukea joko kannesta kanteen johdatuksena islamilaisen maailman historiaan, yhteiskuntaelämään, tieteisiin ja taiteisiin tai sitä voi käyttää hakuteoksena tarvitessaan tietoa yksittäisistä islamilaiseen kulttuuriin liittyvistä asioista.
Kuten kirjan esipuheessa todetaan, tekijät ovat olleet mielenkiintoisen dilemman edessä: miten esimerkiksi tähtitiede tai matematiikka ovat osa islamilaista kulttuuria ja jokin toinen ilmiö taas ei? Kirjoittajat eivät kuitenkaan ole lähteneet tällaiseen rajanvetoon, vaan ovat valinneet historiallisen näkökulman, joka tutustuttaa lukijan erityisesti aikaan (700900-luvut), jolloin monet yhteiskunnalliset ajatustavat ja henkisen ja aineellisen kulttuurin ilmiöt saivat islamilaisen muodon.
Valitusta perspektiivistä johtuu, että kirjan islamilainen kulttuuri on nimenomaan menneen ajan kulttuuria ja lukija huomaa jatkuvasti kysyvänsä, mitenkähän tämäkin asia mahtaa olla nykyisissä islamilaisissa kulttuureissa.
Historiallisesta perspektiivistä johtuu myös kirjan ajoittainen raskaslukuisuus, sillä se vaatii muun muassa monien Euroopan historiaan liittyvien asioiden muistamista. Erityisesti kaipasin enemmän karttoja avukseni pystyäkseni palauttamaan mieleen, miten valtakuntien rajat milloinkin kulkivat.
Helena Hallenbergin kirjoittama Miten elää muslimina on ehkä se luku, jolla on eniten annettavaa tavalliselle lukijalle. Siinä käydään läpi islamilaiseen identiteettiin ja elämäntapaan liittyviä asioita, kuten syntymää, avioliittoa ja kuolemaa tai ruokailuun ja hygieniaan liittyviä määräyksiä. Vasta näiden perustietojen jälkeen siirrytään islamin historiaa ja kehitystä käsitteleviin lukuihin, jotka ovat enimmäkseen Irmeli Perhon ja Heikki Palvan käsialaa.
Historiallisessa osuudessa mielenkiintoista on islamin ja muiden kulttuurialueiden hedelmällisen vuorovaikutuksen esiin tuominen. Kirjan antama historiallinen kuva islamista suvaitsevaisena ja avoimena kulttuurina on tyystin toisenlainen kuin nykyinen tiedotusvälineiden kuva suljetusta muslimimaailmasta. Esimerkiksi osmanien valtakunta oli suvaitsevaisempi kuin sen ajan katolinen Eurooppa, josta vähemmistöuskontoja edustavat ihmiset pakenivat turvaan jesuiitoilta osmanien valtakuntaan.
Myös opillista sivistystä, kirjallisuutta ja taiteita käsittelevissä luvuissa säilyy vaikutelma kulttuurista, joka kehittyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa toisiin kulttuureihin. Nykyistä Espanjaa on esimerkiksi mahdoton ymmärtää muistamatta sen historiallisia yhteyksiä islamilaiseen maailmaan.
Sitä, kuinka kirja toimii hakuteoksena, testasin muun muassa tarkistamalla löytyvätkö sisällysluettelosta sellaiset nykyiseen populaarikulttuuriin liittyvät sanat kuin Averroes ja raqs sharqi. Averroes eli Ibn Rushd (11261198) on Youssef Chahinen elokuvan Kohtalo (1998) päähenkilö ja nykyiselle eurooppalaiselle yleisölle jokseenkin tuntematon islamilainen tiedemies. Kirja kuitenkin avaa mukavasti hänen merkitystään filosofina ja Aristoteleen oppien tulkitsijana ja välittäjänä.
Vähemmän valaistusta löytyi sen sijaan raqs sharqi-tanssista, josta kirja kertoo vain, että sitä säestetään yleensä baladi-musiikilla ja siitä kuuluu kaikuja monen Egyptistä etäisenkin maan viihdemusiikissa. Nämä esimerkit paljastavat sen, että kirjan painotukset ovat enemmän korkeakulttuurissa ja tieteissä kuin islamilaisessa kansanperinteessä.
MARI MAASILTA