Suomalainen paperiteollisuus esiintyy kehityksen nimissä Indonesian Riaussa. Paikallisten asukkaiden vastarinta metsäyhtiöiden toimia vastaan on pyritty kovaotteisesti nujertamaan. Kuunteleeko heitä kukaan? Mitä tekevät kansalaisjärjestöt?
Indonesian Sumatralla sijaitsevan Riaun maakunnan katoavat luonnonmetsät ja alkuperäisasukkaiden oikeudet ovat jo vuosia olleet keskustelun aiheena suomalaisessa mediassa. Keskustelu on kiteytynyt kysymykseen siitä, kuka (yritykset, paikalliset asukkaat vai yritykset) hyötyy tai menettää eniten, kun suomalainen paperiteollisuus (UPM-Kymmene) liittoutuu huonomaineisen indonesialaisen paperiteollisuuden edustajan (April) kanssa.
Mielipiteidenvaihto on muuttunut jonkinlaiseksi uskottavuustaisteluksi eri osapuolten välillä, jossa ympäristöaktivistit ovat keskustelussa usein leimautuneet yksituumaisiksi idealisteiksi, indonesialaiset taas hulluiksi tai vain asiantuntemattomiksi. UPM-Kymmene ja April ovat joutuneet toisinaan puolustuskannalle. Lopulta suurin osa mediasta päätyy aina kysymään, ketä voi uskoa ja mitä todella tapahtuu.
Euroopan toiseksi suurin metsäyhtiö, suomalainen UPM-Kymmene ja indonesialainen April-yhtiö aloittivat yhteistyön vuonna 1997. April etsi rahoittajaa Riaun sellu- ja paperitehtaaseen ja löysi UPM-Kymmenen. Vuonna 1997 tehtiin yhteistyösopimus, joka tähtäsi yhtiöiden ristiinomistukseen. Tällöin myös Riaussa toimiva Aprilin sellutehdas RAPP (Riau Andalan Pulp and Paper) tuli osaksi UPM-Kymmenen toiminta-aluetta.
Riaun tehtaan RAPP:n raaka-aine tulee Aprilin konsessioista (280 000 hehtaaria), joka on luonnonmetsää. Kun metsät on kertaalleen hakattu, alueille istutetaan nopeakasvuista akaasia-puuta (Acacia mangium, noin kahdeksassa vuodessa korjuukypsäksi Indonesiassa), joka taas käytetään RAPP:n raaka-aineena. UPM-Kymmenen edustaja kutsuu näitä metsiä puupelloiksi.
Luonnonmetsien häviäminen ei teollisuuden edustajia pahemmin vaivaa. Metsäthän on jo osittain hakattu – ja sitä paitsi saatu Indonesian hallituksen luvalla. Ympäristöaktivistien mukaan Riaun luonnonmetsät ovat luonnonvaroiltaan ja eläimistöltään rikkaita. Konsessioalueiden omistuskaan ei ole selvällä pohjalla. Maa-alueista syntyy jatkuvia kiistoja paikallisten käsittäessä maan omaksi tapaoikeusmaakseen. Perustuslakiin vedoten Indonesian hallitus voi jakaa näitä maita yrityksille, jos se on kansallisten etujen mukaista.
Matka paikallistasolle
Matkustin Riauhun vuoden 1998 lopulla. Halusin tavata paikallisia asukkaita ja kansalaisjärjestöjä, joiden ääntä suomalaisessa keskustelussakaan ei ole liiemmälti kuultu.
Riaun Pelalawania halkoo Kampar-joki, jota asuttavat petalanganit. Riaussa asuvan kulttuuritieteilijän Tenas Effendyn mukaan petalanganit ovat, jotka ovat vuosisatoja eläneet kalastamalla, metsästämällä, hunajaa tai kumia keräämällä ja kiertävällä riisinviljelyllä.
Petalanganien tapaoikeus Pelalawanilla sijaitsevaan parintuhannen hehtaarin maa-alueeseen on vahvistettu Pelalawanin sulttaanilta saadussa kirjeessä, jossa satoja tuhansia hehtaareja luovutettiin Lalangin ja Delikin batineille. Nämä batinit ovat Delikin ja Kerincin ja Seringin kylien tapaoikeuspäälliköitä. Sulttaanilta saatua kirjettä kyläläiset pitävät arvokkaimpana omaisuutenaan.
1990-luvun alussa kyläläiset menettivät maansa ensin Aprilin tytäryhtiölle Indo Sawitille, joka siirsi ne RAPP:lle. Yhteensä 1750 hehtaaria ”katosi” ilman minkäänlaisia neuvotteluja tai korvauksia. Vuoden 1999 alkupuolella Delikin kyläläiset tekivät sopimuksen RAPP:n kanssa. Siinä maakorvauksista sovittiin, mutta rahoja ei vielä tähän päivään mennessä ole maksettu.
Kuusi vuotta taistelua maasta
Matkani Delikin kylään alkoi Riaun provinssin pääkaupungista Pekanbarusta. Ajoimme maanteitä pitkin Kamparin maakuntaan Aprilin toisen tytäryhtiön Indo Sawitin valtavien öljypalmupuuistutusten lävitse. Tie oli kuoppainen, ja isoja tukkirekkoja tuli vastaan siellä täällä. Delikin kylässä tapasin paikallisen batinin ja kyläpäällikön.
Kyläpäällikkö kertoi, kuinka häntä oli valtion viranomaisten puolesta painostettu olemaan hiljaa. ”Suharton hallitessa pelkäsin koko ajan menettäväni paikkani. Yritin tasapainotella kyläläisten, yrityksen ja valtion edustajien välillä. Nyt kyläläiset ovat väsyneitä ja menettäneet toivonsa. He ajattelevat että on parempi saada edes jotain kuuden vuoden jälkeen.”
Delikin batin kertoi, että he aikoivat hyväksyä RAPP:n maakorvaustarjouksen, vaikka osa kyläläisistä vastustikin tarjousta. ”Mitä muuta me voisimme tehdä, meillä ei ole mitään millä taistella oikeuksiemme puolesta.”
Vuonna 1997 RAPP rakennutti tien Delikin maan halki. Delikin, Seringin ja Kerincin kyläläiset nousivat vastarintaan, mutta RAPP:n paikalle kutsumat armeijan erikoisjoukot hyökkäsivät kyläläisiä vastaan. Tämä tapahtuma oli käännekohta maataistelussa. Kyläläisiä siihen asti auttanut toimittaja Marganti Manalu vangittiin agitoinnista syytettynä ja istuu nyt jo toista vuotta vankilassa. Delikin kyläläiset pelästyivät ja alkoivat taipua RAPP:n edessä. Kerincin ja Seringin kyläläiset taas eivät halunneet suostua RAPP:n naurettaviin korvaussummiin.
Matkani jatkui Delikin kylästä Kerincin kaupungin kautta Kerincin kylään, joka sijaitsee Kampar-joen varrella. Kyläläisten mukaan Kerincin kaupunki rakennettiin vuonna 1992, kun RAPP:n alueelle tuli työläisiä muualta Indonesiasta ja he tarvitsivat palveluita ja asuntoja. Kaupunkia halkoo iso maantie ja molemmin puolin tietä kohoavat kaksikerroksiset rivitalot. Niiden takana on asuintaloja. Kaupunki on pölyn ja lian peitossa isojen tukkirekkojen pyyhältäessä jatkuvasti sen lävitse. Meteli on huumaavaa.