Edessä on vilkas vuosi. Kymmenen kuukauden sisällä pidetään kolmet vaalit, joissa melko pitkälle ratkaistaan minkälaisin eväin Suomi lähtee seuraavalle vuosituhannelle. Miten käyttäydymme kotona, miten maailmalla. Mikä on suhteemme ihmiskunnan enemmistöön? Kyse on vaaleista, siis politiikasta ja politiikkahan perustuu ihmisten välinpitämättömyyteen. Kansalaisjärjestötoiminta on ilmiönä päinvastainen ja kenties siksi monet niin vanhat kuin uudetkin järjestöt ja toimintaryhmät vierastavat vaalityötä. Sitähän tekevät poliitikot ja siltä tieltä paluu takaisin rehellisen ihmisen kirjoihin on kerta kerralta vaikeampaa.
Monella kansalaisjärjestöllä on kuitenkin politiikkaan oma näkökulmansa ja omat tavoitteensa. Esimerkiksi kummi- ja adoptiotoimintaa harjoittava Interpedia haluaa adoptioperheet yhdenvertaiseen asemaan biologisten perheiden kanssa yhtä pitkän vanhempainloman ja ulkomailta adoptoiville myönnettävän 20 000 markan adoptioavustuksen avulla. Kannatan vahvasti.
Kepassa vaalivuoden tavoitteet on tiivistetty kolmeen melko suureen asiaan: Tobinin veroon, köyhimpien kehitysmaiden velkojen mitätöintiin ja Suomen kehitysyhteistyömäärärahojen tason nostamiseen. Keinona vaikuttaminen. Mihin? Politiikkaan!
Haluaisimme että Suomi puheenjohtajakaudellaan olisi aktiivinen Tobinin veron käyttöönoton mahdollisuuksien selvittämiseksi EU:ssa. Kumppanin viime numerossa julkaistun kyselyn perusteella määrätietoinen toiminta voisi tuottaa tulostakin. Suomessa viime toukokuussa käyntiin lähtenyt kansainvälinen Jubilee 2000 -kampanja on nostanut köyhimpien kehitysmaiden velat tapetille ja saanut täällä liikkeelle muutakin kuin harmaita aivosoluja. Suomen puolueissa tuntuu löytyvän kannatusta Suomen velkasaatavien yksipuoliselle mitätöinnille.
Kehitysyhteistyömäärärahojen taso puolestaan on tämän vuosikymmenen murheenkryyni, yksi yhteiskuntamme kaksinaamaisuuden mittari. Suomalaiset käyttävät kahvileipään saman verran rahaa kuin kehitysyhteistyöhön. Tupakkaan rahaa menee kaksi kertaa enemmän ja alkoholia imetään jo kuusi kertaa kehitysyhteistyörahoja suuremmalla summalla. Kehitysyhteistyön romahdus on pysäytetty, mutta uuteen nousuun on yllättävän vaikea päästä.
Nyt väistyvä hallitus kykeni moniin myönteisiin linjauksiin ja joihinkin uudistuksiin, mutta ei onnistunut pitämään omaa periaatepäätöstään rahojen nostamisesta takaisin sivistysvaltion tasolle. Kehitysyhteistyömäärärahoja pidettiin joka vuosi budjettiriihessä auki viimeiseen asti. Nyt niistä pitäisi tehdä vaalikysymys.
Näiden vaalien alla ongelmana on, että jokainen vähänkään merkittävämpi poliittinen puolue on hallituksessa kahden viime vaalikauden aikana syönyt omat sanansa ja pettänyt periaatteensa. Puolueet eivät tietenkään ole, eivät ole koskaan olleet eivätkä koskaan tule olemaan väärässä, mutta kuitenkin kaikilla on vähän huono omatunto. Kaikki ovat olleet mukana petoksessa eikä kenelläkään oikein ole auktoriteettia sanoa, että ”nyt tämä homma korjataan”. Jos tilanne jatkuu, kellään ei kohta ole enää haluakaan. Porukassa pysyminen on tärkeämpää kuin oikein tekeminen. Kovin tuttu ilmiö muiltakin elämän alueilta, tällainen synkkä solidaarisuus. Kuvastaako puolueiden varovaisuus lehtemme kyselyssä tätä vai realistista halua saada kasvu-ura lopultakin liikkeelle? Optimisti uskoo jälkimmäiseen ja viime vuosien karaisema realisti kehottaa pitämään jalat tukevasti maan pinnalla.
Bktl-prosenteilla on mukava spekuloida ja tavoite ”0,4 % vuonna 2000” kuulostaa melko vaatimattomalta. Koska nousua ei saatu aikaan tälle vuodelle, sen toteutuminen merkitsisi kuitenkin noin 600 miljoonan markan kertalisäystä määrärahoihin ensi vuodelle. Tuollaiseen budjettiesitykseen kannattaa uskoa vasta syyskuussa kun tulevan pääministerin nuija on kolmasti kopahtanut.
Siltä varalta että noin ei käy, pitäisi tulevissa hallitusneuvotteluissa kuitenkin puhua konkreettisista summista. Ettei jouduttaisi uudestaan siihen edellisen vaalikauden umpikujaan, jossa hyvillä aikeilla kivetty prosenttimääräinen tavoite törmäsi aina budjetinteon markkamääräiseen realismiin.
Olisiko mahdollista sopia että kehitysyhteistyömäärärahojen tasoa korotetaan vaalikauden aikana joka vuosi esimerkiksi 250 miljoonalla markalla? Neljässä vuodessa se nostaisi määrärahat 2,3 miljardista 3,3 miljardiin. Itsekkyyden asteikolla mitattuna tavoite olisi vaatimaton, bktl-osuus olisi varovaisenkin talouskasvuarvion mukaan vuonna 2003 vain jossain 0,43% kieppeillä. Tahti ei päätä huimaa, mutta oltaisiinpa ainakin matkalla jonnekin.
Kepa järjestää 11.3. Helsingissä puolueiden paneelin näistä vaaliteemoista. Niitä sopii toki pitää omiensa ohella muutenkin esillä eri vaalitilaisuuksissa. Kättä pidempää löytyy mm. Kumppanista. Sillä loppujen lopuksihan demokratiassa kansalaisen tehtävä on pitää suunsa auki.
JUHA REKOLA