Saattaa olla, että en ole ennen nähnyt kerralla niin paljon erilaisia ihmisiä kokoontuneena yhteen ja samaan paikkaan. Elokuun alussa Karjaalla järjestetyn Faces-festivaalin esiintyjien ja yleisön joukossa oli suomalaisten lisäksi ruotsalaisia, saamelaisia, karjalaisia, saksalaisia, englantilaisia, mustalaisia ja monia muita kansallisuuksia. Viikonlopun aikana huomasin, että eri kielien sekamelska soljui mukavaksi yhteiseksi sorinaksi. Raaseporin vanhan linnan rauniot, vihreät nurmikot, metsä ja hiljainen joki loivat tapahtuman romanttiset ja rauhalliset puitteet.
Mutta, monet eivät kuitenkaan tienneet tästä tilaisuudesta yhtään mitään. Suomessa ainutlaatuinen festivaali pidettiin ensimmäistä kertaa eikä mainostus tavoittanut kaikkia ihmisiä Suomessakaan –, joten ensimmäisenä esiintyneen Pan Giants of Scandinavian tynnyrimusiikki kajahteli harmittavan harvalukuiselle yleisölle.
Mutta illalla ohjelman loputtua ei juuri kukaan halunnut kömpiä telttaansa nukkumaan. Monet olivat tulleet Karjaalle koko viikonlopuksi ja festivaalialueelle levittäytyneessä telttaleirissä hauskanpito jatkui yömyöhään, olutkin maistui.
Festivaalialueen teltoista löytyi monta muutakin asiaa: niissä tarjottiin maukkaita, eri maalaisia herkkuja kaikenikäisille, myytiin intiaani- ja aasialaisia koruja ja vaatteita. Useat suomalaiset kansalaisjärjestöt esittelivät toimintaansa.
Välillä lavalta kaikui marokkolaista transsibluesia. Myöhemmin illalla metsälavan vieressä näyttikin siltä, että puiden alla tanssijat todella sukelsivat transsiin Pleromahin avaruusmusiikin tahdissa. Sitä hektistä menoa ei luonto lannistanut ja sadekuurot olivat tanssijoille vettä vain.
Viimeisenä yönä mystinen tunnelma peitti Raaseporin vanhan linnan; tummansiniselle taivaalle nousi jättiläiskuu raunioita valaisten ja lepakkojen varjot liikkuivat muureilla. Taustalla soi lumoava ruotsalainen kansanmusiikki Garmarna -yhtyeen esittämänä.
Järjestäjien apuna oli Kansainvälisen vapaaehtoisen työleirin osanottajia. Kaikki sujui heidän mielestään hyvässä hengessä, vaikka ongelmiakin oli.
— Festivaalin ainutlaatuisuus oli monien ongelmien syynä, kertoo työleirin venäläisten nuorten johtaja Aleksei Dikarev. Tiedottaminen ontui ja monet järjestelytyöt tehtiin liian tiukissa aikarajoissa.
— Suurimmat puutteet kuitattiin itse festivaalin yleisen positiivisen mielen ja hengen kautta, Aleksei sanoo.
Festivaalin päättyessä paljon tätä positiivista energiaa leijailikin linnan raunioiden ympärillä. Yksi viimeisimpiä pääesiintyjiä oli Angelin tytöt, jonka ihailija, se tunnustettakoon, olen pitkään ollut.
Melodiset saamelaiset joikut saivat yleisön mielialan kohoamaan huippuunsa, ja viimeistään silloin ainakin minulle kirkastui festivaalin perusssanoma; yksi yhteinen sielu ja jokaisella omat kasvonsa.
Anna Leonova
Kirjoittaja on Karjalan Sanomien toimittaja ja asuu Petroskoissa.