Lipposen hallitus teki 12.9.1996 periaatepäätöksen, jonka mukaan Suomen kehitysyhteistyömäärärahoja aletaan nostaa takaisin YK:n suositusten mukaiselle tasolle, niin että ”0,4 prosentin bktl-taso saavutetaan vuonna 2000”.

Tahti on kuitenkin ollut toivottoman hidas. Vuonna 1997 määrärahat olivat arviolta 0,35 prosentin ja kuluvan vuoden budjettiarvion mukaan 0,36 prosentin tasolla. Markkamääräisesti kehitysyhteistyömäärärahat ovat kasvaneet jonkin verran, mutta bruttokansantulon kasvaessa vauhdilla Suomen kehitysyhteistyön bktl-osuus ei tunnu kasvavan edes nimeksi. Tällä menolla 0,4 prosentin tavoite jää saavuttamatta.

Syksy avataan taas vuoden 1999 budjettiriihellä ja kehitysyhteistyömäärärahoista puhutaan toivottavasti muuallakin kuin sivulauseissa. Kevättalvella budjettiraameja määriteltäessä valtionvarainministeriö jo leikkasi ulkoministeriön kehy-rahoja. ”Markkamäärä kasvaa, olkaa köyhät tyytyväisiä,” kuuluu tyly kommentti VM:stä.

Mutta markkamääristähän ei ole kysymys vaan siitä tulomme osuudesta, jonka me maailman rikkaimpiin maihin kuuluvana siirrämme resursseina köyhimpien maiden kehitykseen.

Pahimman laman keskellä kehitysyhteistyön romahduttaneita leikkauksia perusteltiin sillä, että ne ovat väliaikaisia. Helmikuussa 1993 silloinen pääministeri Aho sanoi prosenttiliikkeen valtuuskunnalle, että hän ei näe perusteita mennä 0,4 prosentin tason alapuolelle kehitysmäärärahoissa. Tuolloin prosenttiliikkeen kyselyyn vastanneet kansanedustajat kahta lukuunottamatta pitivät 0,4 prosentin tasoa ehdottomana miniminä. Se mitä sitten tapahtui, onkin jo historiaa.

Mutta miten on mahdollista, että nyt talousnousun oloissa tuo samainen 0,4 prosentin bktl-osuus on niin ylivoimainen tavoite saavutettavaksi alhaaltapäin? Jos meininki ei muutu, tämä hallitus menettää viimeisenkin mahdollisuutensa oman sitoumuksensa täyttämiseen.

Laiska töitään luettelee

Yhtäkkiä alkoi tapahtua. ”Heti kun selkänsä käänsi…”, kommentoi kollega joka uskaltautui viikoksi lomalle toukokuussa.

Indonesiassa mielenosoittajat siirsivät Suharton entiseksi presidentiksi. Intian uusi hallitus ajatteli asioita huolellisesti ja lunasti kehitysmaiden moraalisen johtopaikkansa viidellä ydinkokeella. Israel puolestaan juhli miehitystä — palestiinalaiset heittelivät kiviä. Nigerian sotilashallitus joutui päästämään ystävämme Batom Miteen vapaaksi — ja sairaalaan toipumaan kidutusten aiheuttamista vammoista. G8-maiden huippujohtajat huomasivat ympärillään kymmeniä tuhansia ihmisiä vaatimassa köyhimpien kehitysmaiden velkojen mitätöimistä… Pallo siis pyörii, lomallakin (katso ss. 13-18). Yhtä Jubileeta koko kesä. Muistakaa myös levätä.

Juha Rekola

PS: ”Minä juon nyt irlantilaista kahvia”