Rampa poika vaatii äitiään ostamaan hänelle hienot krokotiilinnahkaiset kengät, mutta kengät ovat äidin mielestä liian kalliit. Samaan kauppaan tulee rampa sotilas, jolta puuttuu sattumalta juuri toinen jalka. Hän antaa äidille puolet kenkäparin hinnasta, ja pojan harras toive toteutuu.
Kaupan ulkopuolella toveri ihmettelee, miksi sotilaan piti välttämättä ostaa juuri tuo kenkä, joka kaiken lisäksi oli kolme numeroa liian pieni. Sotilas kiskoo kengän jalastaan ja huokaisee: ”Joitain vuosia sitten minä olin vielä se, joka asetti noita miinoja.”
Mutta tämä on vain elokuvaa
Ranskalaisperhe on sunnuntaikävelyllä metsässä. Isä ja äiti keskustelevat kiihkeästi, ja pojat lähtevät juoksemaan metsään omille teilleen. He löytävät jotain kiinnostavaa, kaivavat sen peittona olevat kuivat lehdet pois ja sitten räjähtää.
Tämäkin on vain elokuvaa. Sitäpaitsi lopputeksti vakuuttaa: tätä ei tapahdu meillä (Ranskassa), muualla maamiinat aiheuttavat uhrin joka 20. minuutti.
Bussillinen egyptiläisiä nuoria aloittaa iloisen retken maaseudulle. Bussissa kiistellään siitä, koska päästään eväänä olevan herkullisen piiraan kimppuun. Pissatauolla 24–vuotias draamaopiskelija osuu miinaan, joka räjähtää. Kolme tuntia myöhemmin nuorukainen on kuollut saamiinsa vammoihin.
Mutta tämäkin oli vain elokuvaa
12-vuotias Kaisa-tyttö lähtee lähellä kotia sijaitsevaan metsään mustikkaan. Hän hyppelee astiansa kanssa mättäältä toiselle, puolet marjoista joutui suuhun, puolet koriin. Yht’äkkiä jalan alla räjähtää ja katsahtaessaan yllättyneenä jalkaansa hän näkee yltympäriinsä roikkuvat lihanriekaleet.
Tämä tarina taas on totta, se sattui äidilleni Laatokan Karjalassa heinäkuussa 1943. Miinaan astumisen seurauksena hän on koko ikänsä ollut sotainvalidi.
Jotta tällaista — ja paljon pahempaakin — ei enää sattuisi, on ranskalainen Handicap International tuottanut elokuvakokonaisuuden 10 elokuvaa 100 miljoonaa maamiinaa vastaan, jonka osia edelliset fiktiiviset katkelmat olivat. Ohjaajien joukossa ovat muun muassa Bertrand Tavernier, Mathieu Kassovitz, Youssef Chahine ja Volker Schlöndorff. Jokainen neljän minuutin mittainen lyhytelokuva päättyy vetoomukseen tukea miinojen vastaista kampanjaa.
Jos elokuva joskus pääsee tv-ohjelmien täytteeksi tai elokuvateattereiden mainoksiin, se toivottavasti saa popcornit takertumaan ainakin niiden kurkkuun, joille Suomen itärajalle haudatut miinat ovat kansallinen tabu ja joiden takia Suomi ei voi allekirjoittaa kansainvälistä sopimusta henkilömiinojen kieltämisestä.
Mari Maasilta