Kiistaa Pakistanin korvikelaista

Nestlé-yhtiö on vuosien ajan rikkonut kansainvälistä äidinmaidonkorvikkeiden markkinointisäännöstöä jakamalla Pakistanin synnytyssairaaloissa maitokorviketta mainostavia esitteitä vastasynnyttäneille äideille. Yhtiö on puolustellut toimintaansa sillä, ettei Pakistanin laki kiellä mainosesitteiden jakamista.

Pakistanin hallitus valmistelee parhaillaan lakia maitokorvikkeiden markkinoinnin rajoittamisesta. Kansainvälisen markkinointisäännöstön mukainen lakiesitys kieltäisi maitokorvikeyhtiöitä jakamasta äideille mainosesitteitä tai ilmaisnäytteitä. Uuden lain myötä terveydenhuollon työntekijöille saisi tarjota maitokorvikkeista vain puhtaasti tieteellistä aineistoa.

Nestlé-yhtiö, joka ilmoittaa noudattavansa kansainvälistä markkinointisäännöstöä, on lähtenyt rajuun hyökkäykseen Pakistanin terveysviranomaisia vastaan. Yhtiö ryöpytti maan terveysministeriötä toteamalla, että lakiesitys ”on epäkäytännöllinen ja toimintakyvytön ja tulee johtamaan kaiken teollisuuden antaman tuen poistamiseen”.

Nestlé vastustaa lakiesityksen mainoskieltoa sekä rajoituksia, joiden mukaan imetyksen päättymisen jälkeen käytettäväksi markkinoitavien ”vierotustuotteiden” pakkauksissa ei saisi olla iloisten vauvojen kuvia. Vierotustuotteet ovat yleensä samanmerkkisiä kuin varsinaiset maitokorviketuotteet, minkä on uskottu aiheuttavan kuluttajissa sekaannusta.

Potentiaalisia rikollisia

Nestlé arvostelee kiivaasti myös lakiesityksen kohtaa, jonka perusteella maitokorviketeollisuuden toimintaa valvovassa elimessä ei saisi olla mukana teollisuuden edustajia. Maailman terveyskokouksen kahden vuoden takaisessa päätöslauselmassa jäsenmaita kehotetaan perustamaan nimenomaan ”kaupallisista intresseistä vapaita” valvontaelimiä.

— Laki näyttää pitävän teollisuutta ja kaikkia muita, jotka suosittelevat näiden ravintopitoisten ja välttämättömien tuotteiden käyttöä, potentiaalisina rikollisina, totesi Pakistanin Nestlén johtaja Syed Yawar Ali.

Hän oli myös huolestunut pakistanilaisten kuluttajien valinnanvapaudesta.

— Perheiden oikeutta tietoon perustuvaan valinnanvapauteen ollaan ankarasti rajoittamassa, sillä halutessaan tietoa vauvanruokinnasta heillä ei ole aina aikaa käydä terveyskeskuksessa. Lakiesityksen kaltaista ei ole koettu edes kaikkein totalitaarisimmissa valtioissa, eikä se millään lailla edistä vauvojen terveyttä.

Pakistan on maitokorvikeyhtiöille merkittävä markkina-alue, sillä siellä syntyy joka vuosi viisi ja puoli miljoonaa lasta. Markkinoiden kasvun edellytyksenä on, että yhä useammat äidit luopuvat imetyksestä. Pakistanissa vain 25 prosenttia vauvoista saa Unicefin suosituksen mukaisesti neljän ensimmäisen elinkuukauden aikana pelkkää rintamaitoa.

Kehitysmaaoloissa pulloruokinta voi olla kuitenkin hengenvaarallista. Puhtaan veden puutteessa maitokorvikkeen on todettu 25-kertaistavan vauvojen riskin kuolla ripuliin. Maailman terveysjärjestön mukaan puolitoista miljoonaa vauvaa menehtyy vuosittain pulloruokinnan aiheuttamiin sairauksiin. Pakistanissa joka kymmenes vauva kuolee alle yksivuotiaana.

Nestlé on ylivoimaisesti suurin Pakistanissa toimiva maitokorvikeyhtiö. Koko maailman maitokorvikemarkkinoista yhtiöllä on 40 prosentin osuus. Yhtiön kokonaisliikevaihto on noin 230 miljardia markkaa eli hieman enemmän kuin 130 miljoonan asukkaan Pakistanin bruttokansantuote.

Peik Johansson

Nestlé-tuotteita ovat:

Bona, Piltti ja Pirkka-vauvanruuat,
Jalostajan hernekeitto ja muut tölkkiruuat,
Nescafé (pikakahvi), Nesquik (kaakao), Nestea (pikatee),
Kit Kat, After Eight, Lion, Milky Bar (suklaa),
Smarties, Toffo (makeiset), Lyons Maid (jäätelö),
Perrier (kivennäisvesi), Findus (pakasteet),
Maggi (pussikeitot ja liemikuutiot),
Dronningholm (hillot),
Feline, Kennel, Serti (eläintenruuat) sekä
L’Oréal ja Lancôme (kosmetiikka).

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!