Yksi Suomen kehitysyhteistyön päämääristä on ollut tarjota suomalaisille mahdollisuus kerätä kokemuksia vieraista kulttuureista työskentelemällä kehitysmaissa. Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana tähän mahdollisuuteen on tarttunut nelisen tuhatta suomalaista.

Ensimmäisten suomalaisten kehitysyhteistyöntekijöiden joukossa 1960-luvulla oli presidentti Martti Ahtisaari. Hän on lehtihaastattelussaan todennut, että hänen uransa kannalta kokemus YK:n volutäärinä oli erittäin merkittävä. Hän osoittaakin edelleen kiinnostusta kehitysmaiden asioihin.

Osa Suomesta lähteneistä kehitysyhteistyöntekijöistä on mennyt suoraan Ulkoministeriön lähettäminä asiantuntijoina; heitä lähti vuosien 1966–96 aikana vajaa tuhat. Vuosina 1980–96 on lähtenyt puolisentoista tuhatta vapaaehtoista, näitä vapaaehtoisia lähettää noin 200 kansalaisjärjestöä, joita Ulkoministeriö tukee. Suurimmat järjestöistä ovat Suomen Punainen Risti, Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu, Lähetyksen Kehitysapu, Kansainvälinen Solidaarisuussäätiö, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Kehitysyhteistyön Palvelukeskus.

Ulkoministeriön rahoittamina matkaavat kehitysmaihin myös suomalaiset konsultit. Perinteisesti suomalaisessa kehitysyhteistyössä on käytetty paljon konsultteja, enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Laskin, että vuosina 1980–95 konsultteja on ollut kehitysyhteistyötehtävissä vähintään tuhat. Oletettavasti heitä on ollut paljon enemmän, mutta tietojen kerääminen konsulttien määristä on osoittautunut jokseenkin mahdottomaksi, eivätkä luvut siksi ole tarkkoja. Lisäksi luvuista puuttuvat mukana matkanneet puolisot ja lapset.

Luonne kuin Leelialla ja paljon aikaa

Kirjallisuuden mukaan kehitysyhteistyöntekijän persoonallisuus ratkaisee, kuinka kehitysapuhanke etenee; ei niinkään se, onko työntekijä kansalaisjärjestön, konsulttiyrityksen vai suoraan Ulkoministeriön lähettämä. Sovelias henkilö on ennen kaikkea hyvä ihmissuhdeihminen; suvaitsevainen, ihmisistä kiinnostunut, heitä kunnioittava sekä herkkä kulttuurieroille — melkoinen Leelia siis. Lisäksi hänen on hyvä olla nainen; nainen on usein miestä sopivampi kehitysyhteistyöntekijä. Kanadalainen kehitysyhteistyön tutkija Kealey sanoo tämän johtuvan siitä, että avarakatseisimmat naiset ovat vähemmän huolissaan statuksestaan ja haluavat oppia kieltä sekä viettää paljon aikaa paikallisen väestön kanssa.

Suomalaiset kehitysyhteistyöntekijät eivät välttämättä olleet kuvatunlaisia Leelioita, mutta monet heistä sanoivat, että pitkäaikaisen kehitysyhteistyökokemuksen mukanaan tuomaa ymmärrystä toisista kulttuureista, elämäntavoista ja poliittisista oloista ei olisi voinut mitenkään muuten hankkia.

Vaikka kehitysyhteistyöhankkeen etenemiseen lähettäjällä ei ole suurtakaan merkitystä, ovat konsultin ja vapaaehtoisen kehitysmaakokemukset varsin erilaisia. Konsultti nauttii hyvää palkkaa, hänellä on palvelijoita, auto ja muutenkin huikea elintaso etenkin paikallisiin verrattuna. Niinpä hän ei pääse tutustumaan paikalliseen kulttuuriin samalla tavalla tasaveroisena ihmisenä kuin pienipalkkainen vapaaehtoinen.

Myös konsultin ja vapaaehtoisen työtehtävät ovat usein hyvin erilaisia. Konsulttihankkeet ovat usein suuria rakennusosioita sisältävä kiireinen projekti, esimerkiksi voimalaitoksen tai puunjalostustehtaan rakentaminen ja niissä liikutellaan enemmän rahaa. Tämäkin tuo konsultille aseman, jota paikalliset kadehtivat. Kansalaisjärjestöhanke taas on tyypillisimmillään uskonnollisen järjestön pienimuotoinen koulutus- tai terveyshanke, joka kestää pitkään ja antaa samalla mahdollisuuden tutustua rauhassa kehitysmaiden kulttuuriin.

Kokemus voi olla myös ohut

Vaikka suomalaisten on tarkoitus kerätä kokemuksia vieraasta kultuurista, voi kokemus jäädä hyvinkin kevyeksi. Osa suomalaisista asuu, työskentelee ja viettää vapaa-aikansa muiden suomalaisten kanssa, eikä ole juurikaan kosketuksessa ympäröivään kulttuuriin. He elävät ja saunovat suomalaisittain afrikkalaisissa kulisseissa. Etenkin konsultteja ja asiantuntijoita moititaan tästä vale-Suomessa elämisestä.

Kun kehitysyhteistyö nähdään yhteiskunnallisena prosessina, joka muuttaa yhtälailla avun saajaa kuin antajaakin, myös kehitysyhteistyön vaikutukset Suomessa ja suomalaisissa saavat merkitystä. Esimerkiksi kuvatunlainen suomalaisyhteisössä eläminen muokkaa kehitysyhteistyökokemusta ja sitä, millainen käsitys suomalaisesta yhteiskunnasta ja kehitysyhteistyöstä Suomeen palanneilla kehitysyhteistyöntekijöillä on. Näitä käsityksiä ja palanneiden elämänkulkua selvitän tarkemmin nyt käynnistymässä olevassa seuraavassa tutkimuksessani. Tutkimus on jatkoa Helsingin yliopiston Kehitysmaatutkimuksen laitoksessa tekemälleni selvitykselle, johon tämäkin artikkeli perustuu.

Sikke Leinikki

Kirjoittaja on sosiologian jatko-opiskelija ja tutkija.