Etelä-Afrikassa sitä kutsutaan stokvelksi, Sambiassa chilembaksi, Kamerunissa dyanggiksi ja Länsi-Afrikassa esusuksi.

Erilaisia nimiä, mutta idea on sama: vahäosaiset ihmiset kokoontuvat yhteen, perustavat luottoyhdistyksen ja panevat rahaa sinne joko viikottain tai kuukausittain.

Luottoyhdistys lainaa rahaa — yleensä ilman korkoa — vuorollaan kullekin jäsenelle, jotta tämä voisi ostaa esimerkiksi kotitaloustavaroita tai maaseudulla vaikkapa eläimiä.

Epävirallisia luottoyhdistyksiä on Afrikassa ollut 1950-luvulta asti. YK:n viime kesänä julkaistun raportin mukaan 1994 Afrikassa oli lähes 21 000 modernia luottoyhdistystä, joiden jasenmäärä oli yli 5,6 miljoonaa ja säästöjen määrä yli 23 miljardia markkaa. Luottoyhdistykset lainaavat rahaa pienten yritysten perustamiseen ja tämä lisää työpaikkoja. Kulutus nousee, talous ja elintaso kasvavat. Arvioidaan, että jokaisen luottoyhdistyksen jäsenen toiminta hyödyttää kahdeksaa muuta afrikkalaista, siis ainakin 40 miljoonaa ihmistä.

Mikrolainoja lainataan jo teollisuusmaissakin

Kun suurin osa Afrikan maista itsenäistyi 1960-luvulla, hallitseva kehitysideologia oli modernisaatio, joka korosti modernin teollisuuden instituutioita — tehtaita, valtateitä ja lentokenttiä — ja uskoi näiden vaurastuttavan kehitysmaat teollisuusmaiden tasolle. Ideologia sai Afrikan hallitsijat vahättelemään luottoyhdistyksiä ja suosimaan isoja, moderneja rahamarkkinalaitoksia.

Vasta 1968 Nairobissa, Keniassa tapahtui käänne; Afrikan maat ja Maailmanpankki tunnustivat virallisesti, että luottoyhdistyksillä oli tärkeä rooli kehityksessä. Ne tunnustivat myös, että modernisaatio oli virhe ja oli parempi alkaa korostaa pieniä ihmisiin keskittyviä kehitysprojekteja. Yht’äkkiä ulkomaiset kehitysavun antajat alkoivatkin kiinnostua luottoyhdistyksistä, ja rahaa ja teknistä koulutusta virtasi afrikkalaisiin luottoyhdistyksiin.

Nykyisin puhutaan ”mikrolainasta” eli pienestä luotosta. Bangladeshilainen kansantalouden professori Muhammed Yunus on käyttänyt tätä ideaa jakamalla pieniä lainoja perustamastaan Grameen Bankista köyhille bangladeshilaisille pienyrittäjille heidän alkuvaikeuksiensa voittamiseksi. Idea on levinnyt teollisuusmaihinkin. Esimerkiksi Norja aikoo vähentää maahanmuutajien korkeaa työttömyyttä myöntämällä heille pieniä lainoja pienten yritysten perustamiseen.

Afrikassa luottoyhdistyksiä suositaan, sillä ne edistävät osallistumista, jota nykyaikana pidetään yhtenä tärkeänä edellytyksenä demokraattisen yhteiskunnan kehittymiselle. Jäsenet valitsevat omat johtajansa ja päättävät säästöjen, korkojen ja lainojen määrän. Psykologisesti toiminta antaa heille ylpeyttä, itseluottamusta ja tunnetta siitä, että he itse määrittelevät oman kohtalonsa. Tämän vuoksi luottoyhdistyksien katsotaan olevan se kohde, jossa ruohonjuuren demokratiaa opetetaan.

Naiset luotettavia lainan takaisinmaksajia

Naiset osallistuvat aktiivisesti ja tehokkaasti luottoyhdistyksien toimintaan. Itse asiassa on havaittu, että he ovat kestävän kehityksen avainasemassa. On myös huomattu, että naiset maksavat lainansa takaisin rehellisemmin kuin miehet. He investoivat rahaa yritystensä toimintaan, kun miehet usein panevat rahat kulutukseen. Niinpä avustusjärjestöt lainaavatkin kasvavassa määrin rahaa juuri naisille, joiden luottoyhdistystoiminnan loistavana esimerkkinä toimii Keski-Ghanassa sijaitseva Techiman Women’s Market Credit Union. Tällä hetkellä arvioidaan, että 10 000 ihmistä käy torilla päivittäin ostamassa vaatteita, ruokaa ja kodin sisustustavaroita yrityksiltä, jotka ovat 5 000 naisen omistuksessa. Samalla lainanmaksun laiminlyönti on pudonnut 40 prosentista kolmeen.

Suomi on ollut mukana Afrikan mikrolaina-ohjelmassa. Kuten muutkin ulkomaiset avustajat, Ulkoministeriön kehitysyhteistyöosasto KYO ei määrää lainanottajien toimintaa, mutta vaatii selvitystä rahankäytöstä. Näin lainaaja voi vapaasti valita oman yrityksensä toiminta-alueen ja muita siihen liityviä asioita.

Vaikka luottoyhdistysten toiminta Afrikassa on ollut positiivista, ja mikrolaina on lupaava väline köyhyyden poistamisessa, jäljellä on vielä pari ongelmaa. Afrikassa luottoyhdistys katsotaan pelkastään lainaa-antavaksi järjestöksi. Tämän vuoksi monet luottoyhdistykset kärsivät säästöjen puutteesta, jonka vain ulkomaiset kehitysapujärjestöt voivat täyttää. Tämä taas voi johtaa epäterveen riippuvuussuhteen syntymiseen. Toiseksi avustusjärjestöt haluavat innokkaasti osallistua mikrolainojen jakoon ja saada näin aikaan nopeita tuloksia. Mikrolainan toiminta kehityksen edistäjänä on kuitenkin pitkä prosessi; esimerkiksi Grameen Bank toimi 17 vuotta tuettuna ennen kuin se pystyi seisomaan omilla jaloillaan.

Percy Mashaire

Kirjoittaja on Suomessa pitkään asunut zimbabwelainen toimittaja.