Maaseutuväestö Suomen muutoksen keskiössä
Maaseutuväestön elinolot ovat Suomessakin olleet ratkaisevia yleisen hyvinvoinnin kannalta. Vuosisadan alussa olot olivat maalla kuin kehitysmaassa. Oli liikaväestöongelma ja kurjuutta. Rakennemuutos hyvinvointivaltioksi toi leveämmän leivän, mutta kaukana kotikonnuilta.
Suomen väkiluku oli yli kaksinkertaistunut vuosisadassa. Vuosisadan alussa Suomen maaseudulla sadat tuhannet ihmiset olivatkin tilattomia mäkitupalaisia, joilla ei talvisin ollut tarpeeksi töitä ja nälkä kurni vatsassa. 86 000 ruokakuntaa eli loisina ilman omaa asuntoa.
– Suomi teollistui myöhemmin kuin useimmat Länsi-Euroopan maat. Maaseudun liikaväestölle tarjoitui vain rajoitetusti työtilaisuuksia kaupungeissa ja teollisuusyhdyskunnissa, sanoo akateemikko Eino Jutikkala Kumppanin haastattelussa.
Suomi pysyi kauan maatalousvaltaisena, ja maatalaousväestön huippukin, yli kaksi miljoonaa henkeä, saavutettiin vasta 1920-luvulla.
Ratkaisu tapahtui lopulta omalla painollaan. Väkeä alkoi virrata kaupunkeihin ja tehdaskauppaloihin kiihtyvällä vauhdilla tasatahtia teollistumisen myötä. Liike alkoi jo ennen sotia, ja sen huippu oli 1960-luvulla, Jutikkala sanoo.
Jutikkala pitää tilattoman väestön ongelmaa objektiivisesti suurempana kuin torpparikysymystä, joka kuitenkin on tunnetumpi asia. Vuonna 1910 torppareita oli 17 prosenttia maatalousväestöstä, ja Jutikkala muistuttaa, että heidän sosiaalinen asemansa oli parempi kuin tilattomien. Hän arvelee torppareiden saaneen huomiota osakseen, koska he olivat taitavampia ajamaan asiaansa kuin kurjalisto.
Torpparit viljelivät vuokramaata ja maksoivat isännilleen päivätyönä. Tästä 150–200 vuotta vanhasta järjestelmästä tuli torppareille yhä enemmän rasite, kun luontaistaloudesta rahatalouteen siirryttäessä isännät yrittivät teettää heillä suurimman osan töistä. Tyytymättömyyttä lisäsi suullisten sopimusten aiheuttama turvattomuus.
Kysymys ratkaistiin viimein 1918 säädetyllä lailla torppien lunastamisesta itsenäisiksi. Inflaatio teki lunastamisen helpoksi, ja 124 400 maatilaa itsenäistyi.
Viimeisin suuri mullistus oli sodan jälkeinen evakkojen asuttaminen. Karjalassa oli paljon pienviljelijäasutusta ja vähemmän työväkeä kuin muualla Suomessa. Siirtoväelle perustettiin yli 36 000 tilaa, joista noin puolet oli peltoalan puolesta elinkelpoisia. Päälle päätteeksi 45 000 rintamamiestä sai tontin ja hiukan viljelymaata. Jotkut saivat pientilan.
Koska Suomessa oli melko vähän ”rokotettavia” suurtiloja, luovutusvelvollisuus kohdistettiin myös keskikokoisiin talonpoikaistiloihin. Maatalouden rationalisoiminen edellytti kuitenkin tilakoon suurentamista. Asutustoimintaa on arvosteltu paljon, mutta Jutikkalan mielestä sitä ei saa arvioida jälkipolvien kannalta.
– Oli ehdottoman välttämätöntä, että siirtoväelle saatiin maata.
Maaseudun kehityksen tutkimuksessa Jutikkalan mielestä nyt olisikin kiintoisaa selvittää, kuinka moni evakko loppujen lopuksi piti tilansa. Tätä on tutkittu vain joillakin paikkakunnilla.