Natosta tai Horneteista on helpompi keskustella miesten ja naisten kesken kuin tasa-arvopolitiikasta. Siltä ainakin tuntuu. Naisten asemaa on pohdittu viimeisten 20 vuoden aikana neljässä YK:n järjestämässä virallisessa kokouksessa ja niiden yhteydessä järjestetyissä kansalaisjärjestöjen foorumeissa. Viimeksi Pekingissä syyskuussa. Näiden 20 vuoden aikana naiset ovat oppineet paremmin valvomaan etujaan ja eri puolille maailmaa on syntynyt vahvoja naisjärjestöjä ja verkostoja. Pekingiin valmistautuminen oli varsinkin kehitysmaissa hyvin tehokasta.
Kun vuonna 1975 Meksikossa pidetty ensimmäinen naisten asemaa käsittelevä kokous keräsi kansalaisjärjestöjen foorumiin kuutisentuhatta aktivistia eri puolilta maailmaa, niin Pekingin foorumiin matkusti yli 30 000 naista, joukossa jokunen mieskin. Kansalaisjärjestöjen voima ja merkitys on lisääntynyt. Tämä on tullut esiin myös muissa YK:n kansainvälisissä kokouksissa. Pekingissä kaksiviikkoinen foorumi pidettiinkin ennen virallista kokousta ja kokousten päällekkäisyyttä oli vain neljä päivää. Silti kansalaisjärjestöjen edustajat pystyivät käymään hyödyllistä ja merkittävää vuoropuhelua virallisten kokousedustajien kanssa.
Naisten asema puhuttaa, mutta puhuttaako se vain naisia. Pekingin virallisessa kokouksessa suurin osa delegaatioiden edustajista oli naisia. Sama tahti jatkuu kokouksen jälkeen. Naiset istuvat hartaina pohtimassa omissa joukoissaan toimintasuunnitelman jatkokäsittelyä. Miehet loistavat poissaolollaan. Näin ainakin Suomessa ja oletettavasti myös muissa maissa, ainakin tällaisia viestejä on kuulunut.
Toisaalta tilanne ei ole mahdoton. Kun vielä vuoden 1985 Nairobin kokouksen toimintastrategia jäi pölyttymään ilman sen kummempaa jälkipyykkiä, niin nyt on naisten joukossa aistittavissa aivan uutta päättäväisyyttä ja valmiutta. Ilahduttavaa on ollut myös se, että toimintasuunnitelmaa pohtivat sovussa sekä kansalaisjärjestöjen että julkisen hallinnon edustajat. Suomalaisia naisia puhuttaa ennen kaikkea tasa-arvo koulutuksessa, työelämässä ja päätöksenteossa. Myös ihmisoikeuskysymykset ja köyhyys ovat nousseet voimakkaasti esiin.
Kaksi kolmasosaa maailman köyhistä on naisia ja miljoonat naiset kärsivät ihmisoikeusloukkauksista. Köyhyys on valtarakenteellinen ja taloudellinen kysymys. Köyhyys tulee olemaan vuosikymmenienkin päästä ongelma, jollei sen syihin päästä käsiksi eikä aseteta realistisia tavoitteita sen voittamiseksi.
Kansalaisjärjestöillä ja vapaalla kansalaistoiminnalla on tärkeä rooli niin Pekingin kuin muidenkin YK:n suurten kokousten asiakirjojen toteuttamisen seurannassa. Nämä tahot voivat ja niiden tulisikin seurata ja kyseenalaistaa harjoitettavaa virallista politiikkaa, joka parhaimmillaankin on aina tukku kompromisseja ja pahimmillaan ihmisten valtaenemmistöä kurjistavaa, tasa-arvoa loukkaavaa tai ympäristöä tuhoavaa politiikkaa. Uudet ajatukset ja radikaalit muutosehdotukset syntyvät usein elävässä elämässä ja ihmisten keskeisessä vuorovaikutuksessa. Sen vuoksi olisikin tärkeää, että Pekingin kokouksen anti voitaisiin käsitellä yhteisen pöydän ääressä. Sen luulisi olevan sekä naisten että miesten etu.
Kehitysyhteistyötä tekevät kansalaisjärjestöt voivat omassa työssään vaikuttaa siihen, kenen kanssa ja kenen puolesta ne tekevät työtä ja millaisia tavoitteita asetetaan kehitysmaissa. Tasa-arvopolitiikan tulisi olla keskeisesti mukana kehitysyhteistyössä. Tässä on haastetta myös Kepassa toimiville miehille.
Leena Reiman