• 12.3.2025

    ”Emme etsi pelastajaa” – Palestiinalaiset nuoret naiset haluavat muuttaa kertomuksen terroristeista ja nimettömistä uhreista 

    Suomessa vierailleet palestiinalaisaktivistit haluaisivat Palestiina-uutisointiin inhimillisempiä tarinoita ja vähemmän kliseitä. Palestiinalaisten asioista pitää kysyä heiltä itseltään, ei Donald Trumpilta, he ohjeistavat.

  • 10.3.2025

    Turistit puuttuvat hiihtokeskuksista ja maanviljelijät lykkäävät istutuksia – Vaikea kuivuus piinaa Kashmiria

    Intian Kashmirissa on satanut viime vuosina lunta vain vähän, ja seuraukset näkyvät nyt. Pelkona on, että lähikuukausina juomavesi ei riitä kaikille.

  • 7.3.2025

    Lissabonin lähiöiden siirtolaisnuoret opettelevat räppäämistä taidetyöpajoissa – Samalla etsitään yhteistä identiteettiä

    Lissabonissa tarjotaan lähiöiden nuorille tarinoiden, tanssin, kuvataiteen ja musiikin työpajoja. Rap-työpajaa pitää Karri ”Paleface” Miettinen, jonka mukaan rap on etenkin siirtolaisnuorille tärkeä asia kaikkialla.

  • 6.3.2025

    Ihmisoikeuksia ja demokratiaa on pidetty Suomessa muuttumattomina, sanoo työelämäprofessori Kaari Mattila – ”Meidän pitää ymmärtää, mitä puolustamme”  

    Ihmisoikeusliiton entinen pääsihteeri Kaari Mattila on valittu Itä-Suomen yliopiston työelämäprofessoriksi, jonka tonttiin kuuluvat ihmisoikeudet, demokratia ja oikeusvaltio. Hän on huolissaan etenkin suurvaltojen heikkenevästä demokratiakehityksestä ja toivoo Euroopan mailta jälkiviisauden sijaan syvällisempää ymmärrystä.

  • 4.3.2025

    Hyvän Tekijät -podcastin kolmannessa jaksossa keskustellaan sodan säännöistä: ”Keskeinen rikkomus on se, että hyökkäyksiä kohdistetaan siviileihin”

    Hyvän Tekijät -podcastin jaksossa pitkän uran Suomen Punaisessa Ristissä tehnyt Kristiina Kumpula avaa sodan sääntöjä. Vaikka sodan säännöt tunnetaan ja tunnistetaan paremmin kuin aiemmin, niitä ei aina noudateta.

  • 3.3.2025

    Satamahanke tuhosi Keralan simpukat ja vei kalastajilta elinkeinon: ”Simpukat ovat pieniä ja niitä on vähemmän”

    Intian Keralassa simpukoille kävi kuin Hukkajoen raakuille; ihmisen toiminta tuhosi niiden elinolot. Keralassa syypäänä pidetään satamahanketta.

  • 26.2.2025

    Maahanmuuttajataustaisen päihdeongelma on moninkertainen stigma

    Samha ry tarjoaa vertaistukea ja apua Helsingin Itäkeskuksessa maahanmuuttajataustaisten päihde- ja mielenterveysongelmiin. Toiminnanjohtaja Omar Tariqin mukaan maahanmuuttajataustaisen potilaan alkoholiongelmaa ei välttämättä uskalleta ottaa palvelujärjestelmässä puheeksi.

  • 24.2.2025

    Egyptin kristityt kokevat asemansa parantuneen – ”Joskus minua tuijotetaan, mutta turvattomuutta en ole koskaan kokenut”

    Noin kymmenen prosenttia muslimivaltaisen Egyptin väestöstä on kristittyjä. Koptikirkon Anafora-yhteisössä elävä nunna Ilaria oppi jo lapsena, että Koraanissakin on hyviä elämänoppeja.

  • 21.2.2025

    Miinat vaikeuttavat pakolaisten paluuta Syyriassa: Rowan al-Kamalin lapset pelastuivat täpärästi

    Miinaräjähdysten määrä on kasvanut Syyriassa sen jälkeen, kun Bashar al-Assadin hallinto kaatui joulukuussa ja rintamalinjat hiljenivät.

  • 18.2.2025

    ”Ihmiset valittavat ja ovat vihaisia Trumpille” – Tapasimme kenialaisessa slummissa Boy Dallasin, jonka elämään suomalaiset tutustuivat kymmenen vuotta sitten

    Vuonna 2015 ohjaaja Kati Juurus teki Nairobin slummia Kiberaa käsittelevän palkitun dokumentin, jonka pääosassa nähtiin kuvaajana työskentelevä Boy Dallas. Tapasimme Boy Dallasin Kiberassa ja kysyimme, mihin suuntaan tilanne hänen kotikulmillaan on kehittynyt.