Punainen Risti tuo iloa, ylläpitää toivoa ja vahvistaa luottamusta – tule joukkoomme tekemään merkityksellistä työtä!
Haemme Punaisen Ristin keskustoimistolle päällikköä järjestökehityksen yksikköön toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.
Järjestökehityksen yksikkö vastaa Punaisen Ristin järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan valtakunnallisesta kokonaisuudesta, kuten järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä, vapaaehtoisten osaamisen vahvistamisesta ja vapaaehtoisten digitaalisista palveluista. Yksikkö vastaa myös nuorten toiminnan sekä oppilaitosyhteistyön valtakunnallisesta koordinoinnista.
Työtehtävät
Haemme joukkoomme kokenutta ja ihmisistä innostuvaa päällikköä. Tehtävänäsi on johtaa järjestökehityksen yksikköä monimuotoisella toimintakentällä ja muuttuvassa yhteiskunnassa. Tehtäviisi kuuluu vastata yksikön toiminnan ja talouden suunnittelusta, toteutuksesta ja seurannasta. Esihenkilönä huolehdit työntekijöiden tukemisesta ja osaamisesta niin, että heillä on parhaat mahdolliset edellytykset onnistua työssään sekä kehittää toimintaa.
Vastaat järjestökehityksen yksikön monipuolisesta kokonaisuudesta sujuvalla yhteistyöllä Punaisen Ristin muiden yksikköjen, järjestökumppaneiden ja viranomaisten kanssa. Yksikkö onnistuu johdollasi tukemaan Punaisen Ristin piirejä ja vapaaehtoisia sekä löytämään rohkeasti uudenlaisia toimintamuotoja ihmisten auttamiseksi eri-ikäisten ja erilaisista taustoista tulevien vapaaehtoisten voimin Punaisessa Ristissä ja yhteistyöverkostoissa, ympäri Suomen.
Työ alkaa 1.6.2025 tai sopimuksen mukaan.
Työsuhteen tyyppi: toistaiseksi voimassa oleva
Toivomme sinulta
Etsimme päällikköä, jolla on kokemusta ja näyttöä menestyksekkäästä esihenkilötyöstä sekä intoa ja luovuutta järjestökehityksen yksikön johtamiseksi erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Sinulla on laaja-alainen ymmärrys järjestö- ja vapaaehtoistoiminnasta ja sen muutostrendeistä kansalaisyhteiskunnan kentällä. Intohimosi on johtaa järjestö- ja vapaaehtoistoiminnan kehittämistyötä yhteiskunnan ja avun tarpeiden muuttuessa. Ajattelusi keskiössä ovat avuntarvitsijat.
Johtamisen ja esihenkilötaitojen ohella tehtävässä tarvitaan erinomaisia yhteistyö-, vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, digitaalisten järjestelmien tuntemusta sekä hyvää ymmärrystä työhyvinvoinnin tukemisesta. Osaat innostaa muita ja sinulla on halu jatkuvaan uuden oppimiseen sekä muutoksen johtamiseen. Sinulla on lisäksi monipuolinen kokemus tuloksellisesta hankejohtamisesta.
Odotamme molempien kotimaisten kielten lisäksi englannin kielen taitoa sekä tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
Toimintaamme ohjaavat Punaisen Ristin periaatteet, joihin valittavan henkilön tulee sitoutua. Arvostamme työyhteisön moninaisuutta ja toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolta olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.
Tarjoamme sinulle
Pääset hyödyntämään osaamistasi mielenkiintoisessa ja monipuolisessa tehtävässä järjestömme tärkeässä auttamistyössä. Henkilöstökyselyidemme mukaan työntekijämme arvostavat erityisesti merkityksellistä ja innostavaa työtä sekä yhdenvertaista työyhteisöä, jossa tuemme toisiamme. Haluamme, että jokainen työntekijä kokee olevansa tervetullut ja arvostettu omana itsenään, olevansa osa työyhteisöä ja tulevansa kuulluksi.
Henkilöstömme hyvinvointia ja jaksamista tuemme tarjoamalla lounas- ja liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun sekä monipuoliset työterveyshuollon palvelut. Sinulla on mahdollisuus myös työsuhdepyöräetuun.
Työpaikka sijaitsee Helsingissä, osoitteessa Tehtaankatu 1 a. Tehtävässäsi on mahdollisuus työskennellä osittain myös etänä.
Noudatamme sosiaalialan järjestöjen työehtosopimusta.
Kiinnostuitko?
Jos haluat liittyä osaksi avun ketjuamme ja mukavaa työyhteisöämme – toimi nyt! Lisätietoja tehtävästä antaa hyvinvointi- ja järjestökehitysjohtaja Leena Suurpää 11.4. ja 16.4. klo 15–16, p. 050 5438251.
Lähetä sähköinen hakemus viimeistään 23.4.2025.
Punainen Risti, keskustoimisto
Suomen Punainen Risti on humanitaarinen avustusjärjestö, yksi kansainvälisen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun 192 kansallisesta yhdistyksestä.
Tehtävämme on auttaa apua eniten tarvitsevia kotimaassa ja ulkomailla katastrofien ja onnettomuuksien sattuessa, ja kouluttaa heitä varautumaan niihin. Kannustamme ihmisiä hoitamaan terveyttään ja pitämään huolta toisistaan.
Punaisessa Ristissä työskentelee useiden toimialojen asiantuntijoita ja ammattilaisia monilla erilaisilla työ- ja koulutustaustoilla, sekä Suomessa että maailmalla.