• 30.5.2025

    Trumpin valtaannousun seuraukset näkyvät nyt perhesuunnittelun kriisinä – Ugandassa ihmiset ryntäsivät poistattamaan ehkäisykapselinsa, Sambiassa kierukat jumittuivat varastoon

    Seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelut ovat monessa maassa kriisiytymässä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinnon politiikan seurauksena. MSI Reproductive Choices -järjestön apulaisjohtaja Erica Belanger sanoo, että Trumpin edellinen kausi ei ollut mitään verrattuna siihen, mitä nyt koetaan.

  • 30.5.2025

    Nälkä uhkaa kasvaa Etiopiassa

    Maailman ruokaohjleman oli tarkoitus avustaa kahta miljoonaa äitiä ja lasta vuonna 2025, mutta se on joutunut leikkaamaan kustannuksia saatuaan vain puolet viime vuoden rahoituksesta.

  • 28.5.2025

    Vialliset vaalit – demokratian kehittymistä Euroopassa hidastaa valtapuolueiden vastarinta 

    Euroopan eri maissa valtapuolueiden tavoitteena on vakiintuneiden vaalitapojen säilyttäminen, minkä vuoksi suhteellisuus äänten ja edustajamäärien välillä toteutuu huonosti. Suomen vaaleissa suhteellisuutta haittaavat pienet vaalipiirit. Emeritusprofessori Heikki Paloheimo on tarjonnut ratkaisua ongelmaan jo vuodesta 2008, mutta poliitikoille se ei kelpaa. 

  • 27.5.2025

    ”Afgaanitytöt ovat rohkeita, eikä heidän pitäisi elää pelossa”– Kabulilaisen kellarin suojissa toimii naisten ravintola

    Kun Taliban nousi Afganistanissa uudelleen valtaan vuonna 2021, se rajoitti naisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan. Rajoitteista huolimatta Kabulissa toimii harvinainen naisten johtama ravintola, joka tarjoaa naisille ja heidän perheilleen ruokaa ja paikan keskustella.

  • 23.5.2025

    Kansainvälinen kehitysrahoitus laski viime vuonna

    Kansainvälisen kehitysrahoituksen määrä laski 7,1 prosenttia viime vuonna edellisvuoteen verrattuna, selviää OECD:n keräämästä datasta. Suomen kehitysrahoitus laski 12,9 prosenttia.

  • 22.5.2025

    Uskommeko rauhan säilyvän pelkästään puolustusmenoja kasvattamalla?

    Suomessa puhutaan enemmän asehankinnoista ja puolustusmenojen kasvattamisesta kuin rauhasta. Myös eriarvoisuutta lisäävä politiikka on kuitenkin turvallisuusuhka, muistuttaa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.

  • 21.5.2025

    Tutkija Timo R. Stewart ei pelkää kohdata eri mieltä olevia – ”Olen muuttanut omia mielipiteitäni monta kertaa”

    Rauhansopimus on harvoin mieluisa kaikille. ”Kunhan sopimus on vähemmän paha kuin konfliktin jatkuminen, se saattaa kannattaa”, sanoo Timo R. Stewart. Euroopan ja Lähi- idän suhteita tutkivan Stewartin mukaan väittelemistä pitäisi opettaa jo koulussa.

  • 21.5.2025

    ”Nyt on ihan selkeästi rankaisumentaliteetti käynnissä” – Suomalainen rauhanliike elää vaikeinta aikaansa vuosikymmeniin

    Hallitus on lakkauttanut rauhanjärjestöjen rahoituksen, konfliktit kärjistyvät ja poliitikot uhkuvat varusteluintoa. Rauhanaktivistien mukaan toivo versoo kuitenkin vastareaktiosta: yhä useampi on kyllästynyt sotauhoon.

  • 20.5.2025

    Mediaympäristön muutos ja resurssivaje koituivat Ulkopolitiikka-lehden kohtaloksi

    Yi 60-vuotias Ulkopolitiikka-lehti lakkautettiin tänä keväänä. Lakkautuspäätöksestä vastannut Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala kaipaa silti yhä ”syvää näkemystä melun maailmaan”.

  • 16.5.2025

    “Tässä tapahtumassa tunnemme olevamme hetken kuin kotona” – Barcelonalaisessa puistosalsassa kohtaavat eri kulttuurit ja taustat

    Perulaisen Ana Renojon johdolla sadat salsaajat kokoontuvat Barcelonan Ciutadella-puistoon tanssimaan joka viikonloppu. Barcelona on yksi lattaritanssien pääkaupungeista Euroopassa.