16.10.2020
Black Joy on vapautta ja vastarintaa
Valokuvaaja Uwa Iduozee tallensi kamerallaan iloa Black Joy -liikkeen hengessä New Yorkissa. Liike syntyi vastapainoksi negatiiviisille asioille, joita mustat ihmiset kokevat arjessaan.
16.10.2020
Valokuvaaja Uwa Iduozee tallensi kamerallaan iloa Black Joy -liikkeen hengessä New Yorkissa. Liike syntyi vastapainoksi negatiiviisille asioille, joita mustat ihmiset kokevat arjessaan.
13.10.2020
Aria Arai, 66, on tehnyt Suomessa työtä monikulttuurisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi 1990-luvulta asti. Samalla hän on nähnyt, millaista rasismi on ollut Suomessa kolmena eri vuosikymmenenä.
7.10.2020
Rasismi ja sen näkyväksi tehnyt Black Lives Matter -liike vaativat meitä reagoimaan, Anni Valtonen kirjoittaa.
2.10.2020
Mielenosoitukset Yhdysvalloissa ovat jatkuneet jo kuukausia. Mustaihoisille amerikkalaisille ne merkitsevät paitsi poliisiväkivallan vastustamista, myös epäoikeudenmukaisen yhteiskunnan näkyväksi tekemistä.
17.9.2020
Niin Suomessa kuin maailmallakin ihmiset ovat pandemian aikana innostuneet kasveista. Ilmiö on näkynyt niin sosiaalisessa mediassa kuin puutarhakauppojen myyntiluvuissa.
3.9.2020
Presidentti Trump ilmoitti kesäkuussa, että hallinto voi asettaa taloudellisia sanktioita ja matkustuskieltoja kansainvälisen rikostuomioistuimen henkilökunnalle. Nyt mustalle listalle ovat joutuneet pääsyyttäjä Fatou Bensouda sekä toinen korkea tuomioistuimen viranomainen.
14.8.2020
Israel ja Arabiemiirikunnat ilmoittivat eilen solmivansa diplomaattisuhteet. Osana sopimusta Israel hylkäsi ainakin toistaiseksi suunnitelmansa liittää osia miehitetystä Länsirannasta itseensä. Palestiinalaisilla näyttää kuitenkin olevan enää vain hävittävää, kirjoittaa Teija Laakso.
23.7.2020
Iso osa Afrikan maista ja moni muu kehittyvä maa on saavuttanut kaikki kestävän kehityksen Agenda 2030 -ohjelman ilmastotavoitteet, käy ilmi YK:n tuoreesta kestävän kehityksen raportista. Surkeimmin ovat suoriutuneet länsimaat, Suomi mukaan lukien.
16.6.2020
Yhdysvaltain ja Zimbabwen välit ovat olleet kireät Zimbabwen edesmenneen presidentti Robert Mugaben ajoista lähtien. Viime aikoina kiistaa ovat aiheuttaneet mielenosoitukset ja niiden väkivaltainen tukahduttaminen molemmissa maissa.
29.5.2020
Etnisten rajojen tiukasti jakamassa Los Angelesissa julkista taidetta tehdään ja pyritään kontrolloimaan erilaisin intressein. Tasapainon löytäminen ei ole helppoa.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.