6.9.2018
Tansanialainen kuvanveistäjä: Lahjakkuudella ei ole sukupuolen kanssa mitään tekemistä
Mwandale Mwanyekwa, 40, ei odota, että kukaan tekisi mitään hänen puolestaan.
6.9.2018
Mwandale Mwanyekwa, 40, ei odota, että kukaan tekisi mitään hänen puolestaan.
3.9.2018
Uuden lain seurauksena verkkoviestimet joutuvat Tansaniassa hakemaan toimilupaansa uudelleen. 800 euron maksu on monelle liikaa. Myös sisältöä valvotaan aiempaa tarkemmin.
16.5.2018
Kuukautiset ovat useimmissa kulttuureissa tabu, joka voi aiheuttaa muun muassa hygieniaongelmia ja koulupoissaoloja. Tansanialainen Hyasintha Ntuyeko on käynyt väärien uskomusten kimppuun. Työ on hidasta, sillä maassa on pohdittu jopa sitä, viekö uutuustuote kuukuppi neitsyyden.
13.4.2018
Turistien seassa, Sansibarin hiekoilla vaeltelee nuoria maasai-miehiä perinneasuissaan. Rannalle tulemisen syynä on tarve päästä naimisiin. Morsiusmaksurahat kerätään koruja myymällä.
11.4.2018
Tansanialainen päätoimittaja Ansbert Ngurumo pakenee maansa hallintoa, joka on viime aikoina jahdannut sekä mediaa että oppositiota. Maan ihmisoikeustilanne on heikentynyt myös Suomen Tansanian-suurlähettilään Pekka Hukan mukaan.
9.3.2018
Tansanian sananvapaustilanne on hälyttävä. Presidenttiä kritisoinut päätoimittaja joutui jättämään kotimaansa ja perheensä peläten henkensä puolesta.
7.3.2018
Katja Kokkoniemi paloi loppuun ja vaihtoi ravintola-alan sisustussuunnitteluun. Nyt hän työllistää tansanialaisia naisia.
16.10.2017
”Kirjoitat kriittisen pääkirjoituksen hallituksesta, ja seuraavana päivänä tulee soitto.”
11.10.2017
Metsäkävelyiden on todettu olevan kuntosalilla rehkimistä parempi keino ehkäistä mielenterveysongelmia ja lisätä hyvinvointia. Viisi eri kulttuureissa asuvaa kertoo, miten luonto vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa.
3.8.2017
Teknologisia innovaatioita ei synny vain teollisuusmaissa, vaan niillä on vakiintunut paikkansa myös kehittyvissä maissa. Tutustuimme muun muassa viljelykonttiin ja aurinkovoimalla toimivaan mediareppuun.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.