20.12.2016
Alle kolme prosenttia syyrialaispakolaisista sijoitettu rikkaisiin maihin
Suomi pärjää yllättävän hyvin kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin vertailussa, jossa lasketaan, mikä olisi kunkin rikkaan maan reilu osuus Syyrian pakolaisista.
20.12.2016
Suomi pärjää yllättävän hyvin kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin vertailussa, jossa lasketaan, mikä olisi kunkin rikkaan maan reilu osuus Syyrian pakolaisista.
16.12.2016
Järkyttävät kuvat sodista ja luonnonkatastrofeista tuovat etäällä olevan hädän silmiemme eteen. Kuvat voivat herättää empatiaa, mutta myös vahvistaa harhakuvaa siitä, että länsimaalaisilla olisi erityinen asema maailmanjärjestyksessä.
30.11.2016
"Monet perheet pelkäävät, etteivät he selviä seuraavasta yöstä", kertoo Pelastakaa Lasten Syyrian maajohtaja.
28.11.2016
Piiritetyillä alueilla elävien lasten määrä on kaksinkertaistunut alle vuodessa. Lapsille tuo helpotusta maanalainen huvipuisto, kertoo Unicef.
16.11.2016
Pitkään jatkuneen konfliktin seurauksena monet syyrialaiset ovat yksinkertaisesti menettäneet selviytymiskeinonsa, sanovat YK:n ruokajärjestöt.
24.10.2016
On nähtävä hyvyys siellä, missä sitä on, kirjoittaa Elina Hirvonen
24.10.2016
Kriisityö vie Johanna Klingeä maailmalle. Motivaatio tulee tiedosta, että apu menee perille. Toivo on ihmisissä.
3.10.2016
Karkotukset eivät ole vastaus siirtolaisuuden haasteisiin, tutkijat sanovat.
3.10.2016
Kirjailija Niina Hakalahden ja hänen syyrialaistaustaisen miehensä Mouhannad Ismailin perheessä syödään kaiken maailman kotiruokaa.
29.9.2016
Syyrian hallituksen ja Venäjän pommittamassa Aleppossa on kuollut alle viikossa lähes sata lasta. Jäljellä on enää kolmisenkymmentä lääkäriä, kertovat avustusjärjestöt.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).