• 6.2.2024

    Pian vuoden kestänyt sota on tehnyt Sudanista maan, jossa on enemmän sisäisiä pakolaisia kuin missään muualla – ”Paenneilta kuulee hirveitä tarinoita siitä, mitä he ovat joutuneet kokemaan”

    Sudanissa on noin yhdeksän miljoonaa maan sisäistä pakolaista, joista suurin osa on lähtenyt kodeistaan sen jälkeen, kun taistelut armeijan sekä puolisotilaallisen RSF-ryhmittymän välillä viime keväänä alkoivat. Lääkärit ilman rajoja -järjestön Sudanin hätäavun päällikkö Hanna Majanen kertoo, että järjestö voi auttaa vain kaikkein eniten apua tarvitsevia.

  • 8.11.2023

    YK:n pakolaisjärjestö varoittaa: Sudanissa on käynnissä maailman silmiltä piilossa ”käsittämätön humanitaarinen kriisi”

    Sudanissa on nyt eniten väkivallan takia paenneita koko maailmassa, 7,1 miljoonaa. Viime aikoina väkivalta on kasvanut etenkin Darfurin osavaltiossa.

  • 6.10.2023

    Jo kertaalleen sotaa paenneet eteläsudanilaiset joutuvat palaamaan Sudanista – WFP varoittaa ruokakriisistä

    Lähes 300 000 ihmistä on paennut Sudanin sisällissotaa Etelä-Sudaniin. Suurin osa heistä on maahan palaavia pakolaisia, jotka kärsivät nälästä.

  • 25.8.2023

    Sudanin väkivaltaa paennut jo yli 4,5 miljoonaa ihmistä – Avustusjärjestö varoittaa yhä lähenevästä nälänhädästä

    Terveyspalvelut ovat monin paikoin lähes tuhoutuneet Sudanissa, jossa on taisteltu keväästä alkaen. Avustusjärjestöt pelkäävät tartuntatautien leviämistä ja nälänhätää. Noin 20,3 miljoonaa ihmistä kärsii ruokapulasta.

  • 3.8.2023

    Amnesty vaatii Sudanin asevientikiellon laajentamista sotarikosten vuoksi – Sairaaloihin ja kirkkoihin on hyökätty

    Sekä armeija että puolisotilaalliset RSF-joukot ovat iskeneet tahallaan Sudanissa siviilejä vastaan, kertoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty International. Konfliktia on paennut jo lähes neljä miljoonaa ihmistä ja yli 20 miljoonaa on ruokakriisissä

  • 5.6.2023

    Sudanin sota jumitti kaupankäynnin naapurimaa Egyptin kanssa – Pelkona laajat talousvaikutukset

    Sudanissa huhtikuussa alkaneet väkivaltaisuudet ovat vaikeuttaneet rajaliikennettä ja sitä kautta kaupankäyntiä. Tuontilihasta riippuvaisessa Egyptissä pelätään vakavia talousvaikutuksia.

  • 19.5.2023

    Lähes puolet sudanilaisista tarvitsee humanitaarista apua – YK julkaisi ennätyssuuren avustusvetoomuksen

    Sudanin taistelut ovat jatkuneet yli kuukauden ja noin miljoona ihmistä on paennut. YK on saanut raportteja myös seksuaalisesta väkivallasta.

  • 19.4.2023

    Sudanin konfliktissa on kyse vaarallisesta valtapelistä, jossa roolinsa on myös ulkovalloilla – ”Kaikki paine pitäisi laittaa siihen, että sota loppuu”, sanoo tutkija Redie Bereketeab

    Sudanin armeija ja RSF-ryhmä taistelevat vaikutusvallasta ja rikkauksista – ja kumpikin uskoo voivansa voittaa. Ulkovallat ovat toistaiseksi vaatineet yhtenäisenä rintamana väkivallan lopettamista, mutta niilläkin on Sudanissa omat intressinsä. Ihmisoikeuksia ja demokratiaa ei luoda hetkessä, muistuttaa Afrikan sarven konflikteihin perehtynyt Pohjoismaisen Afrikka-instituutin tutkija Redie Bereketeab.

  • 18.4.2023

    Avustusjärjestöt vaikeuksissa Sudanissa – Tiloja ryöstelty, sairaaloista loppuvat tarvikkeet

    Lääkärit ilman rajoja -järjestö kertoo, että potilaita kuoli, koska sen tukemassa sairaalassa Pohjois-Darfurissa ei ollut leikkauskapasiteettia ja muut alueen sairaalat olivat kiinni. Humanitaarinen tilanne on vakava, sillä jo ennen taisteluiden alkamista kolmannes maan väestöstä tarvitsi apua.

  • 27.9.2022

    Sudanissa vakava ruokakriisi – Satoja tuhansia lapsia voi kuolla aliravitsemukseen, varoittaa Unicef

    Sudan on vallankaappauksen, äärimmäisten sääilmiöiden ja konfliktien kurimuksessa. Jo kolmannes väestöstä kärsii nälästä.