8.5.2013
Suomi ja Tanska nostamassa palestiinalaisedustustojen asemaa
Korotuksella tuetaan palestiinalaisten oman valtion rakennusta sekä rauhanprosessia, sanoo ulkoministeriö.
8.5.2013
Korotuksella tuetaan palestiinalaisten oman valtion rakennusta sekä rauhanprosessia, sanoo ulkoministeriö.
23.4.2013
Myös Suomi on allekirjoittanut kirjeen, jossa vaaditaan Israelin siirtokunnista EU:hun tulevien tuotteiden tarkempaa merkitsemistä.
16.4.2013
Aseellisen voimankäytön kannatus on laskenut voimakkaasti palestiinalaisten keskuudessa, selviää mielipidetutkimuksesta.
9.4.2013
Useita siviileitä on kuollut tänä vuonna Israelin tulitettua mielenosoittajia.
4.4.2013
Kansainvälinen solidaarisuusliike murtaa nyt palestiinalaisalueen saartoa uudella tavalla.
19.3.2013
Ammattikorkeakoulun hankkeet tukevat korkeakoulujen kapasiteettia Keniassa ja Palestiinassa.
4.3.2013
Itä-Jerusalemin uudet siirtokunnat estävät konfliktin ratkaisun, sanotaan tuoreessa raportissa.
1.3.2013
Palestiinalaiset kuvasivat karun tanssivideon elinoloistaan, kirjoittaa Eva Bartlett.
4.2.2013
YK:n tutkijaryhmän mukaan jopa sotarikoksen tunnusmerkit saattavat täyttyä miehitetyillä alueilla.
2.1.2013
Länsirannalla kulkurajoitukset, pidätykset ja tarkastukset kiristyivät Gazan sodan myötä entisestään. Palestiinalainen sirkuskoulu opettaa heittämään kuperkeikan, kun miehitys ahdistaa.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).