• 26.4.2018

    Tekaistuja kuitteja ja hämäriä diilejä – Suomenkin antama tuki Nepalin koulujen kirjastoille näyttää menneen vääriin käsiin

    Nepalilainen tutkivan journalismin keskus sai vainun, että kaikki ei ole mennyt koulujen tukiohjelmassa niin kuin piti. Toimittajat paljastivat laajamittaisen kehitysrahojen välistävedon. Suomi aikoo pitää asiaa esillä Nepalin hallituksen kanssa.

  • 23.3.2018

    Miljardi ihmistä on riippuvaisia siirtolaisten rahalähetyksistä

    Nepalilainen Tamangin perhe aikoo rakentaa maanjäristyksessä tuhoutuneen talonsa uudelleen isän Saudi-Arabiasta lähettämillä rahoilla. Vuonna 2017 hänen kaltaisensa siirtolaiset lähettivät kotimaihinsa peräti 483 miljardia euroa.

  • 12.3.2018

    Kuinka sokea pärjää maanjäristyksessä?

    Vammaisia menehtyy luonnonkatastrofeissa ja konflikteissa neljä kertaa enemmän kuin muita ihmisiä. Nepalissa maanjäristykset opettivat, että vammaisten huomioimisessa on vielä petrattavaa.

  • 4.1.2018

    Nepalista virtaa työvoimaa ulkomaille – nuorenparin yhteiselämä voi koittaa vasta nelikymppisenä

    Nepal on maailman maista riippuvaisin ulkomailla asuvien kansalaistensa rahalähetyksistä. Vuoden 2015 maanjäristyksen jälkeen yhä useampi tahtoo siirtotyöläiseksi.

  • 20.12.2017

    Yksinkertaiset ratkaisut ovat tuoneet Nepalissa juomaveden tuhansille – pelkät ”laastarit” eivät silti ratkaise globaalia vesikriisiä

    Nepalissa sadat tuhannet ihmiset ovat saaneet puhdasta vettä yksinkertaisten ratkaisujen avulla. Ruohonjuuritason työn lisäksi tarvitaan kuitenkin yhteiskunnallisia ja poliittisia muutoksia, sanovat tutkijat.

  • 23.11.2017

    Pysäyttävä kuvareportaasi: Kathmandun katulasten matkassa

    Ville Rinne selvitti, millaista on elämä Kathmandun katulasten näkökulmasta. Miksi toiset elävät vuosia kaduilla, mutta toiset onnistuvat jatkamaan elämäänsä?

  • 16.10.2017

    Uskontoja vainotaan valtavasti – ja kristittyjä kaikista eniten

    Uskonnon perusteella tapahtuva vaino ei ole mennyttä aikaa. Maailman ihmisistä lähes 80 prosenttia elää maissa, joissa uskonnonvapautta rajoitetaan. Kristityt ovat kaikkein vainotuimpia.

  • 4.9.2017

    Tulvat tekevät tuhojaan Etelä-Aasiassa – "pahin saattaa olla vielä edessä"

    Noin 16 miljoonaa lasta tarvitsee välittömästi henkeä pelastavaa apua Nepalin, Intian ja Bangladeshin rankkasateiden takia, arvioi YK:n lastenrahasto Unicef. Satojen tuhansien koulunkäynti saattaa keskeytyä.

  • 28.8.2017

    Kymmenet miljoonat kärsivät Etelä-Aasian tulvista – yli kolmannes Bangladeshista tulvinut

    Monsuunikausi kurittaa Intiaa, Bangladeshia ja Nepalia tänä vuonna tavallista kovemmin. Jo yli 1 200 ihmistä on kuollut.

  • 16.8.2017

    Tulvat kurittavat Intiaa, Nepalia ja Bangladeshia

    Lähes 250 ihmistä on menettänyt henkensä monsuunikauden tulvien vuoksi. Suomen Lähetysseura lähettää hätä-apua tulvista kärsineille alueille Nepalissa.