5.5.2015
Luonnonsuojelu tuottaa tulosta Nepalissa
Tiikerikanta kasvussa, metsien kestävä käyttö yleistyy.
5.5.2015
Tiikerikanta kasvussa, metsien kestävä käyttö yleistyy.
4.5.2015
Nepalin vuoristossa elo ei ole helpoimmasta päästä.
28.4.2015
Maanjäristys on vaikuttanut jopa kahdeksan miljoonan ihmisen elämään.
27.4.2015
Maanjäristys vei ainakin 3 326 ihmisen hengen. Myös suomalaisjärjestöt ovat luvanneet apua maahan.
23.4.2015
Tiikerien määrä on kasvanut tehokkaiden suojelutoimien ansiosta.
12.3.2015
Nepalia koettelivat viime vuonna kirjatun historian tuhoisimmat luonnonkatastrofit.
13.2.2015
Himalajan huikaisevat huiput ovat syntyneet Intian ja Euraasian mannerlaattojen liikkeestä. Tuo liike voi lähitulevaisuudessa olla tuhoisa Nepalin pääkaupungille Katmandulle.
28.1.2015
Nepalin viimeisin yritys säätää perustuslaki päättyi rähinään parlamentissa. Alkuperäiskansa-aktivisti Tasi Lama loisi maahan osavaltiojärjestelmän, joka kunnioittaisi etnisten vähemmistöjen oikeuksia.
29.10.2014
Vielä 15 vuotta sitten yli 12 000 nepalilaistyttöä oli varakkaiden perheiden orjina. Kansalaisjärjestöjen työn ansiosta suurin osa tytöistä on vapautettu.
2.9.2014
Valokuvaaja Meeri Koutaniemi tapasi nepalilaisia tyttöjä, jotka oli myyty kotiorjiksi.
Katso uusimmat juttumme & työpaikkailmoitukset. Kirje ilmestyy noin kolmen viikon välein.