• 17.10.2019

    Ihmiskauppiaat rekrytoivat kenialaisnaisia Saudi-Arabiaan – Mary Njambi pääsi kotiin vain itsemurhalla uhkailemalla

    Kenia kielsi vuonna 2014 lähtemisen työn perässä Lähi-itään mutta kumosi kiellon muutamaa vuotta myöhemmin. Nyt noin 130 000 kenialaista on kotiapulaisena Persianlahden valtioissa. Moni joutuu kokemaan fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa.

  • 10.8.2018

    Raportti: Saharan eteläpuolisessa Afrikassa viime vuonna ennätysmäärä pakolaisia – suurin osa vain viidestä maasta

    Pakolaisia oli maailmassa vuonna 2017 eniten sitten toisen maailmansodan. Pakolaisten määrä on kasvanut erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, mutta kärkisijaa pitää edelleen Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän alue.

  • 28.3.2018

    ”Moni luulee lähtevänsä rikastumaan mutta on oikeasti matkalla helvettiin” – kotiapulaisia riistetään Lähi-idässä

    Persianlahden arabimaissa on arviolta 2,4 miljoonaa ulkomailta värvättyä piikaa. Heidän asemansa herättää kasvavaa huolta, sillä työolot ovat surkeat. Esimerkiksi Filippiinit kielsi maaliskuussa kansalaisiaan lähtemästä piikomaan Kuwaitiin, jossa apulainen löydettiin kuolleena isäntänsä pakastimesta.

  • 22.1.2018

    DocPoint: Aasian monet kasvot

    DocPoint-elokuvafestivaali piirtää moninaista kuvaa Aasiasta. Köyhyyden ja konfliktien lisäksi valkokankaalla nähdään hulppeita yksityiskoneita ja kalliita maastureita.

  • 19.1.2018

    Sotakuvaaja Manu Brabo: ”Jokainen sota on yksi kivi säkissä, jota kannan harteillani”

    Eri puolilla maailmaa konflikteja kuvaava espanjalainen joutuu loukkaamaan kuvattaviensa yksityisyyttä hädän hetkellä.

  • 7.9.2017

    Maassa maan tavalla?

    En ymmärrä, miksi haluamme toisista kulttuureista tulevien ihmisten olevan niin kuin me, kirjoittaa Aaro Rytkönen.

  • 28.7.2017

    Tutkimus: Afrikan pakolaislapsille Eurooppa ei ole ensisijainen määränpää

    Suurin osa Afrikasta Eurooppaan saapuneista lapsista ei ajattele päätyvänsä Eurooppaan. Väkivalta naapurimaissa saa heidät kuitenkin jatkamaan matkaa. Lähi-idästä saapuvien toiveena on hyvä koulutus, mutta määränpäässä haaveet rikkoutuvat.

  • 30.5.2017

    Unicef: 24 miljoonan lapsen terveys vaarassa Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa

    Nälkä, terveyspalveluiden sekä puhtaan veden puute uhkaavat miljoonia lapsia, varoittaa YK:n lastenjärjestö Unicef. Eniten vaarassa olevia lapsia on Jemenissä.
    _x000D_

  • 24.3.2017

    Vesipula uhkaa Lähi-itää ja Pohjois-Afrikkaa

    Lähi-itä ja Pohjois-Afrikka saattavat muuttua asuinkelvottomiksi jo muutamassa vuosikymmenessä. Syynä on alueen makeavesivarastojen kutistuminen kolmannekseen aiemmasta.

  • 8.12.2015

    Työelämä kaipaa muutoksia Persianlahden maissa

    Korkea nuorisotyöttömyys ruokkii terrorismia, kuten äärijärjestö Isisin värväystoimintaa.