• 4.9.2023

    Syntyvyys laskee Keniassa – Alle puolet naisista haluaa lisää lapsia

    Ehkäisyä käyttävien naisten ja tyttöjen määrä on noussut Afrikassa 26 miljoonalla kymmenessä vuodessa. Keniassa väestönkasvu on hidastunut perhesuunnittelun yleistymisen myötä. Etenkään teini-ikäisillä tytöillä ei kuitenkaan ole usein varaa ehkäisyyn.

  • 28.6.2023

    Sateenkaari-ihmisten vaino kiihtyy Keniassa, jonne ajetaan yhtä tiukkaa homolakia kuin Ugandassa – ”Pahalta näyttää”, sanoo Suomessa vieraileva ihmisoikeusaktivisti Ishmael Bahati

    Mombasalainen PEMA Kenya -järjestö kouluttaa uskonnollisia johtajia kohtaamaan pelkonsa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan. Viime vuosina väkivalta onkin vähentynyt, mutta uusi lakiesitys uhkaa romuttaa hyvän kehityksen.

  • 31.5.2023

    Kun kaksi elefanttia tappelee, ruoho kärsii – Protestien kevät ei laskenut maissijauhon hintaa, mutta uuvutti nairobilaiset

    Keniassa on osoitettu mieltä keväällä elinkustannusten nousua vastaan. Kiivaimmat protestit on nähty Nairobin keskustassa ja Kiberassa, Nairobin suurimmassa slummissa. Kiberalainen mylläri John Otieno on nähnyt läheltä molemmat: ihmisten tuskan hintojen noususta sekä mellakat.

  • 29.5.2023

    Tutkimus: ”Viidakkoliha” levittää tartuntatauteja, mutta moni syö sitä riskeistä piittaamatta

    Esimerkiksi ebola, hiv ja koronavirus ovat todennäköisesti peräisin eläimistä. Tansaniassa ja Keniassa tehdyn tutkimuksen mukaan ihmiset kuluttavat niin sanottua viidakkolihaa, vaikka tietävät sen vaaroista. Monelle se on tärkeä proteiininlähde.

  • 26.5.2023

    Kuivuudesta kärsivään Afrikan sarveen saatiin viimein sadetta – Nyt uhkana ovat tulvat ja edessä hidas toipuminen

    Yli 43 miljoonaa ihmistä kärsii nälästä Etiopiassa, Somaliassa ja Keniassa. Tänä keväänä on pitkästä aikaa saatu sadetta, mutta kriisistä toipuminen kestää pitkään ja voi jäädä kesken, kun seuraava kriisi taas alkaa.

  • 24.5.2023

    Winnie Masai pakeni lapsena vaaliväkivaltaa ja johtaa nyt järjestöä, joka kouluttaa tavallisista ihmisistä kansalaisaktivisteja

    Maailma kylässä -festivaalilla puhuva Winnie Masai johtaa kenialaista InformActionia, joka auttaa kenialaisia tarttumaan yhteiskunnallisiin ongelmiin oma-aloitteisesti. Hänen mukaansa investoiminen ruohonjuuritason aktivismiin voi auttaa myös globaalin demokratian kriisin ratkaisemisessa.

  • 17.5.2023

    Nairobin metsissä järjestetään puunistutustapahtumia läpi sadekauden – Kahdeksanvuotias Grace istutti kaksi puuta ja sai kätensä ”ihanan likaisiksi” 

    Maapallon hiilitasapaino pyytää miljoonia neliökilometrejä uutta metsää. 70 taimen puunistutustalkoissa mittakaava huimaa, mutta talkooväki uskoo enemmän pieniin tekoihin kuin ilmastoahdistukseen.

  • 15.5.2023

    Uusi hyttyslaji levittää malariaa kaupunkeihin Keniassa

    Anopheles stephensi -hyttynen pystyy sopeutumaan kaupunkiympäristöön ja lisääntymään veden täyttämissä muoviastioissa, hylätyissä autonrenkaissa ja avoviemäreissä. Se leviää todennäköisesti Aasiasta saapuvien laivojen mukana. Samaan aikaan myös ilmaston lämpeneminen suosii malariahyttystä.

  • 13.4.2023

    Sateenkaarioikeuksien vastainen liike vahvistaa otettaan Afrikan maissa – ”Ihmiset kokevat joutuneensa takaisin kaappiin”, kertoo kenialaisessa seksuaalioikeusjärjestössä työskentelevä Imani Kimiri

    Uganda on kriminalisoimassa homoseksuaalisuuden, Ghana suunnittelee samaa ja Keniassa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen uhkailu ja häirintä on lisääntynyt. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan lisääntyvän vihapuheen taustalla voi nähdä monien maiden sisäpolitiikkaa mutta myös kansainvälisesti toimivan anti-gender-liikkeen lonkerot.

  • 30.3.2023

    Aurinkovoimalla toimiva jääkaappi tuo rokotteet syrjäisiin maalaiskyliin Keniassa

    Rokotteet säilyvät heikosti, ja se on yksi syy siihen, että Kenian Makuenin maakunnassa oli aiemmin heikko rokotekattavuus. Aurinkovoimalla toimivat jääkaapit ovat parantaneet merkittävästi rokote- ja äitiysterveyspalveluita.