31.10.2023
Fingo: Suomen olisi pitänyt tukea YK-äänestyksessä tulitaukoa Gazaan
Suomen pitäisi huomioida äänestyspäätöksissään ihmisoikeudet ja siviilien suojelun tarve, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
31.10.2023
Suomen pitäisi huomioida äänestyspäätöksissään ihmisoikeudet ja siviilien suojelun tarve, sanoo Fingon vaikuttamistyön johtaja Ilmari Nalbantoglu.
30.10.2023
Israelin ja Hamasin väkivallassa on kuollut tuhansia lapsia, joista suurin osa Gazassa. Sadat järjestöt vaativat tulitaukoa, josta ei näy merkkejä.
23.10.2023
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan Israel ei ole monien iskujensa yhteydessä varoittanut Gazan siviilejä lainkaan, mikä on johtanut jopa kokonaisten perheiden kuolemaan.
20.10.2023
Väkivallassa on kuollut tuhansia palestiinalaisia ja israelilaisia, ja Gazan humanitaarinen tilanne heikkenee yhä. YK:n riippumattomat asiantuntijat vaativat tulitaukoa.
18.10.2023
Gazassa on ollut ainakin 51 iskua terveyspalveluita vastaan. Tuhoisin tapahtui eilen, kun terveysministeriön mukaan yli 500 ihmistä kuoli iskussa, josta Israel ja palestiinalaiset syyttelevät toisiaan.
17.10.2023
Hamasin terrori-iskuja seuranneet Israelin vastatoimet ovat johtaneet humanitaariseen kriisiin Gazassa. Lähi-idän asiantuntijat ja tutkijat ovat huolissaan Palestiinan siviilien tilanteesta.
12.10.2023
Israelin ja Hamasin väkivaltaisuuksista uutisoiminen on vaikeaa, sillä konflikti on politisoitunut ja eri osapuolet yrittävät saada omaa viestiään vahvasti läpi. Toimittaja Karoliina Knuuti ja Lähi-idän mediasotaan perehtynyt Tapio Kujala toivovat toimittajilta hyvää taustoittamista.
10.10.2023
Saksa ja Itävalta ovat jäädyttäneet tukensa Palestiinalaisalueelle. Fingo muistuttaa, että jos Suomi lakkauttaa tukensa, siitä kärsivät eniten siviilit.
9.10.2023
Hamas aloitti lauantaina 7.10. tuhoisan hyökkäyksen Israeliin ja Israel vastasi sodanjulistuksella. Kaikki maailman uutistoimitukset kiirehtivät raportoimaan tapahtuneesta. Aika monelta jäi muutama taustatieto kirjaamatta, kirjoittaa Maailman Kuvalehden toimitussihteeri Karoliina Knuuti.
9.10.2023
Siviilien tappaminen tahallaan on aina sotarikos, muistuttavat Amnesty ja Human Rights Watch.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.