3.2.2014
Israelin siirtokunnat Helsingin kaupunginvaltuuston asialistalle
Joukko kaupunginvaltuutettuja vaatii purkamaan HSL-kuntayhtymän ja Israelin siirtokunnissa toimivan Veolian yhteistyön.
3.2.2014
Joukko kaupunginvaltuutettuja vaatii purkamaan HSL-kuntayhtymän ja Israelin siirtokunnissa toimivan Veolian yhteistyön.
29.1.2014
Rauhanneuvottelut eivät ole ensimmäinen mieleen tuleva asia miehitetyllä Länsirannalla, kirjoittaa alueella tarkkailijana toimiva Teija Laakso.
24.1.2014
SodaStreamin malliksi ryhtynyttä Hollywood-näyttelijää syytetään osallistumisesta palestiinalaisten oikeuksien polkemiseen.
17.1.2014
Egyptin suljettua tunnelit laiton tavaraliikenne on hiljentynyt ja työttömyys kasvanut.
23.12.2013
Myös Israelin koulutuslaitokset osallistuvat palestiinalaisten oikeuksien polkemiseen, sanoo Yhdysvaltojen Amerikka-tutkimuksen yhdistys.
12.12.2013
Helsingin seudun liikenteen ei pitäisi tehdä yhteistyötä kansainvälisen oikeuden vastaisesti toimivan liikenneyhtiön kanssa, sanoo ICAHD Finland.
12.12.2013
Polttoainepula pysäytti roska- ja loka-autot palestiinalaisalueella, kirjoittaa Mohammed Omer.
5.12.2013
Kymmeniä tuhansia beduiineja uhkaa karkoitus kaupunkeihin.
5.12.2013
Israel rakentaa uuden rautatien ja trimmaa satamiaan noustakseen Lähi-idän tavaraliikenteen keskukseksi.
3.12.2013
Gazan tärkein voimala meni kiinni polttoainepulan vuoksi kuukausi sitten, ja nyt alueen 1,7 miljoonaa asukasta elävät ilman sähköä suurimman osan päivästä.
Tilaa Maailman Kuvalehti. Vain 49 € / vuosi.