14.1.2014
Iso-Britanniaa syytetään järjestelmällisestä kidutuksesta Irakissa
Kansainväliselle rikostuomioistuimelle on toimitettu tuhansia brittiarmeijan vankeina olleiden syytöksiä sotarikoksiksi laskettavista tapauksista.
14.1.2014
Kansainväliselle rikostuomioistuimelle on toimitettu tuhansia brittiarmeijan vankeina olleiden syytöksiä sotarikoksiksi laskettavista tapauksista.
9.1.2014
Urkintalistalla on ollut muun muassa YK-järjestöjä, ilmenee Edward Snowdenin vuotamista dokumenteista.
13.12.2013
Järjestö epäilee Iso-Britannian turvallisuuspalvelun seuranneen Amnestyn sisäistä viestintää.
7.10.2013
Opiskelija- ja kansalaisjärjestöt painostivat yliopistoa lopettamaan amerikkalaisten lennokkien rahoittamisen.
22.8.2013
Lakia ei saa tulkita pikkumaisesti ja kostotarkoituksissa, sanoo Amnesty International.
4.7.2013
Jopa lähes puoli miljardia euroa on selvityksen mukaan käytetty huonosti.
24.5.2013
Tähän mennessä laajimmasta tutkimuksesta selviää, että Helsinki-Vantaan lentokenttää käytettiin savuverhona ainakin yhden vankilennon piilottamiseksi.
23.4.2013
Ihmisyyden alhaisimmat puolet ovat huomaamatta nousseet arvojen edelle, arvioi Roberto Savio.
11.3.2013
Kansainvälinen yhteisö on ei ole ottanut täyttä vastuuta terrorismin kitkemisen nimissä tehdyistä ihmisoikeusloukkauksista, sanotaan uudessa raportissa.
17.1.2013
Ammattiliitto Uniten mukaan jopa 40 työpaikkaa on edelleen uhattuna organisaatiouudistuksen vuoksi.
Tilaa lehti hintaan 39 € / vuosi (norm. 49 €).