• 16.6.2019

    Edullinen aurinkosähkö siivittää Afrikan kehitystä

    Yhä useampi kotitalous Afrikassa saa sähkönsä aurinkopaneeleista. Aurinkosähkön täysi potentiaali on kuitenkin vielä hyödyntämättä.

  • 24.5.2019

    Afrikka kaipaa nuorempia johtajia – Internet tulisi nähdä mahdollisuutena, ei uhkana

    Afrikan väestö on nuorta, mutta johtajat vanhoja. Kun vanhat johtajat yrittävät hallita internetiä vallassa pysyäkseen, kansalaiset ja talous kärsivät, kirjoittaa Selorm Branttie.

  • 1.4.2019

    Yhä useammalla afrikkalaisella on kunnollinen asunto – Lähes puolet kaupunkiväestöstä elää kuitenkin slummiolosuhteissa

    Tuoreen tutkimuksen mukaan aiempaa useampi afrikkalainen elää asunnossa, jossa on esimerkiksi kunnollinen sanitaatio. Tulos on merkittävä etenkin kansanterveyden näkökulmasta, sillä hyvien asuntojen avulla voidaan kitkeä esimerkiksi malariaa.

  • 28.3.2019

    Silpomisten määrä laskee – muutos nopeinta Itä-Afrikassa

    Tyttöjen sukupuolielinten silpomisten määrä Afrikassa on vähentynyt merkittävästi kolmen viime vuosikymmenen aikana.

  • 17.1.2019

    Puolet maailman köyhistä asuu viidessä maassa

    Köyhyys keskittyy Etelä-Aasian ja Afrikan väkirikkaisiin maihin, sanoo Maailmanpankki tuoreessa raportissaan. Vaikka köyhyys on viime vuosina vähentynyt, sen poistamisesta on tullut yhä vaikeampaa.

  • 12.12.2018

    Lautasmalli Beniniin – Suomalaisrahoitteinen tutkimushanke parantaa Afrikan ruokaturvaa

    Ulkoministeriön rahoittamassa Luonnonvarakeskuksen kuusivuotisessa tutkimushankkeessa muun muassa koulutettiin paikallisia tutkijoita, kartoitettiin villikasvien käyttöä ruuanlaitossa ja tutkittiin maaperän hivenaineita. Tulokset ovat lupaavia.

  • 4.12.2018

    ”Minusta tuntuu, että olemme alempiarvoisia” – Tutkimus selvitti, mitä afrikkalaiset ajattelevat apukuvastosta

    Tutkijat haastattelivat 74:ää afrikkalaista kuudessa eri maassa ja näyttivät näille kymmenen avustusjärjestöjen kampanjakuvaa. Useimmat ymmärsivät viestinnän tärkeyden, mutta monet vaativat moninaisempaa kuvaa Afrikasta.

  • 3.12.2018

    Afrikassa pohditaan keinoja muovijätteen välttelyyn – Köyhimmät heräävät, kun muovi kytketään toimeentuloon, uskovat asiantuntijat

    Maailman pahimpien muovisaastuttajien joukkoon kuuluu myös viisi Afrikan maata. ”Jos muoviroskan keskellä Etelä-Afrikassa kasvaneet ihmiset keksivät, että muovi on pahaksi perheen terveydelle ja sen kierrättämisestä voi saada tuloja, tilanne muuttuu”, uskoo Sustainable Seas Trust -järjestön johtaja Tony Ribbink.

  • 16.11.2018

    Afrikan merkitys EU:lle kasvaa – ”Jos Afrikalla menee hyvin, meilläkin menee”

    Afrikasta puhutaan EU:ssa nyt kenties enemmän kuin koskaan. Taustalla ei ole siirtolaisuuden pelko, sanoo Suomessa vieraillut Patrick Develtere EU-komission ajatushautomosta. EU-järjestö Kehyksen Rilli Lappalaisen mukaan kyse on juuri siitä.

  • 1.11.2018

    Monen Afrikan maan vesijärjestelmä on peräisin siirtomaa-ajalta – Miljoonat pienviljelijät joutuvat siksi käyttämään vettä ”laittomasti”

    Uusi tutkimus kehottaa Afrikan maita uudistamaan vesijärjestelmänsä. Tällä hetkellä virallinen vedenkäyttöoikeus on usein vain suuryrityksillä ja monet pienviljelijät jäävät ilman.