3.10.2013
Suomesta vietiin miljoonilla aseita Bahrainiin arabikevään kynnyksellä
Bahraihiin vietiin muun muassa tarkkuuskiväärejä, niiden patruunoita sekä optiikkaa, paljastaa SaferGloben raportti.
3.10.2013
Bahraihiin vietiin muun muassa tarkkuuskiväärejä, niiden patruunoita sekä optiikkaa, paljastaa SaferGloben raportti.
2.10.2013
Jäsenten tulkitseminen yksityishenkilöiksi aiheutti WWF:n lähdön yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunnasta.
2.10.2013
Kemiallisten aseiden vastustaja, ihmisoikeusaktivisti, kestävän maatalouden pioneeri ja gynekologi saavat Right Livelihood -palkinnon.
1.10.2013
Jalkapallon MM-kisoja Qatarissa rakennetaan työntekijöiden hengestä ja oikeuksista piittaamatta, sanoo ay-liikkeen maailmanjärjestö ITUC.
1.10.2013
Hallituksen syyskuiset kosmeettiset muutokset eivät poista ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen kaventumista, sanovat järjestöt.
30.9.2013
Kymmenesosa maailman 500 suurimmasta yhtiöstä tuottaa neljä viidesosaa niiden ilmastopäästöistä, todetaan uudessa selvityksessä.
30.9.2013
Poliiseille, sotilaille ja merivartioille opetetaan lapsen oikeuksia sekä lasten suojelua.
26.9.2013
Varat suunnataan muun muassa vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille sekä YK:n tasa-arvojärjestölle, kertoo ministeri Heidi Hautala.
25.9.2013
Lasten suojeleminen halutaan ulottaa kaikkeen Afrikan unionin rauhaa ja turvallisuutta vahvistavaan työhön.
24.9.2013
Vaikka hamppua viljellään nykyisin pienemmällä pinta-alalla, Afganistanin kannabissato kasvoi viidenneksellä, arvioivat YK ja Afganistanin hallitus yhteisraportissaan.